Venäläinen sotilaskone ammuttiin alas Syyriassa – Syyrian mukaan Israel teki samaan aikaan ohjusiskua

Venäläisessä Iljushin Il-20 -koneessa oli 14 hengen miehistö.

Syyria
Latakia Syyrian kartalla.
Yle Uutisgrafiikka

Venäläinen Iljushin Il-20 -tyypinen sotilaskone on pudonnut Välimerellä, noin 35 kilometrin päässä Syyrian Latakian rannikosta.

Il-20-konetta käytetään elektroniseen tiedusteluun. Koneessa oli 14 hengen miehistö, joiden kohtalosta ei ole toistaiseksi tietoa.

Syyrian valtiollisten tiedotusvälineiden mukaan Israelin ilmavoimat teki samaan aikaan ilmaiskua Latakiassa sijaitseviin kohteisiin.

Syyrian ilmatorjunnan kerrotaan torjuneen neljän israelilaisen F-16-hävittäjän ampumat ohjukset. On mahdollista, että ilmatorjunta ampui samalla vahingossa alas myös venäläiskoneen, kertoo mm. CNN-uutiskanava (siirryt toiseen palveluun).

Syyrian Latakian alue on presidentti Bashar al-Assadin tukijoiden vahvaa aluetta.

Israel ei ole myöntänyt, että se olisi tehnyt Syyriaan ilmaiskuja tiistainvastaisena yönä. Yhdysvallat kiistää osallisuutensa tapahtumaan.

Lähteet: Reuters, AFP