Ensimmäinen turisti valittu matkalle Kuun ympäri

Kuumatkalle lähtee japanilainen miljardööri Yusaku Maezawa.

SpaceX
Taiteilijan näkemys Space X:n Big Falcon Rocket -raketista.
Taiteilijan näkemys Space X:n Big Falcon Rocket -raketista.HO / Space X

Avaruusmatkailua suunnitteleva SpaceX-yhtiö on valinnut asiakkaansa ensimmäiselle Kuun ympäri suuntautuvalle turistimatkalle. Matkalle pääsee 42-vuotias liikemies Yusaku Maezawa, joka on Forbes-talouslehden mukaan Japanin 18. rikkain henkilö.

SpaceX arvioi, että Big Falcon Rocket'illa tehtävä matka voisi toteutua vuonna 2023.

Big Falcon Rocket on erittäin suuri, 118 metriä pitkä raketti, jonka SpaceX:n johtaja Elon Musk haluaa lentävän aikanaan myös Marsiin. Rakettia ei ole vielä valmistettu.

Yusaku Maezawa omistaa tunnetun Zozo-muotivaatekaupan. Maezawan omaisuudeksi arvioidaan kolme miljardia euroa.

Maezawa tunnettiin ennen liikemiehen uraansa punk-yhtyeen rumpalina. Hän aikoo ottaa Kuumatkalle mukaan kuusi tai kahdeksan kaveriaan.

Uutista korjattu 18.9. klo 12.15. Maezawa ei ole Japanin rikkain liikemies.

Lähteet: Reuters, AFP