"Tunnen itseni inhottavaksi ja rumaksi" – nuoruusvuodet 14–21 ovat vaaroja täynnä, mutta näin niistä selviää

Nuorena hormonit hyrräävät ja mieli ajaa vuoristorataa, mutta myös aivoissa tapahtuu järisyttäviä muutoksia. Ilman aikuista kanssakulkijaa nuori on helposti tuuliajolla. Tietokirjailija, psykoterapeutti Pepi Reinikainen kirjoitti kirjan lukiovuosistaan.

nuoret
Tyttö katselee ikkunasta ulos
Henrietta Hassinen / Yle

Nuori kuvaa itseään, kaveriaan, snäppää ja päivittää Instagramia. Moni yhä haaveilee tunneilla ja katsoo ikkunasta ulos vapauteen, kuten 60–70-luvun kouluissa. Runoja rustailevia, musiikkia tekeviä, kiihkeästi urheilevia tai pelaavia nuoria, jotka yrittävät selvitä hengissä.

Tietokirjailija, psykoterapeutti Pepi Reinikainen vetää elämänkaarikirjoitusryhmiä ja on lukenut yli tuhannen ihmisen kokemuksia elämän eri ikäkausilta. Hän kutsuu nuoruuden ikäkautta 14–21 elämänkaarellisesti vaaran vuosiksi.

Reinikainen on kirjoittanut tuoreen kirjan omasta lukioajastaan Porvoossa. Nuoruuteni Nunnala – sisäoppilaitoksen salatut vuodet (1965 - 1969) sisältää autenttisia päiväkirjamerkintöjä.

Pepi Reinikaisen omat nuoruusvuodet olivat täynnä suurta tuskaa, ehdottomuutta sekä epävarmuutta, eikä kyse ollut pelkästään valinnoista tai nuoren asenteesta.

Pepi Reinikainen
Maarit Piri-Lahti / Yle

Opettajat käyttivät mielivaltaista kuria. Pärstäkerroin vaikutti: oppilaita suosittiin sen mukaan, miten varakkaasta perheestä nämä tulivat. Opetus oli auttamattoman vanhanaikaista. Oppilaiden pahoinvointi ja ahdistus ohitettiin. Tytöt elivät Porvoon sisäoppilaitoksessa ilman aikuisten todellista tukea. Koulussa tapahtui itsemurhayrityksiäkin, mutta tapahtumat lakaistiin maton alle.

Identiteettitutkija Päivi Fadjukoff näkee tarinassa yhtymäkohtia myös nykyaikaan. Tänäkin syksynä on uutisoitu vakavista nuorten kuulemisen puutteista koulukodissa. Edelleen ihan tavallisessa koulussa saattaa käydä niin, että opettaja ottaa huomioon vain ”menestyjät”, jotka muistuttavat heitä itseään ja tulee ohittaneeksi ne, joihin hän ei koe samuutta.

– Nuori saattaa kokea, että hänen ahdistuksensa ja hämmennyksensä sivuutetaan tyystin, eikä hänellä ole kotonakaan aikuista, joka tukisi. Nuoruuden valinnat ovat vaikeita ja on riski, että nuori jää vuosiksi tuuliajolle, kun hänen käsityksensä itsestä on jäänyt haparoivaksi.

Rakkaus voi musertaa erämaassa

Reinikainen kutsuu nuoruuden aikaa vaaran vuosiksi, jos lähellä ei ole aikuista eikä laumaa. Aikuisen pitää myös ymmärtää nuoren mustavalkoista maailmaa.

– Ymmärrän hyvin, että ensirakkaus voi saada pään täysin sekaisin. Yksipuoliset musertavat rakkaudet, joissa ei saa vastakaikua, saattavat ohjata suuntaa myöhempään elämään. Hyväksikäytöt ja epäreiluudet synnyttävät traumoja.

Nuori nainen piirtää sydämiä kalenteriinsa.
Tiina Jutila / Yle

Esimerkiksi tyttöjen välinen kaveruus synnyttää vahvan hylkäämiskokemuksen, jos toinen äkkiä katoaa muihin porukoihin. Tosin myös hyvät kokemukset saattavat johdattaa eteenpäin, kohti uusia hyviä kokemuksia.

Reinikainen on huomannut, että kun elämänkaarikirjoittajat käsittelevät ikävuosia 14–21, he helposti sivuuttavat nuoruuden tuntemuksensa ja vähättelevät, jopa häpeävät. Moni voi olla myös pettynyt, kun kohtaa omat nuoruuden haaveensa uudelleen ja hämmentyy, mihin ne unohtuivat. Hän ei kuitenkaan suosittele, että kukaan ryhtyy julkisesti lukemaan nuoruutensa päiväkirjoja ja nauraa niiden typeryyksille, koska se on itsensä yli kävelemistä.

– Vaaran vuosista selviää, jos voi puhua jollekulle omista tunteistaan. Että ne ovat arvokkaita ja tärkeitä. Että joku toinen voi auttaa laittamaan oikeisiin mittasuhteisiin, sillä nuori ei pysty siihen erämaassaan yksin.

Aivot narikkaan ei onnistu

Kun nuorten aivoja on tutkittu, myös neurologia selittää ahdistuksen ja käyttäytymisen määrää. Aivotutkija David Eaglemanin tuoreessa kirjassa Aivot kuvataan, miten vielä pari vuosikymmentä sitten luultiin, että aivot ovat jo kehittyneet lapsuuden päättyessä. Nyt tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisaivojen kehittyminen vie aikaa 25 vuotta.

Teinivuodet ovat neuraalisen uudelleenjärjestäytymisen ja muutoksen kausi: aivoissamme tapahtuu yhtä järisyttäviä asioita kuin se, että hiki alkaa haista ja hormonit hyrräävät. Muutokset aivoissa vaikuttavat syvällisesti siihen, miten käyttäydymme ja miten reagoimme ympäröivään maailmaan.

Nuori mies.
Yle

Yksi muutoksista liittyy juuri minäkäsitykseen ja oman itsen kehittymiseen. Eaglemanin mukaan aivoista on tehty tutkimus, jossa aikuiset ja nuoret laitettiin näyteikkunaan. Nuorissa ventovieraiden tuijottelun kohteeksi joutuminen ajoi sosiaaliset tunteet ylikierroksille, ja he olivat erittäin ahdistuneita.

Eaglemanin mukaan aivojen mediaalinen prefrontaalikorteksi aktivoituu, kun ajattelemme itseämme. Tämä korteksi muuttuu sosiaalisissa tilanteissa hyvin aktiiviseksi ja herkimmillään se on juuri viisitoistavuotiaana. Voi vain kuvitella, miten sosiaalinen media ruokkii nuoren stressipitoisuuksia: aivot pakottavat oman itsen arviointiin, eikä siihen auta lause "älä välitä".

Pitäisi olla nuori ja iloinen

Identiteettitutkija Päivi Fadjukoffin mukaan identiteetti on koko elämän mittainen matka. Se muuttuu ja kehittyy ja joutuu elämän eri vaiheissa uusiin haasteisiin, mutta pohja lasketaan nuoruudessa.

– Aikuisella on kokemusta, erilaisia keinoja ja resursseja käsitellä asioita. Nuoret katsovat maailmaa tuorein silmin: kuka olen, mikä on paikkani tässä maailmassa. Ja on tosi kipeää, jos ei näe merkitystään tässä elämässä.

Kiusaaminen ja syrjään jättäminen sattuu aivoissa samalla tavoin kuin fyysinen kipu. Nuori voi kokea sen joka päivä uudestaan ja uudestaan. Viesti on: "olet vääränlainen, et kuulu joukkoon".

– Koulukiusaamisessa nuori kokee, ettei ole tärkeä koulun aikuisille, kukaan ei välitä. Ihminen käpertyy itseensä, sillä identiteetin kasvu vaatii aina vuorovaikutusta.

Kasvonsa pois kääntänyt nainen näyttää keskisormea.
Julia Sieppi / Yle

Pepi Reinikainen kuvailee kirjassaan, miltä tuntuu, kun ei ollut "olemassa."

– Minunhan pitäisi elää, kokea, olla nuori ja iloinen mutta tunnen itseni inhottavaksi ja rumaksi. Saan raivareita. En merkitse kenellekään mitään. Minua ei kuulla, nähdä eikä oteta huomioon itseäni koskevissa asioissa. Maailma oli muuttunut opiston ulkopuolella vuonna 1968, mutta sisälle saakka se ei ulottunut.

Päivi Fadjukoffin mielestä Reinikaisen nuoruuden päiväkirjat kuvaavat hyvin nuoren ajattelua.

– Moni kasvattaja ja aikuinen sekä nuori löytää varmasti liittymäpintoja Nunnala -kirjan tekstistä.

Hyvä lause kannattelee vuosia

Pepi Reinikainen kävi päiväkirjansa läpi ensimmäisen kerran kymmenen vuotta Nunnalan jälkeen eli 80-luvun alussa asuessaan Hollannissa. Hän täydensi tekstejä omilla merkinnöillään.

– Tuolloin olin vielä täynnä raivoa ja vihaa tuhlatuista nuoruusvuosistani. Nyt kun kirjoitin kirjani voin sanoa, että vihdoin olen päässyt itseni rinnalle. Olen itseni puolella.

Nuorella on valtava aikuisen kaipuu.

Pepi Reinikainen

Nuorella on syvä tarve viisaalle aikuiselle, vieressä kulkijalle. Moni muistaa ikävät tokaisut, mutta yhtä lailla hyvät palautteet. Reinikainen on elämänkaarikirjoituksia lukiessaan huomannut, että opettajan tai sukulaisen tai naapurin hyvät sanat ovat voineet kannatella jopa vuosikymmeniksi eteenpäin.

– Nuorella on valtava aikuisen kaipuu. Se unohtuu helposti. Luullaan, että nuoret eivät välitä, mitä aikuinen sanoo. Yksi pieni lause, joka kertoo, että tässä onnistuin, että joku näki minussa vahvuuksia. Myös nykypäivän kasvattajan on hyvä muistaa tämä.

Tennarit ja tohvelit.
Tiina Jutila / Yle

Päivi Fadjukoffin mukaan indentiteettiä ei voi löytää itseensä käpertymällä. Siihen tarvitaan tekoja ja muut ihmiset: mikä olen muille, missä ja kenelle ihminen on merkityksellinen ja mihin häntä tarvitaan. Pepi Reinikainen löysi oman ehyemmän identiteettinsä vasta elämänkaarityössä.

– Elämänkaarikirjoitusryhmissä tunsin, että ihmiset luottivat siihen, että osaan tämän homman.

Onneksi moni nuori löytää kuitenkin voimaannuttavia tekijöitä, omanlaisen kaveriporukan, kirjoittamisen, kuvanteon, musiikin. Fadjukoffin mukaan oma elämänhallinta jatkuu koko elämän ja vaikeatkin kokemukset on mahdollista kääntää voimavaraksi. Se vaatii kuitenkin työtä, jossa täytyy olla itsensä puolella. Itseensä saa suhtautua armollisesti!

Ehkä nuoria kannattaisi kuunnella

Vanhempien pitäisi muistaa ja kohdata oma nuoruutensa aidosti kipuineen kaikkineen. Ja lisätä myötätuntoa ja kykyä auttaa nuorta kohti unelmiaan.

– Opettaa, että kaikki ei tapahdu hetkessä, kuten nuori haluaisi, vaan vaatii aikaa.

Mitä jälkiä nuoruuden vuosista jäi Pepi Reinikaiselle? Puhuminen oli elinehto. Että sai jakaa asioita oman pienen kaveriporukan kanssa säästelemättä ja suoraan.

Hän sanoo, että oikeastaan piinalliset vuodet Porvoon Nunnalassa ohjasivat kohti hänen elämäntehtäväänsä eli elämänkaarikirjoitusmallin luomista ja lukuisten kurssien vetämistä.

Sieltä jäi myös ihanteellisuus ja ehdottomuus. Ehdottomuuteen voi liittyä radikalisoituminen, mutta pahan sijaan voi tehdä myös hyvää. Reinikainen muistuttaa, että moni nuori haluaa aidosti pelastaa maailman tuholta.

– Nuoret ovat oikeasti erittäin huolissaan ilmastomuutoksesta, ehkä heitä kannattaisi kuunnella.

Kuuntele myös:

Sari Valton ohjelma: Koulutrauma jättää pitkät jäljet