1. yle.fi
  2. Uutiset

Ihmisroskaksi vähäosaisia kutsunut kaupunginvaltuutettu saa jatkaa valtuustossa puolueensa riveissä

Keskustan Oulun valtuustoryhmä ei näe huomautettavaa eikä moitittavaa valtuutettu Riikka Moilasen viime viikon valtuuston ihmisroska-puheessa.

Oulu
Riikka Moilanen myöntää että hänen aasinsiltansa oli tosi huono.
Riikka Moilanen myöntää että hänen aasinsiltansa oli tosi huono.Paulus Markkula / Yle

Riikka Moilanen voi jatkaa keskustan valtuustoryhmässä Oulussa.

Keskustan Oulun valtuustoryhmä ei näe huomautettavaa eikä moitittavaa valtuutettu Riikka Moilasen viime viikon valtuuston ihmisroska-puheessa.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Jukka Kolmonen kertoo Ylelle, että ryhmän kokous järjestettiin pikaviestipalvelu WhatsApissa.

– Ryhmän yksimielinen kanta on, että Moilanen pyysi puheitaan anteeksi eikä asiasta tule näin ollen seuraamuksia.

Kolmonen lisäsi, että hän on henkilökohtaisesti ollut yhteydessä myös puolueen puheenjohtaja Juha Sipilään. Puolueen kanta on, että koska Moilanen on pyytänyt puheitaan anteeksi, asia on näin ollen käsitelty.

Korjaus 20.9. klo 8.05: Valtuustoryhmän puheenjohtajan etunimi korjattu Jukaksi. Aiemmin nimi oli virheellisesti Jaakko.

Lue myös:

Ihmisroska-kohu johti tutkintapyyntöihin ja rikosilmoitukseen – koditon mies tunnisti itsensä lehtikuvasta, järkyttyi ja marssi poliisin pakeille

Päihdeongelmainen nainen vastaa valtuutetulle, joka kutsui häntä ihmisroskaksi: "Sen pitäisi olla muutama päivä tuolla kadulla"

Pihlajalinnan alueellinen toimitusjohtaja joutui lopettamaan "ihmisroska"-kommenttiensa takia

Korjattu otsikkoa 19.9.2018 kello 17.09. Otsikossa luki aiemmin, että kaupunginvaltuutettu saa jatkaa Oulun kaupunginvaltuustossa. Korjattu, että kaupunginvaltuutettu saa jatkaa valtuustossa puolueensa riveissä.

Lue seuraavaksi