Kiinalaiset ostavat Lapista oppia talviurheilusta – motiivina Kiinan tulevat talviolympialaiset

Pekingin yliopisto on ostanut Lapin korkeakoulujen talviurheiluun keskittyvän 2-vuotisen koulutuksen.

talviurheilu
Hiihtokilpailu.
Valery Sharifulin / AOP

Lapin korkeakoulujen yhteistyö Kiinan Pekingin urheiluyliopiston kanssa on alkanut käytännön tasolla. Pekingin urheiluyliopisto on tilannut Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun järjestämän talviurheiluun keskittyvän koulutuksen, joka on alkanut syyskuun alussa.

Kiinalaisten opinnot keskittyvät talviurheiluun ja matkailuun. Lappiin on tullut kolmetoista kiinalaista, joiden opinnot kestävät kaksi vuotta. Opiskelijoilla on jo takanaan kaksi vuotta johtamisen opintoja Kiinassa.

– Kiinalaisia kiinnostaa Lapissa opiskelun vahva kytkös työelämään. Teemme yhteistyötä hiihtokeskusten kanssa ja tarkoitus on, että kiinalaiset suorittavat työharjoittelunsa hiihtokeskuksissa, kertoo opetuspäällikkö Tarja Tammia Lapin ammattikorkeakoulusta.

Kiinassa panostetaan tällä hetkellä voimakkaasti talviurheilun kehittämiseen, koska maassa järjestetään talviolympialaiset neljän vuoden kuluttua.

300 000 euron päänavaus

Lapin yliopiston mukaan kiinalaisten kanssa tehdyn sopimuksen arvo on yli 300 000 euroa.

– Yhteistyö kansainvälisen koulutusviennin parissa otti merkittävän askeleen eteenpäin, luonnehditaan sopimuksen merkitystä korkeakoulujen tiedotteessa.

Lapin yliopisto ja Lapin AMK ovat tehneet yhteistyösopimuksen marraskuussa 2017.

– Tämä on päänavaus. Tavoitteena on jatkossa tehdä entistä syvempää yhteistyötä, kertoo Lapin yliopiston kansainvälisten asiain johtaja Outi Snellman.