It-nörttien esikuva Linus Torvalds pyytää anteeksi käytöstään ja ottaa lomaa – "En ole empaattinen luonne"

Linux-käyttöjärjestelmän suomalaisen isän antama kritiikki on mennyt haukkumiseksi. Nyt hän lupaa parantaa tapansa.

Avoimen lähdekoodin liike
Linus Torvalds
Aki-Pekka Sinikoski / Tekniikan Akatemia TAF

Linus Torvalds on it-nörttien esikuva ja yksi maailmalla parhaiten tunnetuista suomalaisista. Torvaldsin kehittämä Linux-käyttöjärjestelmä löytyy lukemattomista tietokoneista – ja sen pohjalta on kehitetty esimerkiksi kännyköiden Android-ohjelmisto.

Ihmisenä Torvalds on julkisuutta kartteleva hahmo. Vuosien ajan hän on johtanut Linux-ytimen kehitystä kaikessa hiljaisuudessa.

Aina silloin tällöin tuon hiljaisuuden on kuitenkin rikkonut kirosana.

– Englannissa ei ole tarpeeksi kirosanoja, joten kutsun sinua p–keleen v–tupääksi (siirryt toiseen palveluun), hän äyskähti vuonna 2013.

Jos suututit Linuxin isän, sait totta totisesti tuntea sen nahoissasi, kuten alla olevista lainauksista käy ilmi:

– Tietoturvaihmiset ovat v–tun ääliöitä (siirryt toiseen palveluun), hän totesi kehittäjille kohdistamassaan sähköpostissa.

– OpenBSD-joukkio on lauma masturboivia apinoita (siirryt toiseen palveluun), hän totesi toisella postituslistalla.

Usein herjojen kohteeksi ovat joutuneet avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmän kanssakehittäjät ja foorumina ollut kehittäjäyhteisön sähköpostilista.

Linuxin isä ei ole pehmentänyt kritiikkiään kannustavalla kehulla. Hän ryydittänyt sitä purevalla solvauksella.

“Anteeksi”

Linus Torvalds on saanut kehittäjäyhteisön sisältä yhä ankarampaa kritiikkiä – nyt hän pyytää anteeksi ja astuu syrjään. On peiliin katsomisen paikka.

Linux Kernel -sähköpostilistalle sunnuntaina lähettämässään viestissä (siirryt toiseen palveluun)Torvalds kertoo ymmärtävänsä, että hän on jättänyt huomiotta kehittäjäyhteisön tunteet.

– En ole empaattinen luonne, eikä se todennäköisesti ole iso yllätys kenellekään. Vähiten minulle. Ei ole hyvä, että olen lukenut ihmisiä väärin, tulkinnut vuosien ajan tilannetta virheellisesti ja vaikuttanut näin epäammattimaisen ympäristön muodostumiseen.

Pitkässä viestissään Torvalds pahoittelee käytöstään useaan otteeseen.

– Sähköpostihyökkäykset ovat olleet epäammattimaisia ja aiheettomia. Erityisesti kun ne ovat olleet henkilökohtaisia.

Linus Torvalds kertoo perustelleensa toimiaan sillä, että käyttöjärjestelmäytimen kehittäminen on ollut hänelle kaikki kaikessa.

– Tiedän, että tämä ei ollut OK ja olen todella pahoillani.

Nyt Torvalds lupaa muuttaa käytöstään ja pyytää anteeksi niiltä, joita on satuttanut – ja jotka hän on mahdollisesti karkottanut Linux-kernelin kehitystyöstä.

– Astun syrjään ja hankin opastusta siitä, miten voin ymmärtää paremmin ihmisten tunteita ja vastata niihien asiaan kuuluvasti.

Syrjään astuminen ei ole Torvaldsin mukaan lopullinen poistuminen.

– Päinvastoin. Minä ehdottomasti haluan jatkaa tätä projektia, jonka parissa olen työskennellyt lähes kolme vuosikymmentä.