Jopa miljoona suomalaista tuki Uutta lastensairaalaa, nyt vuosia odotettu rakennus avaa ovensa medialle – tutustu sairaalaan Ylen suorassa lähetyksessä kello 12.30 alkaen

Suora lähetys Uudesta lastensairaalasta jatkuu puolen tunnin ajan eli kello 13 asti.

lastensairaalat
Lastensairaala avautuu pikku potilaille ensi viikolla - Yle seuraa tilojen esittelyä
Lastensairaala avautuu pikku potilaille ensi viikolla - Yle seuraa tilojen esittelyä

Vuosia odotettu Uusi lastensairaala Helsingin Meilahdessa avaa tänään torstaina ovensa medialle ja sen myötä myös suurelle yleisölle.

Tiedotusvälineet pääsevät tutustumaan uusiin tiloihin puolenpäivän jälkeen. Myös Yle on paikalla ja lähettää tutustumiskierroksen suorana nettisivuillaan sekä Yle Areenassa.

Suora lähetys Uudesta lastensairaalasta alkaa kello 12.30 ja jatkuu puolen tunnin ajan eli kello 13 asti. Lähetystä voi seurata tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Puolituntisen lähetyksen juontaa toimittaja Tuulia Thynell.

Lastensairaalan virallisia avajaisia vietettiin viikko sitten. Tuolloin paikalla ei kuitenkaan ollut tiedotusvälineitä.

Uuden lastensairaalan rakentaminen on maksanut yhteensä noin 170 miljoonaa euroa. Sitä on rahoitettu julkisten varojen lisäksi yksityisten ihmisten ja yritysten lahjoituksilla.

Sairaalaa varten järjestetyllä kansalaiskeräyksellä ja lahjoituksilla saatiin kokoon lähes 40 miljoonaa, ja presidentti Sauli Niinistö muistuttikin avajaisissa, että kaikkiaan yli miljoona suomalaista osallistui keräykseen sairaalan rakentamiseksi.

Lastensairaala aukeaa vaiheittain syyskuun aikana. Esimerkiksi päivystys avautuu noin puolentoista viikon päästä eli tiistaina syyskuun 25. päivänä.

Lue lisää:

Vuosien odotus on pian ohi: Uusi lastensairaala vietti tänään avajaisiaan, pienet potilaat pääsevät hoitoon vielä tämän kuun aikana

Värikkäät kalat kääntävät Uuden lastensairaalan potilaiden huomion pois peloista – Upeaa riutta-akvaariota on tehty neljä vuotta

Uusi lastensairaala antaa hoitajille enemmän valtaa – malli haettiin Yhdysvalloista, ja sen uskotaan hyödyttävän potilaita

Odotettu lastensairaala on valmis – sisällä uutta teknologiaa: virtuaalinen avatar ohjaa potilaita ja paikannus kerää dataa