Pohjolakoti-tapaus johtamassa lain muutoksiin: jatkossa myös lapsia kuultava

Pohjolakodin laajat puutteet ja laittomat keinot lasten rajoittamiseen paljastuivat eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tarkastuksessa, jossa kuultiin nimenomaan lapsia.

Muhos
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko.
Annika Saarikko (kesk.) sanoo, että Pohjolakodin jatkosta ei päätä ministeri.Derrick Frilund / Yle

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo, että häneltä on kysytty paljon, aikooko hän lakkauttaa Muhoksen Pohjolakodin sen suurten puutteiden vuoksi.

Saarikko sanoi tänään tiedotustilaisuudessaan, ettei se kuulu ministerin toimivaltaan.

Ministeri kuitenkin tekee vielä tänä vuonna lastensuojelulakiin muutoksia. Lastensuojelulakiin tehdään muun muassa uusi säännös, jonka mukaan valvontaviranomaisten on kuultava myös lapsia valvontakäynneillä. Saarikon mukaa tähän mennessä lapsia ei ole välttämättä kuultu, vaan tarkastuskäynnillä on puhuttu vain aikuisten kesken.

Pohjolakodin laajat puutteet ja laittomat keinot lasten rajoittamiseen paljastuivat eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tarkastuksessa, jossa kuultiin nimenomaan lapsia.

Ministeri aikoo myös esittää ensi vuoden talousarvioon lisää rahaa, jolla voitaisiin palkata lisää ihmisiä sijaishuoltopaikkojen valvontaan. Sijaishuoltoon valmistellaan myös uusia laatukriteereitä. Sen lisäksi ministeriö käynnistää tutkimus- ja kehittämishankkeen, jonka tarkoituksena on selvittää sijoitettuna olevien lasten kokemuksia ja kohtelua.

Vaativimpiin tilanteiseen otetaan käyttöön maakunnalliset osaamis- ja tukikeskukset.

Ensi vuonna koulukyselyyn lisätään osio sijoitetuille lapsille.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue koko juttu:

Kohu-uutiset koulukodista järkyttivät – lasten kuulemisesta tulee pakollista, perheministeri Saarikko lupaa myös lisätä valvontaa