Romaninaista ei päästetty vaateliikkeeseen – omistajalle ja myyjälle sakot syrjinnästä

Omistaja sai 30 ja myyjä 20 päiväsakkoa romanitaustaisen naisen syrjimisestä.

syrjintä
Kuvassa lähikuva romaninaisesta.
Sini Salmirinne / Yle

Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut kouvolalaisen vaateliikkeen omistajan ja myyjän sakkoihin syrjinnästä. Kyse on tapauksesta, joka sattui Kouvolan keskustassa viime vuoden keväänä.

Vaateliikkeen myyjä kieltäytyi tuolloin päästämästä romanitaustaista naista liikkeeseen sisään. Oikeus katsoi, että sisäänpääsy estettiin naisen romanitaustan takia, ja että ohjeistus tähän oli tullut liikkeen omistajalta.

Myyjä piti naisen käytöstä uhkaavana

Romaninainen oli yrittänyt liikkeeseen kahdesti saman päivän aikana ja tullut torjutuksi molemmilla kerroilla. Myyjä perusteli toimintaansa sillä, että oli pitänyt naisen ja tämän seuralaisen käytöstä uhkaavana.

Kaksikko oli myyjän mukaan tarkkaillut liikettä ulkopuolella ennen naisen saapumista liikkeen ovelle. Kun sisäänpääsy estettiin, oli nainen huutanut tilanteessa.

Kun romaninainen yritti tulla liikkeeseen toisen kerran, oli mukana toinen henkilö joka myös videoi tilanteen. Tällä kertaa myyjä perusteli sisäänpääsyn estämistä sillä, että yrityksen muista liikkeistä oli aiemmin varastettu tavaraa ja että tilanteisiin oli liittynyt häiriökäyttäytymistä.

Nainen kysyi erikseen, johtuuko päätös hänen romanitaustastaan. Oikeus ihmetteli, miksei myyjä korjannut tätä naisen käsitystä, vaikka se olisi ollut helposti tehtävissä.

Omistaja tuomittiin 30 päiväsakkoon syrjinnästä, josta koituu hänelle maksettavaa 390 euroa. Liikkeen myyjälle tuomittiin 20 päiväsakkoa eli yhteensä 140 euroa. Omistaja ja myyjä velvoitettiin myös yhdessä korvaamaan naiselle kärsimyksestä 800 euroa.

Lisäksi yritys tuomittiin korvaamaan naiselle 1 500 euron hyvitys.