Junaliikenne käynnistymässä Etelä-Suomessa – myöhästelyt jatkuvat silti illan ajan

Rataliikennekeskuksen mukaan laaja häiriö johtui liikenteenohjausjärjestelmän vikaantumisesta.

rautatieliikenne
Junan raiteet.
Ismo Pekkarinen / AOP

VR kertoi keskiviikkona iltayhdeksän aikaan, että liikenteenohjausjärjestelmän häiriön vuoksi keskeytyksissä ollut junaliikenne Helsinki–Riihimäki– sekä Helsinki–Turku–välillä on käynnistymässä uudelleen.

Junaliikenne oli poikki noin puolitoista tuntia. Vian korjaamisesta huolimatta VR pyytää asiakkaitaan varautumaan yksittäisiin junien perumisiin ja myöhästymisiin sekä kauko- että lähiliikenteessä loppuillan ajan. VR:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) Helsingistä lähtevät illan junat ovat tällä hetkellä myöhässä noin tunnista liki kolmeen tuntiin.

Sumaantunutta junaliikennettä puretaan illan mittaan ja liikenteen odotetaan palautuvan normaaliksi aamuun mennessä.

Häiriö vaikutti yli 30 junaan. VR:n viestinnästä kerrotaan, että junat eivät liikkuneet katkoksen aikana lainkaan, mutta myöhässä perille saapuville pyritään järjestämään jatkokyydit määränpäähänsä.

Liikenneviraston rataliikennekeskuksen mukaan noin kello 19 ilmennyt ohjausjärjestelmävika johtui sähkönsyötön huoltotöiden yhteydessä hajonneesta tietoliikennekytkimestä.

Ensin junia viivästytti henkilövahinko

Junaliikenne keskeytyi kuitenkin osin alun perin jo tuntia aiemmin, kello 18 maissa, Pasilassa sattuneen henkilövahingon vuoksi. Junaliikenne oli tällöin keskeytetty VR:n mukaan viranomaismääräyksestä.

Poliisin mukaan junaliikenne oli Pasilassa poikki 3–4 raiteella ja paikalla oli viisi poliisipartiota sekä useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

Matkustajia pyydettiin varautumaan myös lähijunien perumisiin. K–junista liikennöitiin vain joka toinen, VR kertoi.

Katso tuoreimmat tiedot junien viivästyksistä VR:n liikennetiedotesivulta (siirryt toiseen palveluun).

Lähiliikenteen pysähtyminen aiheutti ruuhkia myös pääkaupunkiseudun paikallisliikenteessä ja muun muassa Helsingin Rautatientorilla.

Juttua päivitetään.

VR kertoi myös eilen junaliikenteen ongelmista.