Yhdysvallat asettaa Kiinalle uusia tulleja – Kiina aikoo vastata samalla mitalla

Kymmenen prosentin suuruiset tullit koskevat 200 miljardin dollarin arvoista tuontia. Kiina harkitsee vastatoimia.

tullit
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Valkoisessa talossa
Yhdysvaltain presidentti Donald TrumpOliver Contreras / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on asettanut uusia tuontitulleja Kiinaa vastaan. Kymmenen prosentin suuruiset tullit koskevat 200 miljardin dollarin arvoista tuontia ja astuvat voimaan 24. syyskuuta.

Tullimaksut ovat vuoden loppuun 10 prosenttia, mutta nousevat sitten 25 prosenttiin.

Kiina aikoo vastata USA:n tuontitulleihin, kertoo valtiollinen China Daily -lehti (siirryt toiseen palveluun). Vastatoimien laadusta kerrotaan myöhemmin.

Kiinan mukaan Yhdysvaltain toimet vaarantavat maiden väliset kauppaneuvottelut.

Trump kuitenkin varoitteli Kiinaa vastatoimista, sillä muutoin hän uhkaa koventaa oman maansa toimia jälleen.

Kesällä Trump asetti tulleja tuotteille, joita tuodaan Kiinasta 50 miljardin dollarin arvosta, ja Kiina vastasi samalla mitalla. Tuolloin Yhdysvallat asetti tulleja lähinnä teollisuustuotteille, mutta nyt tullien kohteeksi joutuivat myös monet kulutustavarat.

Lähteet: AP, AFP, Reuters, STT