Etelä-Korean ja Pohjois-Korean päämiehet tapaavat tämän vuoden kolmannessa huippukokouksessa

Ensimmäisen kerran tapaaminen on Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa.

huippukokoukset
Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in ja puoliso Kim Jung-sook, taustalla muuta delegaatiota.
Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in ja puoliso Kim Jung-sookPyongyang / EPA

Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in on matkustanut Pjongjangiin tavatakseen Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin. Maiden päämiehet tapaavat toisensa sekä tiistaina että keskiviikkona Moonin kolmipäiväisen matkan aikana.

Kyseessä on tänä vuonna jo kolmas huippukokous maiden välillä. Moon on tavannut Kimin kaksi kertaa Koreoiden raja-alueella, mutta tällä kertaa Pohjois-Korean pääkaupungissa. Moonin lentokone saapui Pjongjangin lentokentälle, jossa sadat ihmiset olivat vastassa pidellen Pohjois-Korean ja yhtenäisen Korean lippuja.

Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in ja hänen vaimonsa Kim Jung-sook televisioruudulla matkalla Pohjois-Koreaan.
Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in ja hänen vaimonsa Kim Jung-sookKim Hee-Chul / EPA

Moonin ja Kimin on tarkoitus keskustella muun muassa ydinaseriisunnasta.

Vierailun ensimmäisen päivän anti typistyi lyhyisiin kohteliaisuuksiin, kun Kim ja Moon aloittivat keskustelut työväenpuolueen päämajassa, kertoo STT. Moon totesi olevansa tietoinen kovista odotuksista tapaamisen suhteen.

– Koko maailma katsoo meitä, ja haluaisin esittää ihmisille ympäri maailman rauhan ja menestyksen tuloksia, Moon totesi.

Kim Jong-un kommentoi puolestaan Koreoiden keskinäisten välien parantuneen ja Pohjois-Korean välien parantuneen myös Yhdysvaltoihin.

Kim Jong-un antoi samalla kiitosta Etelä-Korean johtajalle tämän avusta vuoropuhelun mahdollistamisesta Yhdysvaltojen kanssa.

Juhlavien lavasteiden takana erimielisyydet ovat kuitenkin suuria. Pohjois-Korea ei ole kaikesta päätellen tehnyt juuri mitään lunastaakseen Kimin Trumpille antaman lupauksen ydinaseohjelmasta luopumisesta.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo puhui puhelimitse Etelä-Korean ulkoministerin Kang Kyung-whan kanssa sunnuntaina ja maanantaina tulevasta huippukokouksesta.

Moon on kolmas Etelä-Korean presidentti, joka vierailee Pohjois-Koreassa. Kim Dae-jung vieraili naapurimaassa vuonna 2000 ja Roh Moo-hyun vuonna 2007.

Lue myös:

Valkoinen talo: Pohjois-Korea ehdottaa uutta tapaamista Yhdysvalloille

Pohjois-Korea esitteli sotilasmahtiaan - järeimmät ohjukset puuttuivat paraatista

Koreoiden tapaaminen varmistui – se pidetään pohjoisen pääkaupungissa Pjongjangissa

Yhdysvallat kyllästyi Pohjois-Korean viivyttelyyn ja päätti aloittaa uudelleen sotaharjoitukset

Lähteet: AFP, AP, TASS, STT