Turun terrori-iskun auttajan rahankeräyksestä rikosilmoitus, KRP epäilee kahta henkilöä rikoksesta

Tutkinnanjohtajan mukaan asian selvittely on aivan alkuvaiheessa.

Turun puukotukset 2017
Hassan Zubier
Hassan Zubier.Nella Nuora / Yle

Keskusrikospoliisi on aloittanut tutkinnan Turun terrori-iskun uhreja auttaneen Hassan Zubierin rahankeräyksestä GoFundMe-joukkorahoitussivustolla.

Zubier kertoi Ylelle elokuussa, että hänellä ei ollut rahankeräyslupaa. Ylen yhteydenoton jälkeen Zubierin GoFundMe-keräys suljettiin.

KRP:n tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Markus Laine kertoo, että keräyksestä on kirjattu rikosilmoitus ja asiaa selvitellään rahankeräysrikoksena.

– Vastaanotimme tiedot vasta tuossa edellisviikolla. Ihan alkuvaiheessa on selvittely, Laine sanoo.

Tutkinnanjohtaja ei kommentoi epäiltyjä

Vaasalainen nainen auttoi Zubieria rahankeräyskampanjan käynnistämisessä.

Hassan Zubier kertoi aiemmin Ylelle, että hän ei ole omasta mielestään tehnyt mitään väärää keräyksen suhteen. Vaasalaisnainen puolestaan sanoi, että hänen mielestään kyseessä ei ollut keräys, joka olisi tarvinnut rahankeräysluvan.

Laineen mukaan rahankeräysrikoksesta epäillään kahta henkilöä, mutta hän ei voi kommentoida epäiltyjä nimiltä.

– Hankimme tällä hetkellä asiakirjoja ja muuta tarpeellista tietoa eri tahoilta, kuten Valtiokonttorilta ja Poliisihallituksesta. Kun tarvittavat tiedot on saatu, niin sitten kuulustellaan asiaan liittyvät henkilöt.

Laine kertoo, että kuulustelut alkavat 1–2 kuukauden sisällä. KRP yrittää saada tutkinnan pöytäkirjat valmiiksi vuoden loppupuolella.

Zubier yritti huijata korvauksia

Tutkinnanjohtajan mukaan epäillyn rahankeräysrikoksen tutkinta etenee käsikädessä Hassan Zubierin toimiin liittyvän alkuperäisen tutkinnan kanssa.

Zubier joutui hyökkääjän puukotuksen kohteeksi Turun terrori-iskussa, kun hän meni auttamaan iskun ensimmäistä uhria.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi kesäkuussa, että Zubier on oikeutettu vajaan tuhannen euron kuukausittaiseen korvaukseen siihen asti, kunnes hän täyttää 65 vuotta.

Terroriteosta tuomittu ei pysty maksamaan korvauksia, joten niitä haettiin Valtiokonttorista.

Zubier myönsi myöhemmin yrittäneensä huijata korvauksia Valtiokonttorista. Turun iskun oikeudenkäynnin syyttäjä teki tutkintapyynnön Zubierin toiminnasta, koska tämä antoi vääriä tietoja menettämistään ansiotuloista.

Lue myös:

HS: Syyttäjä teki tutkintapyynnön Turun iskussa loukkaantuneen toimista – rikosvahinkokorvauksissa yritetään huijata äärimmäisen harvoin

Turun puukotuksen uhria auttanut Hassan Zubier tunnustaa yrittäneensä huijata korvauksia