Kalastusmuseon akvaariossa asuvan Väiski-ankeriaan masennuksen syy selvisi: veri vetää Sargassomerelle kutemaan

Suomen vapaa-ajankalastusmuseon ankerias tuli sukukypsäksi nelikymppisenä ja muuttui alakuloiseksi. Nyt Väiski on päätetty laskea ensimmäiselle ja viimeiselle kutumatkalleen.

ankerias
Väiski-ankerias.
Väiskin arvioitu ikä on noin 40 vuotta.Tuija Veirto / Yle

Suomen kalastusmuseon akvaariossa Asikkalan Päijännetalossa asustava Väiski-ankerias on ollut keväästä lähtien alakuloinen.

Normaalisti kala on kiinnostunut akvaarion viereen saapuvista vieraista ja pöllyttelee mielellään pohjasoraa, mutta nyt se on lähes liikkumaton. Vain evä heilahtaa silloin tällöin.

– Se ei enää mene soran alle ja se on huolestuttavaa, kun kyse on lajille tyypillisestä käyttäytymisestä, kertoo Päijännetalon toiminnasta vastaava Merja Palokangas-Viitanen.

Väiskillä on oma rapsutusrauta ja syömätikku, mutta se ei juurikaan reagoi raudan kosketukseen, eikä tartu tiukun nokassa ojennettuun silakanpalaan.

– Kun Väiski lopetti syömisen, kutsuimme kala-asiantuntijat paikalle.

Diagnoosi oli selvä. Väiski on tullut sukukypsäksi ja sillä on matkakuume.

Sukukypsä ankerias muuttuu hopean väriseksi ja lakkaa syömästä.

Vietti vetää ankeriasta vaellukselle ja kutemaan Pohjois-Atlantin Sargassomerelle. Miksi juuri sinne, ei tiedetä.

– Ankeriaiden kutuvaellusaika on keväisin ja syksyisin. Keväisin liikkeelle lähtee yleensä isompi joukko, kertoo tutkija Jouni Tulonen Luonnonvarakeskuksesta.

Pitkä, raskas vaellusmatka ja kuteminen syövät kalalta voimat ja rasvavarannot. Vaelluksen ja kudun jälkeen ankeriaat kuolevat.

Akvaariokaverit parempiin suihin

Väiski on viihtynyt toisessa Päijännetalon 200-litraisista akvaariosta toistakymmentä vuotta. Päijännetaloon nyt liki metrin mittainen ankerias tuli vuonna 2004 kalamiesten matkassa.

Väiskin nimi on pieni vahinko.

– Annoimme nimen ennen kuin selvisi, että se onkin naaraspuolinen ankerias. Nimeen oli kuitenkin jo totuttu, eikä sitä vaihdettu, Merja Palokangas-Viitanen kertoo.

Väiski hallitsee vedellistä valtakuntaansa itsevaltiaan ottein. Pienemmät kalat päätyvät ennemmin tai myöhemmin ankeriaan isoon suuhun, vain piikikkäät ahvenet eivät sille maistu.

Samassa akvaariossa Väiskin kanssa viihtyvät ahvenien ohella tällä hetkellä vain sorvat.

– Ne ovat liian isoja sen hotkittavaksi, Palokangas-Viitanen toteaa.

Väiski-ankerias.
Kun Väiski lopetti syömisen, kutsuttiin kala-asiantuntijat paikalle.Tuija Veirto / Yle

Ankeriaat ovat pitkäikäisiä.

Nelikymppiseksi arvioitu Väiskikin on akvaarioelätiksi vielä nuorikko, jos vertailukohdaksi otetaan maailman vanhimmaksi väitetty Brantevikin ankerias. (siirryt toiseen palveluun) Sen kerrotaan eläneen kaivossa 155-vuotiaaksi.

Lajitoverien kanssa matkaan

Päijännetalossa eletään nyt luopumisen aikaa.

– Varmasti tulee ikävä, mutta olemme päättäneet, että kyllä Väiskin pitää päästä lisääntymismatkalle, Merja Palokangas-Viitanen toteaa.

Tänä syksynä tai viimeistään keväällä Väiski lähtee yhteiskuljetuksella muiden ankeriaiden mukana Kymijoen suulle, lähelle Suomenlahden pohjukkaa. Paikasta on muutama kilometri avomerelle. Siitä matka Atlantille ja kohti Sargassomerta voi alkaa.

Matka on vaarallinen ja kuljetusta tarvitaan, koska sisävesien voimaloiden turbiineista vaellusankeriaat eivät Jouni Tulosen mukaan pääsisi läpi elävinä.

Väiskillä uskotaan olevan mahdollisuuksia selvitä matkasta, kun se on lajitovereidensa seurassa.

Alustavasti on suunniteltu, että Väiskiin kiinnitettäisi seurantalaite, jolloin sen liikkeitä olisi mahdollista seurata.

Annoimme nimen ennen kuin selvisi, että se onkin naaraspuolinen ankerias.

Merja Palokangas-Viitanen

Se on Tulosen mukaan kallista ja sisältää epävarmuustekijöitä.

– Siten saataisiin kuitenkin arvokasta dataa reitiltä, vaikka Sargassomeren syvyyksiin asti ei päästäisikään. Mikäli saamme rahoituksen kuntoon ja merkittyä usempia yksilöitä, hankkeeseen kannattaa lähteä.

Vielä tovin Väiski hoitaa virkaansa Päijännetalon kalastusmuseon esittelyankeriaana.

– Se on hoitanut tehtävän kunnialla ja moni on päässyt täällä tutustumaan uhanalaiseen kalaan läheltä, Merja Palokangas-Viitanen kiittää.