Heli Vaarasen kolumni: Liian moni luo ihannekuvan tulevasta kumppanistaan – ennakko-odotukset kannattaa hylätä ja maksimoida sattuma

Haluaisitko löytää kumppanin, mutta nettideittailu ei kohdallasi toimi? Kannattaa lähteä kotoa ja tehdä sellaista, mikä saattaa pelottaa, kirjoittaa psykoterapeutti Heli Vaaranen.

kolumnit
Heli Vaaranen.
Leila Oksa / Yle

Nettideittailu ei sovi kaikille. Se on hankala laji kainoille ja suoranainen kauhun paikka pelokkaille. Eikä se oikeastaan sovi romantikoille.

Joskus toive kohtaamisesta on niin suuri, että mielessä syntyy pitkiä vaatimuslistoja. Ne toimivat vain jarruna. Mitä pidempi vaatimuslista, sitä mahdottomampi on lopputulos.

Kun takana on monta tappiota, ihminen petaa helposti itselleen uuden pettymyksen valmiiksi. Kun tietää epäonnistuvansa, ei voi pettyä.

”En tullut jätetyksi, vaan jätin itse!” Näin moni ajattelee, koska pettymykset ovat tehneet kipeää.

Moni ihminen muodostaa kovia ennakko-odotuksia tulevasta kumppanista. Mutta jos mielessäsi on vain yksi ihannekuva, jätät sattumalle vain vähän tilaa. Etenkin keski-ikäisen etsijän on oman etunsa nimissä hyväksyttävä se, että potentiaalisella elämänkumppanilla on jo elettyä elämää takana. On lapsia, eksiä ja arpia sielussa, mutta myös elämän tuomaa viisautta ja suhteellisuudentajua.

Siksi pitää vain lähteä ulos ja tehdä asioita. Se maksimoi sattuman osumisen omalle kohdalle.

Älä sano “minä etsin” vaan sano ” minä annan mahdollisuuden”.

Moni meistä on lukenut romanttisia tarinoita ja uskoo löydetyksi tulemiseen.

Jos Tinderit ja muut mokomat eivät sinulle sovi, jätä ne. Lähde ulos. Ja ennen lähtöäsi lue Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä. Se on maailman romanttisin satu kahdesta yksinäisestä, Nyytistä ja Tuitusta. Lue se ja poimi sieltä rohkaisua itsellesi.

Lähde ulos ja liity vaikka kirkkokuoroon. Vie koirasi agilityyn. Mene mukaan lintuharrastukseen. Osallistu kirjaston lukupiiriin. Varaa vaellusretki ryhmän kanssa vaikka jännittää.

Pelkäätkö jo etukäteen keitä siellä on? Siellä on toisia tavallisia ihmisiä. Nuoria ja vanhoja.

Entä jos on ujo, eikä viihdy ihmisjoukoissa? Se ei haittaa. Ehkä se toinenkin on arka, niin kuin sadun Nyyti ja Tuittu olivat.

Toistan. Älä ajattele, että etsit. Ajattele sen sijaan, että annat mahdollisuuden.

Lähde valokuvaamaan. Juttele. Mene kodin remonttikurssille. Opiskele koodausta. Ota haltuun kurkkulaulu. Opettele vanhat tanssit. Tee mitä tahansa, mihin sinulla on pieni orastava kiinnostus. Innostunut ihminen on nimittäin aina mielenkiintoinen. Tekevän silmät loistavat. Häntä on helppo lähestyä. ja innostuneen on helppo kertoa omastaan muillekin.

Joskus kannattaa myös miettiä ympäristöä, jossa liikkuu ja työskentelee. Antaako se mahdollisuuden löytää sinut? Vai täytyykö kiinnostuneen ratkaista kolme vaikeaa tehtävää päästäkseen edes katse-etäisyydelle, niin kuin muinaisissa tarinoissa?

Moni meistä on lukenut romanttisia tarinoita ja uskoo löydetyksi tulemiseen. Että jostain saapuu ihailija, joka kiipeää saderänniä pitkin ylös kohti parveketta ja tunnustaa ikuista rakkauttaan. Kovin todennäköistä tämä ei ole.

Toivo ja kohtalonusko ovat huono yhdistelmä kumppanin etsinnässä. Ne saavat sinut jäämään kotiin ja syrjään muista ihmisistä, kuuntelemaan sateen ropinaa.

Älä odota löytäjää, vaan vahvista sattuman todennäköisyyttä. Muista Tove Janssonin sadun lause:

Ei kukaan

sinua huomaa

ellet itse mene mukaan!

Jossakin saattaa olla joku, joka haluaisi liittyä juuri sinun polkuusi ja haluaisi kulkea rinnalla. Kohtalolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Anna mahdollisuus ja lähde ulos.

Heli Vaaranen

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, sosiaalitieteilijä ja psykoterapeutti. Hän johtaa Väestöliitossa parisuhdepalveluita. Vaarasen intohimona on saada eronneet parit rauhanneuvotteluun ja rakentaa uusia alkuja pareille parisuhdekriisien jälkeen.