Hirvenpyynti on alkanut viime syksyä vilkkaammin – osa jahtiporukoista lykkää yhä metsästystä

Hirvenpyynnin ensimmäinen jakso päättyy Lapissa tulevana perjantaina, mutta jahtiin lähdetään jälleen lokakuun toisena lauantaina.

hirvi
Kaatunutta hirveä kuljetetaan metsässä.
Mika Moksu / Yle

Aikaistettu hirvenpyynti on sujunut viime vuotista vilkkaammin Lapissa. Kahden ensimmäisen viikon jälkeen nurin on 2150 hirveä eli pyyntiluvista on käytetty vajaat 16 prosenttia.

Meri-Lapissa hirviä on saatu kaadetuksi vähemmän kuin maakunnassa keskimäärin, sillä pyyntiluvista on käytetty 12,7 prosenttia. Sen sijaan esimerkiksi Tervolassa jahti on ollut viime vuoteen verrattuna tehokkaampaa.

– Tervolassa nurin on 101 hirveä, kun vuosi sitten kahden ensimmäisen viikon jälkeen saalis oli 60 hirveä, kertoo Tervolan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kari Kokkonen.

Jahtia on lykätty kylmäsäilytystilojen puuttumisen takia

Kokkosen mukaan seurojen väliset erot ovat suuria. Osa jahtiseurueista ei ole vielä aloittanutkaan pyyntiä, kun paikoitellen luvista on käytetty jo yli puolet.

– Osalla jahtiporukoista ei ole riittäviä kylmäsäilytystiloja, joten he ovat lykänneet pyyntiä. Tervolassa on myös alueita, joille hirvet tulevat perinteisesti vasta talvehtimaan, joten kaikilla näillä alueilla pyyntiin ei ole vielä lähdetty, kertoo Kokkonen.

Lapissa hirvenpyynnin ensimmäinen jakso päättyy tulevana perjantaina niin sanottuun kiimarauhoitukseen.