Suomen ja Venäjän lapsiasiavaltuutettujen yhteistyö siirsi huoltajuuskiistat lehtien lööpeistä viranomaisasiaksi

Lasten oikeuksien kunnioittaminen ja lasten edun tunnistaminen olivat keskeisiä teemoja Suomen ja Venäjän lapsiasiavaltuutettujen johtamassa seminaarissa.

lapsiasiavaltuutetut
Valtuutetut kehitysvammaisten lasten hoitokodissa Pietarissa.
Valtuutetut kehitysvammaisten lasten hoitokodissa Pietarissa. Venäjän lapsivaltuutettu Anna Kuznetsova kuvassa takana keskellä, vieressään Tuomas Kurttila.Lapsiasiavaltuutetun toimisto

PietariSuomalaisia ja venäläisiä lasten oikeuksien asiantuntijoita keskusteli kahden päivän ajan seminaarissa Pietarissa. Teemana oli vammaisten ja toimintarajoitteisten lasten oikeudet. Keskusteluja johtivat kummankin maan lapsiasiavaltuutetut: Suomesta Tuomas Kurttila ja Venäjältä Anna Kuznetsova.

Uusi yhteistyömuoto koskee parantumattomasti sairaita lapsia.

Tapaamisessa Kurttila ja Kuznetsova päättivät yhdessä järjestää kansainvälisen seminaarin vaikeasta ja herkästä aiheesta, nimittäin parantumattomasti sairaiden lasten oikeuksista. Seminaari aiotaan järjestää ensi vuonna Venäjällä, ja siihen on tarkoitus kutsua lapsiasiavaltuutettuja koko Euroopasta.

– Halu yhteiseen pohdintaan on vahvaa, ja on tärkeää tunnistaa, mitä Venäjällä tehdään tällä alalla hyvin, Tuomas Kurttila sanoo.

Vierailun aikana Kurttila ja seminaarin muut jäsenet pääsivät tutustumaan pietarilaiseen lasten saattohoitokotiin. Sellaisia ei ole Suomessa, jossa toki väestöpohjakin on pienempi. Tuomas Kurttilaan teki suuren vaikutuksen hoitokodin tunnelma, jossa oli myös iloa.

Hoitokodin johtajan Aleksandr Tkatsenkon mukaan saattohoitokotiin tullaan elämään, ei kuolemaan. Tällä hän halusi alleviivata, että ihmiset saattohoidossa elävät tärkeätä vaihetta elämässään, jolloin on arvokasta elää niin hyvin kuin mahdollista.

Lapsikiistat hoidetaan nykyisin maiden välisessä yhteistyössä

Suomen ja Venäjän lapsiasiavaltuutetut ovat pitäneet tiivistä yhteyttä vuoden 2016 lopusta alkaen. Silloin he tapasivat ensimmäistä kertaa Suomessa. Anna Kuznetsova alleviivasi myös Ylen haastattelussa keväällä 2017 haluaan toimia yhdessä suomalaisen kollegansa kanssa.

Tämän yhteistoiminnan tuloksena on syntynyt tilanne, jolloin suomalais-venäläisten perheiden lasten huoltajuuskiistoja ja lastensuojelutapauksia ei enää riepotella tiedotusvälineissä.

Nyt asianomaiset viranomaiset tuntevat sekä toisensa että kummankin maan lakeja ja toimintatapoja. Siksi vaikeitakin kiistoja hoidetaan virallisten tahojen yhteistyönä.

Lapset poliisien kourissa

Sunnuntaina 9. syyskuuta Venäjällä oli suurehkoja mielenosoituksia suunniteltua eläkeuudistusta vastaan. Silloin poliisi väkivaltaisesti pidätti useita lapsia.

Tiedotusvälineissä ja erityisesti sosiaalisessa mediassa on julkistettu kuvia poliiseista, jotka vetävät lapsia hiuksista tai käsistä. Moni on myös kysynyt, miksi ei lapsiasiavaltuutettu Anna Kuznetsova ole ottanut kantaa tässä asiassa.

Tuomas Kurttila.
Tuomas Kurttila on tyytyväinen yhteistyöhön venäläisen kollegansa kanssa.Kerstin Kronvall / Yle

– Me emme varsinaisesti puhuneet tästä, Tuomas Kurttila sanoo.

Hän oli kuitenkin keskusteluissa eri alueiden lapsiasiavaltuutettujen kanssa havainnut, että heille asia oli ajankohtainen. Seminaariin osallistui valtuutettuja 29 Venäjän federaation alueelta. Monen pöydällä oli kyselyjä liittyen pidätettyihin lapsiin.

– Saattaa olla syytä myös pohtia, mikä on lasten ja nuorten oikea paikka ja missä heidän on turvallista ja hyvä olla, Kurttila sanoo.

Halua yhteistoimintaan jatkossakin on

Kokonaisuudessaan hän oli hyvin tyytyväinen yhteistyöhön myös siksi, että seminaareissa moni tutkija, kansalaisjärjestön edustaja ja hallinnon edustaja sai mahdollisuuden luoda suoria kontakteja venäläisiin kollegoihin. Kurttila pitää erittäin tärkeänä, että naapurit tutustuvat toisiinsa ja ovat valmiita oppimaan toisistaan.

Seuraava yhteinen suomalais-venäläisten lapsiasiavaltuutettujen seminaari pidetään ensi vuonna Suomessa ja sen teemaksi on suunniteltu ainakin lasten kuulemista sekä syntyvyyttä ja huoltosuhdetta.