Jänkäkoirasta kalojen kunkku – hauesta voi löytyä uusi magneetti Lapin matkailuun

Lapin muinainen arvokala, jota on välillä poljettu sananmukaisesti jänkään, voi olla tulevaisuudessa uusi matkailuhoukutin. Metsähallitus on kesän mittaan selvittänyt mistä Etelä- ja Keski-Lapissa löytyisi suurhaukia kalastusharrastajien saaliiksi.

kalastusmatkailu
Täytetty hauki
Iso hauki on täytettynä ikimuistoinen seinäkoriste.Yle / Anna-Mari Kilpijärvi

Hauen kalastus on jo merkittävää bisnestä Etelä-Suomessa varsinkin merialueella saaristossa. Kalastussafareita järjestäviä yrityksiä on lukuisia.

Lapissakin ollaan pikku hiljaa heräämässä. Hauen pyyntiretkiä tarjoavia yrityksiäkin on jo jokunen, mutta yleisesti ottaen haukea hyödynnetään Lapissa vain kotitarvekalana.

Hauki on kuitenkin mitä parhain urheilukalastuksen kohde, tai ehkä nykyään pitää sanoa korrektisti virkistyskalastuksen kohde. Se on huomattavan yleinen, kasvaa isoksi ja tempoo sykähdyttävästi siiman päässä.

Putin poseeraa 21-kiloisen hauen kanssa.
Hauen kanssa kehtaavat poseerata jopa suuret valtionpäämiehet. Venäjän presidentti Vladimir Putin kuvattiin 21-kilosen hauen kanssa Siperiassa vuonna 2013.Alaxey Nikolsky / Ria Novosti / EPA

Lapissa puhdasvetisistä haukijärvistä ei ole pulaa ja niissä on runsaasti kalaa. Metsähallituksen iskuryhmä on kuluneena kesänä kiertänyt koekalastamassa vapavälineillä Etelä- ja Keski-Lapin erämaisilla järvillä. Tavoitteena on ollut löytää rauhallisia paikkoja missä voisi syvänteestä tai lumpeikon laidasta uistimeen tärähtää oikein kunnon jytky.

– Ajatuksena on, että tätä tietoa voitaisiin hyödyntää kalastusmatkailun kehittämisessä. Näyttää siltä, että Lappiin on syntynyt ja on syntymässä lisää pienehköjä kalastusmatkailun ohjelmapalveluyrityksiä. Tavoite on, että meillä olisi sitten paikkoja mihin vesialueen omistajana voitaisiin tätä kalastusmatkailua ohjata, erikoissuunnittelija Markku Vierelä Metsähallituksen eräpalveluista sanoo.

Hauki on kiinni
Iso hauki on kova taistelija. Sitä arvostetaan saaliskalana korkealle Etelä- ja Keski-Euroopassa.Urpo Remsu

Koekalastuksissa tavoite on ollut selvä. Pikkupuikkarit eivät maksavia asiakaita kiinnosta.

– Erinäisissä selvityksissä ja tutkimuksissa on useaan kertaan todettu, että kalastusmatkailijan yksi suuria kriteerejä matkakohteen valinnassa on se, että hänellä on mahdollisuus saada isoja kaloja. Tässä yritetään kartoittaa juuri niitä isojen kalojen kohteita, Markku Vierelä sanoo.