Janne Saarikiven kolumni: Kun vapaudesta tuli vankila

Unelmoin maailmasta, jossa ihmiset puolustaisivat toistensa vapautta sen sijaan, että he puolustavat omaa leiriään, kirjoittaa Janne Saarikivi.

kolumnit
Janne Saarikivi
Janne SaarikiviJoni Tammela / Yle

Me ihmiset olemme mestareita rakentamaan vapaudesta vankilan.

Ajattelen nuoruuttani, 1980- ja 1990-luvun vaihdetta. Itä-Euroopassa diktatuuri toisensa jälkeen romahti. Ihmiset kävelivät läpi muurin, jota pidettiin ikuisena. Valtio, jolla oli 10 000 ydinpommia ei kyennyt pidättelemään asukkaitaan, jotka halusivat matkustaa vapaasti, lukea vapaasti ja tavoitella vapaasti rikkautta.

Sukupolvelleni oli itsestään selvää, että vapaus lisääntyy. Sinne, missä oli ollut rautaesirippu, saattoi nyt reilata. Vladivostok oli ollut kaukainen piste kartalla, yhtäkkiä joku oli liftannut sinne.

Tiesimme, että diktatuurit kaatuvat, tai että seksuaalivähemmistöt ja seksi vapautuvat. Että päihteet vapautuvat. Että siirrytään maailmanjärjestykseen, jossa ihmiset ymmärtävät, että toisia ihmisiä ei kannata eikä voi määräillä.

Mutta kävi ihan toisin. Ei tullut vapauden valtakuntaa. Tuli muukalaisvastaisuutta, valeuutisia ja uutta puritanismia.

Tuli ensinnäkin näitä Timo Soinin plokeja (siirryt toiseen palveluun). Tuutteja, joiden sanoma on, että vapaus on hömpötystä. Että homot ja dosentit haluavat viedä lapsiperheen kaasugrillin ja tuoda ituja tilalle. Että ennen miehet oli miehiä, ja nykyisin naiset ja jopa homotkin määräilevät.

Tuli valtioita, jotka perustuvat tällaiselle “ideologialle”. Venäjä, jossa 1990-luvun puolivälissä nostelin vapauden maljoja, muuttui salaisen palvelun agentin johtamaksi valemediastaniksi. Sen olemassaolon suuri ideologia on, että meillä on ydinpommeja ja ulkomailla on homoja. Tätä sanomaa toistellaan televisiosta hurraavalle kansalle.

Internetin oli määrä mahdollistaa tiedon kulku maailman laidalta toiselle ja kaataa salailevat hallitukset. Mutta se loi maailman, jossa huhua ja tietoa ei voi erottaa toisistaan ja valheita luodaan toimistotalossa virkatyönä.

Samaan aikaan kaikkein vapaimmissa oloissa elävät ykkösluokan ihmiset, länsimaiden lukeneisto, tuhoaa vapautensa riitelemällä sanoista. Se pohtii tuleeko vanhaa taidetta sensuroida, jos siinä esiintyy kasvonsa mustanneita valkoisia miehiä tai raiskauskohtaus, joka ei sovi nykykäsitykseen seksuaalisesta tasa-arvosta. Kun taulun nimi on Neekerit, se asettaa sen viereen selitteen, että anteeksi, mutta varokaa hieman, tämä on taideteos, ja sellaisessa voi joskus olla kaikenlaista.

Näin on sivistyneistö samalla asialla kuin Trump ja trollitehtaat, luomassa maailmaa, jossa vapautta ja erilaisuutta ei siedetä.

Se irtisanoo ministerin, joka on viestitellyt suttuisen näköisen naisen kanssa, vaikka ministeri ja nainen ovat molemmat vapaita aikuisia ihmisiä. Se kauhistelee toista poliitikkoa, joka on käynyt homobaarissa, että eikö hän ymmärrä mainehaittaa, ja kolmatta, joka on käynyt ihan vain baarissa.

Se hyllyttää tv-ohjelmat, joissa vilahtaa intiaanien päähine, samapa se, missä merkityksessä, irtisanoo paniikinomaisesti miehen, joka on kahdeksan vuotta sitten kirjoittanut homojen eheyttämisestä. Se kauhistelee joulupukkia näyttelevää miestä, joka on kirjoittanut yksityisviestissä rumia sanoja.

Näin on sivistyneistö samalla asialla kuin Trump ja trollitehtaat, luomassa maailmaa, jossa vapautta ja erilaisuutta ei siedetä. Se on maailma, jossa rakastamme omaa oikeassaolemistamme enemmän kuin toisten vapautta olla kanssamme eri mieltä.

Maailma on suuri ja avoin, ja siellä on tilaa kaikille.

Unelmoin maailmasta, jossa ihmiset puolustaisivat toistensa vapautta sen sijaan, että he puolustavat omaa leiriään, liberaaleja tai konservatiiveja. Jossa hyvään käytökseen ei kuulu osallistuminen toisten mielipiteistä pöyristymiseen. Jossa kukaan ei kirjoita sosiaaliseen mediaan “omg, mitä mä just luin” ennen kuin on hengittänyt hitaasti viisi minuuttia.

Maailma on suuri ja avoin, ja siellä on tilaa kaikille. Mutta olemme laumaeläimiä ja rakastamme märehtijälauman röyhtäisynhajuista lämpöä enemmän kuin vapautta. Sosiaalisen median autiomaassa etsimme laumaamme, joka antaa turvan ja samalla vaivihkaa varastaa vapautemme.

Ja me, jotka synnyimme outona hetkenä, jolloin vapaus näytti olevan maailmassa lisääntymässä, ymmärsimme kaiken aivan väärin.

Janne Saarikivi

Janne Saarikivi on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja todennäköisesti eri mieltä kanssasi.