Ina Mikkolan kolumni: Seksiklubeilta oppia seksuaalisen häirinnän kitkemiseen

Minua turhauttaa, että keskustelu seksuaalisesta häirinnästä jumittaa paikallaan. Meidän tulisi keskittyä ratkaisuihin, kirjoittaa Ina Mikkola.

kolumnit
Ina Mikkola
Ina MikkolaKalevi Rytkölä / Yle

Minua on seksuaalisesti häiritty elämäni aikana niin monesti, etten pysy edes laskuissa. Jos näin tapahtuu, se ei ole minulle mikään “shokki” tai uutinen. En anna häirinnän määrittää elämääni. Se lähinnä v...ttaa ja paljon.

Eniten häirintä tuntuu epäoikeudenmukaiselta siksi, että tiedän sen olevan laaja yhteiskunnallinen ongelma, joka ei rajoitu vain omiin kokemuksiini. Onneksi nyt keskustelemme #metoo:n myötä viimein laajemmin aiheesta.

Minua tosin turhauttaa, että keskustelu jumittaa paikallaan. Meidän tulisi keskittyä ratkaisuihin.

Syyttelemme toisiamme tai keskitymme syyttelemään yksittäisiä uhreja tai syyllisiä, kun pitäisi keskittyä siihen, miten korjata ongelma.

Me kaikki olemme kulttuurimme uhreja. Ne, jotka kokevat häirintää, ja ne, jotka häiritsevät. Myös ne, jotka eivät ole häirittyjä tai häirikköjä. Muutetaan tämä kulttuuri.

Kulttuuri ja asenteet eivät muutu pelkillä blogiteksteillä ja Twitter-keskusteluilla, vaan konkreettisilla toimenpiteillä, jotka muuttavat tapaamme olla, toimia ja suhtautua muihin ihmisiin.

Siksi haluankin kertoa pari hyvää esimerkkiä seksiklubeilta, seksifestareilta ja pornotapahtumasta. Ottakaamme oppia!

Olin kahden amerikkalaisen tunnetun pornotähden kanssa Los Angelesissa fetissiklubilla, jossa eri huoneissa pystyi kokeilemaan esimerkiksi sidontaleikkejä. Tanssilattian edustalla lavalla oli seksikkäitä tanssijoita. Kaikki tapahtumaan osallistuvat ihmiset olivat pukeutuneet asianmukaisesti esimerkiksi paljastaviin lateksiasuihin. Ketään meistä ei seksuaalisesti häiritty.

Olin aikuisviihdemessuilla samaisessa kaupungissa. Paikalla oli lukuisia pornotähtiä ja seksiväline-esittelijöitä. Tapahtumaan osallistujista suurin osa oli miehiä. Kukaan heistä ei häirinnyt minua seksuaalisesti. Enkä omin silmin todistanut häirintää ketään kohtaan kenenkään toimesta.

Osallistuin tänä vuonna Helsingissä seksifestari Wonderlustin järjestämään iltatapahtumaan sekä työpajaan. Tapahtumassa oli hauskaa ja työpajassa keskustelu oli mielenkiintoista. Kukaan ei häirinnyt minua seksuaalisesti, enkä todistanut häirintää.

Kesällä menin yksin Berliinissä sijaitsevaan ikoniseen KitKat-seksiklubiin. Paikka oli täynnä puolipukeisia tyyppejä. Tanssilattialla hiki virtasi, pakarat ja tissit vilkkuivat, osa polskutteli klubin uima-altaalla ja aamuyöstä todistin muun muassa kahden bilettäjän seksiaktia, kummankin toimesta nautiskellen. Kukaan ei häirinnyt minua seksuaalisesti. Paikka oli mielestäni tunnelmaltaan yksi miellyttävimmistä klubikokemuksista ikinä. Ei näiden niin sanottujen seksihommien takia, vaan turvallisuuden ja lämpimän tunnelman vuoksi.

Kaikissa näissä paikoissa minua kohtaan osoitettiin niin seksuaalista kuin kaveripohjaista kiinnostusta, kanssani haluttiin jutella ja tanssia, mutta jokaisessa paikassa kanssakäyminen oli ystävällistä ja kunnioittavaa. Jos kieltäydyin tanssista, treffeistä, yhteiskuvasta tai muusta, kaikki kunnioittivat pyyntöäni. Sen sijaan Suomessa ja ulkomailla esimerkiksi erilaisissa perusbaareissa minua on lääpitty jopa ilman, että minulle on edes puhuttu.

Miten tapahtumat ja tilat, jotka tihkuvat seksuaalista energiaa enemmän kuin esimerkiksi työpaikka, oppilaitos tai perusbaari, voivat olla seksuaaliselta häirinnältä vapaampia paikkoja ja turvallisempia tiloja?

Vastaus on yksinkertainen: Näissä paikoissa maasta riippumatta on tarkat ja selkeät säännöt, joita tulee noudattaa, joista ei jousteta ja joiden toteutumista valvotaan. Seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle ja kaikelle epäkunnioittavalle käytökselle on nollatoleranssi. Paikalle tulevat henkilöt tiedostavat, että häirintä ei yksinkertaisesti ole järkevää, jotta kaikilla olisi kivaa. Kaikki ovat sitoutuneet samoihin sääntöihin, kaikki toiminta pohjaa toisten kunnioittamiseen ja yhteiseen suostumukseen. Jos joku rikkoo sääntöjä, hänet poistetaan paikan päältä.

Tämäkään ei tietenkään tarkoita, etteikö näissäkin paikoissa joskus olisi ongelmatilanteita. Merkittävä ero on kuitenkin siinä, miten häiriökäytökseen reagoidaan, ja miten tilasta luodaan mahdollisimman turvallinen.

Tähän pohjaten voin vain itkunauraa maailman typerimmälle raiskaustapauksiin ja seksuaaliseen häirintään liittyvälle “selitykselle”, joka on: “Itsepähän kerjäsit tulla häirityksi tai raiskatuksi, koska pukeuduit vähiin vaatteisiin ja provosoit.”

Miten on mahdollista, että aikuisviihdemessuilla ja seksiklubeilla, joissa merkittävä osa ihmistä on täysin puolipukeissa, ei tule häirityksi tai raiskatuksi? No, koska ihmisen pukeutuminen ei liity tähän. Aivan kuten ei seksikään. Ihmisiä raiskataan vaatteista riippumatta ja usein tuttujen ihmisten toimesta. Se on vallan väärinkäyttöä, ei tervettä seksuaalista kanssakäymistä. Yhtälöstä puuttuu aina kaksi asiaa: kunnioitus ja suostumuksellisuus.

Tietenkin on hyvä tiedostaa, että toisin kuin esimerkiksi koulu- ja työelämässä, erilaiset vapaa-ajan viettopaikat ovat paikoin vapaampia sisäänkirjoitetuista valta-asetelmista: kaikki ovat tilassa tasavertaisia, bilettäjä ei ole toisen pomo tai alainen. Silti yhteisössä kuin yhteisössä, tilassa kuin tilassa, selkeät pelisäännöt voisivat taata jokaiselle turvallisen tilan.

Yksi Docventuresin tarjoama keino häirinnän torjumiseksi on "häirinnästä vapaa vyöhyke" -kyltti.

Siksi kannustankin kaikkia mukaan Docventuresin lanseeraamaan STOP-liikkeeseen, “jossa jokainen ihminen voi haastaa oppilaitoksensa, työpaikkansa tai julkisen instituution lopettamaan seksuaalisen häirinnän kokonaan.” Liikkeen tarkoitus on tehdä “jokaisesta oppilaitoksesta ja työpaikasta turvallinen haastamalla, vaatimalla ja saattamalla vastuuseen ne, jotka tekevät päätöksiä.”

Yksi Docventuresin tarjoama keino häirinnän torjumiseksi on "häirinnästä vapaa vyöhyke" -kyltti. Aina kun olen nähnyt jossakin tilassa tällaisen kyltin, olen tullut siitä iloiseksi. Voisi toki ajatella, että kyseessä on vain “joku mitätön kyltti, eihän sellaisella mitään estetä”, mutta mielestäni on kyse paljon kylttiä merkittävämmästä seikasta. Kun tilassa näytetään jollakin konkreettisella elementillä, että emme suhtaudu häirintään kevyesti, se on jo askel asennemuutokseen. Lisäksi se kertoo yhteisön tai tilan toimintakulttuurista, että asiaa on edes ajateltu.

Muutos on meidän kaikkien tahtotilasta kiinni.

Nollatoleranssi on toki kylttiä isompi juttu. Se tarkoittaa, ettei mitään vahingollista toimintaa katsota läpi sormien.

Tuoreessa A-Studion seksuaalista häirintää kouluissa käsittelevässä lähetyksessä kaksi lukiolaista kertoi turhautumisestaan koulujen tilanteeseen.

Olen pahoillani koululaisten puolesta. Toivon, ettei yhdenkään oppilaan tarvitse enää tästä eteenpain kokea vastaavaa. Näitä asioita on mahdollista muuttaa. Muutos on meidän kaikkien tahtotilasta kiinni.

Ina Mikkola

Ina Mikkola on toimittaja, juontaja, sisällöntuottaja ja dj. Hän on toiminut mm. Ylen Hullu juttu-ohjelman toimittajana ja Bassoradion juontajana. Mikkolan Ideoimaa ja toimittamaa dokumentaarista tv-ohjelmaa Ina <3 Porno esitettiin Subilla ja se on nähtävissä Katsomossa. Ina rakastaa vintage-vaatteita ja on intohimoinen elokuvien kuluttaja.