HS: Lähes joka toinen vastustaa työntekijän irtisanomisen helpottamista

Teollisuudessa ja kuljetusalalla alkoi puoliltaöin ylityökielto vastatoimena hallituksen irtisanomissuojan heikennystä vastaan.

irtisanomissuoja
Linja-autonkuljettaja kojelauta edessään
HS:n kyselyn mukaan Irtisanomislain vastustajia löytyy kansasta hieman enemmän kuin sen kannattajia.Juha Silander

Lähes joka toinen vastustaa työntekijän irtisanomisen helpottamista, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. (siirryt toiseen palveluun)

Kyselyn mukaan paljon hallituksen esitystä vastusti 27 prosenttia ja jonkin verran 20 prosenttia.Paljon esitystä kannatti 19 ja jonkin verran 24 prosenttia eli yhteensä 43 prosenttia.

Joka kymmenes ei ottanut kantaa asiaan.

Kokoomuslaisista jopa yli 80 prosenttia kannattaa esitystä paljon tai edes jonkin verran, ja keskustalaisista tukensa esitykselle antaa 70 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Tiukimmat vastustajat löytyvät opposition vasemmistoliitosta ja Sdp:stä, joiden kannattajien enemmistöt asettuivat täysin esitystä vastaan.

HS:n kysely toteutettiin internetpaneelissa 7.–13.9.2018. Haastatteluja tehtiin reilu tuhat. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Teollisuudessa ja kuljetusalalla alkoi puoliltaöin ylityökielto vastatoimena hallituksen irtisanomissuojan heikennystä vastaan. Kielto koskee Teollisuusliiton aloja, teollisuudessa työskenteleviä Ammattiliitto Pron toimihenkilöitä ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n aloja.

Aiheesta lisää:

Antti Rinne: Hallitus on syypää työtaistelutoimiin