Seksihalut kadoksissa? Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen rohkaisee olemaan pitkässä parisuhteessa sekä yhdessä että erikseen

Usein sanotaan, että hyvän parisuhteen tärkeimmät elementit ovat läheisyys ja yhdessä tekeminen. Tv:stä tuttu seksuaaliterapeutti allekirjoittaa niiden tärkeyden, mutta nostaa rinnalle niiden vastakohdan.

parisuhde
Parisuhde kädet.
Dzianis Apolka / AOP

Pitkässä parisuhteessa seksuaaliset halut usein hiipuvat. Syy voi olla olosuhteissa tai elämäntilanteessa, mutta joskus myös siinä, että oma kumppani tuntuu muuttuneen liian tutuksi ja turvalliseksi.

Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen puhui aiheesta asiantuntijayleisölle Turussa torstaina. Kaupungissa on meneillään konferenssi (siirryt toiseen palveluun), joka kokoaa yhteen seksuaalisen hyvinvoinnin asiantuntijoita eri puolilta maailmaa.

Television Ensitreffit alttarilla ja Maajussille morsian -ohjelmistakin tuttu terapeutti tekee myös paljon vastaanottotyötä. Hän on tavannut monta pariskuntaa, joiden seksuaalinen kipinä on kadoksissa.

Vaikka Tanskanen hoitaa jokaista paria ja parisuhdetta yksilöllisesti, niin jokaisen kohdalla voi korostaa keskinäisen kiintymyksen merkitystä.

– Turvallinen tunneyhteys kumppaniin on kaiken a ja o.

Tanskasen mielestä se ei kuitenkaan riitä, jos ongelmana on seksuaalinen haluttomuus. Keskinäisen kiintymyksen lisäksi pitää kiinnittää huomiota parisuhteen osapuolten erillisyyden tarpeeseen.

Mikä ihmeen erillisyys?

Erillisyyden käsite on haastanut myös seksuaaliterapeutti Elina Tanskasen omaa ajattelua.

Viesti on yksinkertaistettuna se, että parisuhteessa tarvitaan sekä kykyä olla lähellä että kykyä olla erillään.

Idea on olla samaan aikaan erillinen ja kontaktissa. Sen taidon osoittaminen kertoo kypsästä aikuisuudesta.

Elina Tanskanen

– Ihmisellä on tarve sekä läheisyyteen että itsenäisyyteen. Läheisyys tekee taatusti hyvää parisuhteelle, mutta seksuaalisuuden ongelmissa tulee tutkia osapuolten erillisyyttä.

Erillisyyttä tukee se, että osapuolilla on yhteisen elämän lisäksiomat elämänsä. Tanskanen kertoo psykoterapeutti Esther Perelin esittäneen asian kysymällä miten haluta jotain sellaista, jonka on jo saanut?

– Liian tutulta tuntuva kumppani voi vähentää seksuaalista halua, Tanskanen selittää.

Hän ymmärtää, jos ajatus erillisyydestä parisuhteessa tuntuu äkkiseltään hankalalta tai jopa vaikealta.

– Idea on olla samaan aikaan erillinen ja kontaktissa. Sen taidon osoittaminen kertoo kypsästä aikuisuudesta.

Vaihda samanlaiset verkkarit erilaisiin

Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen rohkaisee pitkässä parisuhteessa olevia, toisiinsa joskus lähes kiinni sulautuneita ihmisiä irrottelemaan. Aloittaa voi ihan arkisista asioista.

Nainen ja mies istuvat järven rannalla.
Heli Mäkikauppila / Yle

– Teillä on ehkä ne samanlaiset verkkaripuvut. Ajattelette kenties asioista samalla tavalla, ettekä oikeastaan enää tiedä, mistä toinen alkaa ja mihin toinen loppuu. Verkkarit voi vaihtaa toisenlaisiin ja tunnustella, miltä se tuntuu, Tanskanen sanoo.

Hyvää erillisyyttä voi hänen mukaansa kokea, vaikka viettäisikin paljon aikaa kumppaninsa kainalossa. Parasta on, kun parisuhteessa kaksi erillistä persoonaa elää turvallisessa ilmapiirissä keskinäistä yhteyttään vaalien.

Mikä kiinnostaa kumppanissa? Entä itsessä?

Erillisyyden kokemus voi Elina Tanskasen mukaan ruokkia seksuaalista halua yllättävissä tilanteissa. Hän kertoo esimerkin.

– Olette kumppanin kanssa laittautuneina juhlissa. Huomaat hänen kertovan hauskaa juttua ja yhtäkkiä pohditkin, kukas ihana tyyppi tämä on? Hienointa asiassa on, että se tyyppi on ihan sama ihminen, jonka tapaat aamuisin kotona hiukset pörrössä. Kumppanissa olevat ominaisuudet vain tuppaavat unohtumaan arjessa, Tanskanen sanoo.

Verkkarit voi vaihtaa toisenlaisiin ja tunnustella sitä, miltä se tuntuu.

Elina Tanskanen

Oman kumppanin lisäksi on paikallaan tarkastella myös itseään parisuhteen osana. Itselleen voi esittää monenlaisia kysymyksiä.

– Millaiseksi ihmiseksi haluan kehittyä? Mitä arvostan? Mistä unelmoin ja miten voin pitää huolta itsestäni? Itsetutkiskelu on tärkeää, kunhan ei korota itseään kumppaninsa yläpuolelle, Tanskanen sanoo.

Itsensä tunteminen parisuhteessa kertoo vastuun ottamisesta, niin itsestä kuin kumppanistakin.

Voiko kumppanin tuntea kokonaan?

Usein toistellaan lausetta: toista ihmistä ei voi koskaan tuntea läpikotaisin. Pitkässä parisuhteessa asia voi kuitenkin tuntua toisenlaiselta. Onko tilanne ja parisuhde menetetty, jos kumppanista ei tunnu löytyvän mitään uutta?

Jos keskinäisen luottamuksen rinnalla koetaan seksuaalista halua ruokkivaa erillisyyttä, niin koko yhteinen elämä voi tuntua esileikiltä.

Elina Tanskanen

– Joskus toisenlainen suhtautumistapa asiaan voi olla ratkaisu. Tilanteen murehtimisen sijaan voi vaikkapa ajatella, että tilanne on kiinnostava. Parisuhteessa kannattaa käyttää tutkimusmatkailijan mieltä.

Parisuhteessa tutkimusmatkailija voi Tanskasen mukaan onnistua kääntämään ikäviäkin asioita kiinnostaviksi haasteiksi.

Elina Tanskanen sanoo huomanneensa, että omien haaveiden tai tavoitteiden kertominen kumppanille pelottaa monia. Itsensä avaaminen on kuitenkin tärkeää.

– Se kuulostaa tietenkin yksinkertaiselta, mutta usein on niin paljon vaikeampaa sanoa kuin tehdä! Silti edes pientä pakan sekoittamista kannattaa kokeilla.

Työtä on tehtävä

Elina Tanskanen toteaa, että harvemmin seksuaalista halua lisäävää erillisyyden tunnetta saa parisuhteeseen sormia napsauttamalla.

– Parisuhdehan voi olla koko eliniän kestävä asia. Jos keskinäisen luottamuksen rinnalla koetaan seksuaalista halua ruokkivaa erillisyyttä, niin koko yhteinen elämä voi tuntua esileikiltä, Tanskanen vakuuttaa.

Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen.
Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen.Sannimari Lehtilä / Yle

Oman tilan tarve ilmenee yleensä kaikissa parisuhteissa jossain vaiheessa. Siksikin erillisyyden tarve kannattaisi tunnistaa ajoissa.

– Olisi toki hienoa, jos parisuhteissa ymmärrettäisiin, että oman ajan kaipuu on ihan luonnollista. Ikävää on, jos erillisyyden tarvetta ryhdytään hoitamaan ulkopuolisella suhteella. Niin joskus käy, vaikka tilanteen voisi hoitaa toisinkin.

Elina Tanskanen rohkaisee kokeilemaan uusia asioita suhteen parantamiseksi, mutta myöntää senkin, ettei edes käynti koulutetun terapeutin luona aina takaa parempaa parisuhdetta.

Meissä on mielettömän rikkaita sisäisiä maailmoja. Haen aina ihmisissä sellaista lampun syttymistä – ensin siellä vastaanotolla ja sen jälkeen sitten arjessa.

Elina Tanskanen

– Toki kun joku hankalassa tilanteessa ikään kuin kätilöi kysymyksillään, niin jotkut voivat saada juuri siitä ratkaisevan avun.

Tanskanen kertoo, että parasta pariterapioissa on havaita asiakkaiden omat oivallukset.

– Meissä on mielettömän rikkaita sisäisiä maailmoja. Haen aina ihmisissä sellaista lampun syttymistä – ensin vastaanotolla ja sen jälkeen arjessa.

Hänen mukaansa toivoaan ei kannata menettää, vaikka suhteessa olisikin hankala vaihe.

– Usein parisuhteessa voi tehdä jotain jotenkin toisin, hän sanoo.

Lue lisää Ylen juttuja parisuhteesta:

Heli Vaarasen kolumni: Oletko parisuhteessa hiljaisen kanssa, tässä kymmenen kullanarvoista neuvoa

Onko parisuhteesi hukkumassa ruuhkavuosiin? Uuden vireen voi löytää pienillä arkisilla teoilla: Sano suoraan, että väsyttää, äläkä kolistele kattiloita