Miksi paavi vierailee Euroopan vähiten uskonnollisessa maassa Virossa? Näin paavin Baltian-kierros etenee

Paavi Franciscus aloittaa tänään Baltian-vierailunsa Liettuasta. Viroon hän saapuu tiistaina ja sekoittaa Tallinnan liikenteen. Paavimobiilia paavi ei ota mukaan, vaan hän liikkuu Baltian maissa Fiateilla.

paavit
Paavi Franciscus
Maurizio Brambatti / EPA

TallinnaRoomalaiskatolisen kirkon johtaja paavi Franciscus aloittaa tänään nelipäiväisen kierroksensa Baltian maissa.

Vierailu alkaa Liettuan pääkaupungista Vilnasta, jonne paavin lentokone laskeutuu tänään lauantaina kello 11.30. Sunnuntaina paavi jatkaa matkaansa Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Kaunasiin, jossa hän muun muassa pitää suuren messun.

Maanantaina paavi lentää Latvian pääkaupunkiin Riikaan, ja vierailu päättyy tiistaina Tallinnaan.

Paavi tapaa kaikkien kolmen maan presidentit ja pitää jokaisessa maassa messun. Lisäksi hänellä on tapaamisia esimerkiksi paikallisten nuorten kanssa.

Ottaako paavi kantaa latvialaispapin hyväksikäyttöepäilyyn?

Baltian maissa spekuloidaan nyt, millaisia teemoja paavi aikoo nostaa esiin puheissaan vierailunsa aikana.

Paavi Franciscus tunnetaan köyhien, syrjittyjen ja muiden vähäosaisten puolustajana. Hän on muun muassa järjestänyt tapaamisen kodittomien kanssa Sikstuksen kappelissa ja jakanut Rooman kodittomille makuupusseja.

Hän on usein painottanut puheissaan ympäristönäkökulmia ja vähemmistöjen oikeuksia, joten ei olisi yllätys, jos hän puhuisi näistä teemoista myös Baltiassa.

Etenkin Latviassa pohditaan myös sitä, kommentoiko paavi jotenkin maata parhaillaan kuohuttavaa katolisen papin hyväksikäyttöepäilyä.

Latvialaista katolista pappia Pavels Zeilaa epäillään psyykkisesti sairaan miehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tapaukseen liittyy myös epäily ihmissalakuljetuksesta.

Sadat Latvian katolisen kirkon jäsenet ovat osoittaneet mieltään Zeilan puolesta. Heidän mukaansa pappi on syytön ja pidätys on poliittista peliä, jolla protestoidaan paavin vierailua Latviassa.

Paavi saattaa kommentoida tapausta – ainakin hän on kommentoinut vastaavia tapauksia aiemmilla ulkomaanvierailuillaan.

Tammikuussa Chilessä paavi asettui tukemaan paikallista piispaa, jota syytettiin seksuaalista hyväksikäyttöä harjoittaneen papin suojelemisesta. Paavin kommentit aiheuttivat Chilessä laajaa närkästystä.

Elokuisella Irlannin-matkallaan paavi tapasi hyväksikäytön uhreja ja rukoili Jumalalta anteeksiantoa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä katolisessa kirkossa.

Toisaalta paluulennolla hän kieltäytyi kommentoimasta hyväksikäytöstä syytetyn kardinaalin tapausta, joka oli tullut ilmi matkan aikana.

Kuuntele myös Tiedeykkönen: Katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaali – 1950-luvulla pappiskoulutukseen riitti toisen papin suositus

rippituoli
Maailma on toistuvasti saanut järkyttyä katolisen kirkon ympärillä ja sisällä esiin tulleista lasten hyväksikäyttötapauksista. Miksi näin on voinut tapahtua ja mitä kirkossa tapahtuu nyt?

Viro on yksi maailman vähiten uskonnollisista maista

Liettuan kolmesta miljoonasta asukkaasta jopa 75 prosenttia on katolilaisia, ja Latviassakin katolisella kirkolla on vankka kannatus: maan väestöstä noin 22,7 prosenttia kuuluu katoliseen kirkkoon. Ortodokseja ja luterilaisia on Latviassa suunnilleen saman verran kuin katolilaisia.

Virossa katolisella kirkolla on sen sijaan vain noin 6 000 jäsentä ja uskonnon merkitys maassa on muutenkin pieni. Vuonna 2009 julkaistussa laajassa selvityksessä Viro oli 143 maan vertailussa kaikkein vähiten uskonnollinen.

Vielä ennen toista maailmansotaa yli 80 prosenttia Viron kansalaisista oli protestantteja, mutta Neuvostoliiton valtiollinen ateismi pyyhki uskonnolliset traditiot tehokkaasti pois.

Nykyään virolaisista noin 16 prosenttia on ortodokseja ja 10 prosenttia luterilaisia, mutta jopa 54 prosenttia väestöstä ei koe yhteyttä mihinkään uskontoon.

Miksi paavi haluaa vierailla näin epäuskonnollisessa maassa?

Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston johtaja Marko Tervaportti uskoo paavin haluavan Baltian-vierailullaan tukea pieniä katolisia yhteisöjä.

– Luultavasti hän haluaa tukea paikallisten kirkkojen kasvua ja identiteettiä, Tervaportti sanoo.

Viron epäuskonnollisuus saattaa Tervaportin mukaan näyttäytyä paaville kiinnostavana haasteena.

– Olisihan se outoa, jos kirkon edustaja ei näkisi työkenttää juuri siellä, missä maallistuminen on pisimmällä.

Paavi huiskuttaa paavimobiilista kadun laitoihin kerääntyneille ihmisille.
Paavi liikkui elokuisella Irlannin-matkallaan erikoisvalmisteisella ajoneuvollaan paavimobiililla. Baltian-kierrokselleen paavi ei sitä ota, vaan jokaisessa Baltian maassa hänen käyttöönsä annetaan Fiat Tipo.Will Oliver / EPA

Vierailu on kansainvälinen spektaakkeli

Vaikka suurin osa virolaisista on uskonnottomia, paavin vierailu on kiistatta yksi tämän vuoden suurimmista kansainvälisistä tapahtumista Tallinnassa.

Tallinnaan odotetaan satoja toimittajia eri puolilta maailmaa. Pelkästään paavin mukana lentäviä Vatikaanin omia toimittajia sekä kansainvälisiä erikoistoimittajia on mukana yli 80.

Paavin turvatoimien on kerrottu olevan tiukemmat kuin Yhdysvaltain entisellä presidentillä Barack Obamalla, joka vieraili Tallinnassa vuonna 2014 virassa ollessaan.

Paavi ei yövy Virossa, vaan laskeutuu Tallinnan lentokentälle tiistaiaamuna ja lähtee paluumatkalle kohti Vatikaania jo samana iltana.

Tiistain ohjelma on tarkkaan aikataulutettu: paavi tapaa presidentti Kersti Kaljulaidin, vierailee Piritan birgittalaisluostarissa, tapaa virolaisia ja suomalaisia nuoria sekä kirkon hyväntekijöitä. Lopuksi hän pitää kaikille avoimen messun Tallinnan Vapaudenaukiolla. Messuun odotetaan jopa kymmentä tuhatta osallistujaa.

Tallinnan liikenne on tiistaina sekaisin

Tallinnan liikenne on sekaisin koko tiistaipäivän ajan. Varsinkin iltapäivällä vanhassakaupungissa voi olla haastavaa liikkua, kun paavin autosaattue kulkee Tallinnan katoliselta kirkolta Vene- ja Harju-katuja pitkin kohti Vapaudenaukiota.

Kulkue tuskin on erityisen pramea, sillä paavi Franciscus tunnetaan vaatimattomuuden ihailijana. Esimerkiksi Ruotsin-vierailullaan vuonna 2016 hän liikkui arkisen näköisellä pienellä henkilöautolla.

Jokaisessa Baltian maassa hänen käyttöönsä annetaan Fiat Tipo -henkilöauto.

Vapaudenaukion messuun on ilmoittautunut virolaisten lisäksi ainakin venäläisiä, puolalaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia. Suomen katolilaisia paikalle on tulossa useita satoja.

Edellisen kerran paavi on vieraillut Virossa vuonna 1993. Silloin paavina oli Johannes Paavali II.

Suomessa paavi on vieraillut vain yhden kerran, vuonna 1989. Marko Tervaportti Suomen katolisesta hiippakunnasta ei usko paavin tulevan Suomeen ihan lähiaikoina.

– Paavi kävi pari vuotta sitten Ruotsissa ja nyt Baltiassa. Olisi aika eriskummallista, jos hän tekisi kolmannen vierailun lähiaikoina Pohjois-Eurooppaan.