Ahdistaako ilmastonmuutos? Hyvä, sillä tutkijan mukaan tunteet voivat pelastaa meidät

Ympäristöahdistusta tutkinut Panu Pihkala katsoo, että ympäristön tilan aiheuttamaa ahdistusta pitäisi käsitellä enemmän.

ilmastonmuutos
Tuho vai täyskäännös
Eetu Pietarinen / Yle

Hirmumyrskyt riehuvat lännessä ja idässä. Tuhohyönteiset leviävät pohjoiseen. Maapallo lämpenee ennennäkemätöntä tahtia.

Uutisvirta syöttää jatkuvasti huolestuttavaa tietoa maailman tilasta, ja se vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiimme. Tutkijatohtori ja teologi Panu Pihkala arvioi, että ympäristöahdistus on yleistynyt nopeasti. Tunne on tuttu etenkin nuorille ja nuorille aikuisille.

– Meni mihin tahansa lukioon, niin kauaa ei tarvitse kaivella, kun nuoret kertovat ahdistuvansa ajatellessaan maailman tulevaisuutta, Pihkala toteaa.

Ahdistus on lavea määre, mutta se kuvaa Pihkalan mukaan ilmiötä hyvin. Ympäristöahdistuksen taustalla on monenlaisia tuntemuksia ja niiden yhdistelmiä. Kyse ei ole pelkästään ilmastonmuutoksesta vaan lähimetsän hakkaaminen tai kotipitäjän kaivossuunnitelmat voivat yhtä lailla aiheuttaa ahdistusta.

Pihkala puhuu metsäsurusta. Suomalaiset kantavat huolta itselle tärkeistä luontoalueista, mutta lopulta vain harva tuo tuntonsa julki.

– Ihmiset pelkäävät saavansa hörhön tai ylitunteilijan leiman, Pihkala toteaa.

Lisäksi avautuminen voi aiheuttaa ärtymystä muissa ihmisissä. Jos kertoo kokevansa tunnon tuskia autoilusta tai lihansyönnistä, tulee helposti syyllistäneeksi myös keskustelukumppanin.

Ihmiselle on luontaista sysätä ahdistus sivuun

Suomalaisten ajatusmaailma on tullut Panu Pihkalalle tutuksi, kun hän on kiertänyt puhumassa vuosi sitten julkaistusta tietokirjastaan.

Yhdestä asiasta hän on vakuuttunut: ihmiset välittävät maapallon tulevaisuudesta enemmän kuin esiin tulee. Vaikenemisen lisäksi moni vain sysää tunteet sivuun.

– Ohittamisreaktio on ymmärrettävä, sillä ihminen haluaa suojella itseään. Etenkin jos on nuori ja elämä vielä edessä, on liian masentavaa ajatella, ettei tulevaisuutta olekaan, Pihkala sanoo.

Suhtautumistapaa voi pitää jossain määrin luonnollisena. Vaikeina aikoina ihmiset turvautuvat mielellään vahvaan johtajaan, jota seuraamalla voi ajatella vapautuvansa itse vastuusta.

Ratkaisu on kuitenkin kestämätön, sillä ahdistuksen sivuuttaminen johtaa yhä paheneviin ympäristöongelmiin.

Panu Pihkala
Teologi Panu Pihkala avaa ympäristöahdistuksen monimuotoisuutta teoksessaan "Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo"Yle

Tunteet ajavat toimimaan

Vaikenemisen ja vähättelyn sijaan Panu Pihkala kannustaa puhumaan. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen ja ympäristökatastrofien aiheuttamia tunteita pitäisi käsitellä mediassa, kouluissa ja terveydenhuollossa eli oikeastaan kaikkialla.

Esimerkkiä voi ottaa Aalto-yliopistosta, joka järjestää keskusteluryhmiä ilmastonmuutoksen aiheuttamien tunteiden purkamiseen.

– Tunteiden käsittely auttaa ymmärtämään, mitä itseasiassa pelkäämme ja miten voimme yhdessä varautua, Pihkala toteaa.

Kun tunteensa sanoittaa, niitä on helpompi hallita. Näin ahdistus ei pääse vaikuttamaan liikaa hyvinvointiin. Sivutuotteena voi herätä halu toimia.

Pihkalan mukaan tunteiden tuominen julkisuuteen vahvistaa valpasta kansalaisyhteiskuntaa. Sitä taas tarvitaan suitsimaan ilmastonmuutosta ja turvaamaan tärkeät luontoarvot.

Hyvänä esimerkkinä Pihkala pitää Heinäveden kaivoshankkeen herättämää vastustusta. Siinä tunteet ovat toimineet pontimena toiminnalle.

– Kun on kyse isoista rahoista, on kiusaus mennä voitot edellä. Silloin tarvitaan valpasta kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa.

Pidä uutispaastoa, etsi toivon lähteitä

Toisinaan tunteisiin on kuitenkin hyvä ottaa etäisyyttä. Panu Pihkala on koonnut omaan blogiinsa (siirryt toiseen palveluun) kymmenen suositusta ympäristöahdistuneelle.

Esimerkiksi aamut ja illat kannattaa yrittää rauhoittaa synkimmiltä ajatuksilta. Siihen auttaa somen sulkeminen ja toivon lähteiden etsiminen. Niitä tosiaan täytyy etsiä, sillä hyvät uutiset eivät saa yhtä paljon palstatilaa kuin huonot uutiset.

– Suomen vesien ja ilmansuojelu on esimerkiksi kehittynyt 50 vuodessa huimasti, mutta ei siitä juuri kerrota uutisissa, Pihkala huomauttaa.

Vaikka optimismiin ei enää ole varaa, toivosta ei Pihkalan mukaan kannata luopua.

– Olkoon sitten vaikka radikaalia toivoa eli vaikka ei tiedetä tarkalleen, mikä voi pelastaa, niin kuitenkin luotetaan tulevaisuuteen ja mennään toivon varassa eteenpäin.