Kiinan kuuluisuudet luokiteltu hyödyllisyyden perusteella – Suurin tähti sai nolla pistettä

Vain yhdeksän huipputunnettua tv- ja filmitähteä yltää sadan yhteiskunnalle hyödyllisimmän kuuluisuuden joukkoon, jos tuoretta kiinalaisselvitystä on uskominen.

Kiinan kommunistinen puolue
Fan Bingbing CAnnesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2018.
Fan Bingbing CAnnesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2018.AOP

Suuri julkisuus ja tunnetut kasvot eivät Kiinassakaan merkitse sitä, että laulaja ja filmitähti olisi yhteiskunnallisesti kovin merkittävä.

Pekingin yliopisto ja Yhteiskuntatieteiden Akatemia ovat listanneet maan julkkikset yhteiskunnallisuuden hyödyllisyyden mukaan. Kriteereinä ovat ammattitaito, hyväntekeväisyystyö ja korkea moraali.

Sadasta kiinalaisjulkkiksesta korkeimmat pisteet sai vain yhdeksän huipputunnettua näyttelijää, laulajaa tai ryhmää.

Xu Zheng
Näyttelijä Xu Zheng Berliinini elokuvajuhlilla.Daniel Naupold / EPA

Ykkössijan nappasi näyttelijä Xu Zheng, joka tähtiroolitti draamakomediaelokuvaa Dying to Survive (siirryt toiseen palveluun). Se perustuu tositarinaan syöpäpotilaasta, joka salakuljetti Intiasta halpaa, mutta testaamatonta lääkettä auttaakseen muita samassa tilanteessa olevia.

Elokuvaksi muokattu tosiperusteinen tarina on helppo samaistuskohde kiinalaisille ympäri maata. Se osoittaa, kuinka mahdotonta tavallisen kiinalaisen on saada edullisia, mutta luotettavia lääkkeitä syöpäsairauksiin.

Kakkoseksi nousi teinipoikabändi TFBoys.

Kiinalainen poikabändi TFBoys.
Kiinalainen poikabändi TFBoys.AOP

Pekingin normaaliyliopisto ja Yhteiskuntatieteiden Akatemia (siirryt toiseen palveluun)arvioivat, että viidessä vuodessa maanlaajuiseen julkisuuteen kohonnut kolmen nuoren yhtye on kaikkea sitä, mitä Kiinan kommunistinen puolue haluaa Kiinasta esitellä.

Nuoret miehet ovat hyvä roolimalli sitkeästä yrittämisestä ja tuloksista, äärettömästä rikkaudesta ja hyväntekeväisyystyöstä etenkin maaseudun köyhien auttamiseksi.

Kun nousujohteinen kierre on päässyt rakettimaiseen vauhtiin, niin TFBoys on hyvä työkalu myös puolueelle, jonka tarvitsee todistaa pehmeää valtaansa ja suvaitsevaisuuttaan myös nuorisoa ja uusia ajatuksia kohtaan. Bändi ja puolue tukevat toinen toisiaan ja kansa nauttii.

Listalla sijalle 42 jäi kansainvälisen filmimaailman tunnetuin kiinalaisnäyttelijä, Hongkongissa syntynyt Jackie Chan. Hänelläkin on oma hyväntekeväisyysjärjestö, mutta myös veroepäselvyyksiä.

Hongkongilainen näyttelijä Jackie Chan.
Hongkongilainen näyttelijä Jackie Chan.Jerome Favre / EPA

Jackie Chan ei ole kommunistisen manner-Kiinan tuote, joten ehkä siksi hänen merkittävyytensä ei yllä huippusijoitukseen.

Entä kuka jäi pohjalle, ilman ensimmäistäkään pistettä? Hän on Kiinan tunnetuin näyttelijä, laulaja ja kauneusihanne Fan Bingbing.

Tähti kateissa

Yleisön silmissä Fan Bingbing on tähti, joka on saavuttanut kaiken ja osaa näyttää sen. Rooleja X-Men-supersankarielokuvissa ja Iron Manissa, 63 miljoonaa seuraajaa Sina Weibossa – Kiinan twitterissä – ja läjäpäin luksustuotteita, joiden arvo on monesti vain katsojan silmissä.

Yhteiskunnallisesti hän on täysi nolla, julistaa Pekingin normaaliyliopiston ja Kiinan Yhteiskuntatieteiden Akatemian ranking-lista. Fan Bingbing on niin surkea, että hän on jopa kadonnut tai kadotettu julkisuudesta. Tähteä ei ole näkynyt heinäkuun alun jälkeen.

Fan Bingbing
Fan BingbingAOP

Vaikka Fanin hyödyllisyys Kiinan yhteiskunnalle on listan mukaan merkityksetön, hänen kohtalonsa näyttää kiinnostavan ympäri maailman. (siirryt toiseen palveluun)

Vahvin selitys kuukausien täydelliselle poissaololle on, että 37-vuotias tähti astui liian suurille varpaille eli loukkasi Kiinan kommunistista puoluetta.

Kansainvälinen media (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaa, että Fan Bingbing olisi jäänyt kiinni verovilpistä ja joutunut rangaistustoimien kohteeksi. Yhtenä mahdollisuutena on kotiaresti.

Kiinan viihdemaailmaa tuntevat kirjoittavat, että elokuva-alalla on yleistä tehdä kahden tason työsopimuksia nimellä yin–yang. Niistä toisessa ilmoitetaan vaatimattomammasta palkkioista ja toinen on suursopimus. Verottajalle ilmoitetaan pienemmän kontrahdin palkkiotiedot.

Uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun) muistuttaa, että toisin kuin Hollywoodissa, Kiinassa superjulkkisten on paras pysyä julkisesti siveellisellä tiellä eikä missään nimessä tehdä tempauksia, jotka nolaisivat Kiinan ja puolueen mainetta.

– Ehkäpä Fan Bingbing teki liikkeen, joka oli liikaa puolueen sensuuriviranomaisille. Hänen täydellinen katoamisensa julkisuudesta toimisi silloin esimerkkinä muillekin, että suunnaton yleisön suosio ja kuuluisuus eivät suojele ketään, pohtii CNN:n lainaama alan ammattilainen.