Biokaasuyhtiö BioGTS hakeutui yrityssaneeraukseen – nopea kasvu heikensi taloutta

Jyväskylässä toimiva biokaasu- ja biodiesellaitosvalmistaja BioGTS Oy on jättänyt yrityssaneeraushakemuksen Keski-Suomen käräjäoikeuteen 17. syyskuuta.

yrityssaneeraus
Biokaasua tankataan autoon.
Biokaasuyhtiö BioGTS ajautui kasvukipuihin.Esa Huuhko / Yle

Käräjäoikeus hyväksyi keskiviikkona yrityssaneerausmenettelyn käynnistämisen. Yrityksen suurimmat velkojat ovat puoltaneet BioGTS Oy yrityssaneeraushakemusta. BioGTS kertoo tiedotteessaan yhtiön taloustilanteen heikentyneen tänä vuonna liiketoiminnan voimakkaan kasvun vuoksi.

Tässä haastavassa tilanteessa ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hakea yhtiö yrityssaneeraukseen. Saneerausmenettelyn tavoitteena on vakauttaa yhtiön tilanne ja turvata toiminnan jatkuminen, BioGTS Oy:n toimitusjohtaja Mika Rautiainen kertoo.

BioGTS Oy:n toimitusjohtaja Mika Rautiainen.
BioGTS Oy:n toimitusjohtaja Mika Rautiainen luottaa yhtiön vientinäkymiin.Jaana Polamo / Yle

Yhtiöllä on tänä vuonna ollut ongelmia laitosten toimitusprojektien maaliin viemisessä. Tästä syystä kaksi urakkasopimusta purettiin ja yhtiö menetti huomattavat urakkasummat. BioGTS pitää sopimuksien purkamisia molemmissa tapauksissa kiistanalaisina. Rautiaisen mukaan takapakit vaikeuttivat taloustilannetta ja hidastivat uusien projektien liikkeellelähtöä Suomessa, mutta vientimarkkinaa on kaikesta huolimatta saatu avattua.

– Ensimmäisen Kiinan projektin asiakas on ollut erittäin tyytyväinen saamaansa palveluun, ja seuraavat projektit Kiinaan ja Vietnamiin ovat jo työn alla. Todellinen potentiaali ja kasvunäkymät ovat vientikaupan sektorilla, johon tullaankin jatkossa panostamaan, Mika Rautiainen vakuuttaa.

BioGTS:n vaikeudet tulivat laajemmin ilmi ensi kerran kesäkuussa. Alkuviikosta BioGTS itse ilmoitti pysäyttävänsä hyvässä vaiheessa olleen urakan Mikkelissä.

Velkasaneeraushakemuksessa BioGTS ilmoittaa velkojensa määräksi liki 11,7 miljoonaa euroa. Suurimmat velkojat ovat Finnvera Oyj, OP Vakuutus Oy, OP Henkivakuutus Oy ja Keski-Suomen Osuuspankki. Suurimmat saatavat on Keski-Suomen Osuuspankilla: 3,8 miljoonaa euroa.

BioGTS Oy on vuonna 2011 perustettu patentoitujen ja tehdasvalmisteisten biokaasu- ja biodiesellaitosten valmistaja. Yhtiö työllistää Jyväskylässä noin 50 asiantuntijaa. Lisäksi yritys työllistää alihankkijaketjun kautta kokoaikaisesti yli 100 henkilöä.

Yritys on ollut kolmena vuona peräkkäin Keski- ja Itä-Suomen alueen kasvuyritysten listan kärjessä ja palkittiin vuonna 2016 koko Suomen kovimpana kasvuyrityksenä (siirryt toiseen palveluun) (Kauppalehti).