Lähi-idässä Syyrian pakolaiset pelkäävät pakkopalautuksia – "En voi lähteä takaisin, minut pidätettäisiin heti"

Suurin osa Syyriasta on nyt hallituksen valvonnassa ja naapurimaissa paine pakolaisten paluulle kasvaa. Avustusjärjestöt ja monet pakolaiset ovat huolissaan paluun riskeistä.

Syyria
Assadin kuva rajalla
Syyrian presidentin Bashar al-Assadin kuva tervehti kesäkuussa 2018 Syyriaan palaavia pakolaisia heti rajalla lähellä libanonilaista Arsalin kaupunkia.Youssef Badawi / EPA

Libanonissa asuva 50-vuotias insinööri Huda Atassi on yksi miljoonista Syyrian naapurimaihin paenneista syyrialaisista.

Avustusjärjestölle työskentelevä Atassi kertoo, että painostus syyrialaisia kohtaan on kasvussa, vaikka hän ei ole kuullut ihmisten pakottamisesta rajan yli. Pakon ja vapaaehtoisuuden raja on kuitenkin häilyvä.

– Täällä Libanonissa ihmisille ei anneta oleskelulupia. Heidän on käytävä poliisin puheilla parin viikon välein, ja heitä painostetaan lähtemään, Atassi kertoo puhelimitse Beirutista.

En voi mennä takaisin, minut pidätettäisiin heti

Huda Atassi, pakolainen Syyriasta

Pelkästään pienessä Libanonissa on yli miljoona syyrialaispakolaista. Libanonissa on entistä voimakkaammin (siirryt toiseen palveluun) alkanut kuulua vaatimuksia syyrialaisten kotiinpaluusta.

Syyriassa odottaa vankiselli

Huda Atassilla on selvä käsitys siitä, mitä tapahtuisi, jos hän lähtisi Syyriaan.

– En voi mennä takaisin, minut pidätettäisiin heti.

Huda Atassi on kotoisin Homsin kaupungista, jossa keväällä 2011 järjestettiin laajoja mielenosoituksia presidentti Bashar al-Assadia vastaan.

Atassi osallistui mielenosoituksiin, ja hän oli myös paikalla, kun turvallisuusjoukot avasivat tulen Homsin keskustassa pidetyssä suurmielenosoituksessa huhtikuussa 2011.

Opposition mielenosoitus Homsissa.
Huda Atassi osallistui keväällä 2011 Homsin suurmielenosoituksiin.Bo Yaser / Wikimedia Commons

Syyrian rauhanomaisesti alkaneet mielenosoitukset olivat nopeasti kehittymässä sisällissodaksi, ja myös Homsissa käytiin ankaria taisteluja.

Vuonna 2012 Atassi pakeni Libanoniin sen jälkeen, kun viranomaiset olivat pidättäneet hänen 17-vuotiaan poikansa tarkastuspisteellä. Oppositioryhmille avustustarvikkeita kuljettanut poika pääsi vapaaksi, mutta perhe päätti lähteä.

Syyrian hallituksen vilpittömyyttä epäillään

Venäjän, Iranin ja libanonilaisen Hizbollah-liikkeen tukemana Bashar al-Assadin hallinto on nyt vallanut takaisin lähes kaikki seitsemän vuotta kestäneen sodan aikana menettämänsä alueet, Idlibin maakuntaa ja kurdialueita lukuunottamatta.

Syyria on sanonut, että pakolaiset ovat nyt tervetulleita kotiin, mutta hallituksen vilpittömyyttä epäillään.

Hallitusta on muun muasta syytetty aikeista takavarikoida (siirryt toiseen palveluun) maasta paenneiden omaisuus, jälleenrakentamisen varjolla. Syyriassa on paljon tuhottuja kiinteistöjä, joiden omistajat ovat ulkomailla, eikä kaikkien omistajien tietoja löydy viranomaisilta.

Kun tuhottuja alueita ryhdytään rakentamaan uudestaan, kiinteistöjen omistajien on huhtikuussa hyväksytyn lain mukaan ilmoittauduttava viranomaisille kuukauden sisällä, muuten he menettävät omaisuutensa.

Ilmoittautumisen takarajaa pidennettiin myöhemmin vuodeksi (siirryt toiseen palveluun), ja Syyrian hallitus kiistää, että kyse olisi pakolaisten omaisuuden takavarikoinnista.

Harva palaa vapaaehtoisesti

Pakolaisten paluumuutto sujuu toistaiseksi hyvin verkkaisesti. Pohjois-Libanonissa sijaitsevasta Arsalin kaupungista on tänä vuonna palannut noin 2 000 ihmistä Syyriaan (siirryt toiseen palveluun). Kaupungissa on arvioitu olevan ainakin 45 000 syyrialaispakolaista.

Karttagrafiikka syyrialaisista pakolaisista Turkissa, Libanonissa ja Jordaniassa.
Turkki on ottanut vastaan eniten pakolaisia Syyriasta, mutta pienessä Libanonissakin on virallisten lukujen mukaan noin miljoona syyrialaista. Erityisesti Jordaniassa ja Libanonissa todelliset luvut ovat suuremmat, mutta tarkkoja lukuja ei tiedetä.Ilkka Kemppinen / Yle

Viime vuonna Syyrian naapurimaista lähteneitä vapaaehtoisia paluumuuttajia oli YK:n mukaan yhteensä noin 50 000, ja tämän vuoden heinäkuun lopuun mennessä naapurimaista oli palannut noin 17 000 ihmistä Syyriaan. Todelliset luvut ovat todennäköisesti suuremmat.

– Palanneet on jätetty rauhaan, mutta epäilen, että hallitus haluaa aluksi näyttää ulkomaailmalle, että tulijoita ei pidätetä. Monet ihmiset eivät luota hallintoon, Atassi selittää.

Atassi sanoo, että hänellä ei ole mitään lukuja, mutta lähes kaikki Libanoniin paenneet miehet ovat hallituksen silmissä sotilaskarkureita, ja he joutuisivat heti vaikeuksiin.

Suurella osalla Libanoniin tulleista syyrialaisilla on jokin syy pelätä hallintoa ja turvallisuuspoliisia

Huda Atassi, pakolainen Syyriasta

Mielenosoituksiin osallistuneiden kohdalla tilanne voi olla paljon vaarallisempi, jos heidän tietonsa löytyvät turvallisuuspalveluiden arkistoista.

– Sanoisin, että suurella osalla Libanoniin tulleista syyrialaisista on jokin syy pelätä hallintoa ja turvallisuuspoliisia, Huda Atassi sanoo.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n tai sen yhteistyökumppaneiden tulisi seurata, mitä Syyriaan palaaville tapahtuu. Mutta Syyrian hallitus valvoo avustusjärjestöjen toimintaa tiukasti (siirryt toiseen palveluun), eikä paluumuuttajien turvallisuuden varmistaminen näytä olevan mahdollista, arvioi Syyrian oloja hyvin tunteva taho, joka haluaa pysyä nimettömänä.

Toisin sanoen paluumuuttajat ovat Syyrian viranomaisten armoilla.

Paluu keskelle raunioita?

Vaikka pakolaisten paluu olisi turvallista eri asia on se, mitä heidän kodeilleen on pakomatkan aikana tapahtunut.

raunioita
Homs on yksi Syyrian pahiten tuhoutuneista kaupungeista. Samanlaisia raunioita löytyy eri puolilta Syyriaa.Yle / Tom Kankkonen

Useimmissa syyrialaisissa kaupungeissa on kilometrikaupalla rauniovyöhykkeitä, joilla ei voi asua, eikä laajamittainen jälleenrakennus ole lähtenyt liikkeelle, koska ei ole rahaa.

Monet syyrialaiset haluavat kotiin, mutta paluun on oltava vapaaehtoista

Daniel Gorevan, Norjan pakolaisneuvosto

– Monet syyrialaiset haluavat kotiin, mutta paluun on oltava vapaaehtoista ja turvallista. Näillä ihmisillä on oltava paikkoja minne mennä, sanoo Daniel Gorevan Norjan pakolaisneuvostosta NRC:stä.

Gorevan johtaa pakolaisneuvoston vaikuttamistyötä Lähi-idässä. Häntä voisi kuvata eräänlaiseksi pakolaislobbariksi.

Aiemmin tänä vuonna NRC julkaisi yhdessä useiden muiden avustusjärjestöjen kanssa raportin, (siirryt toiseen palveluun)jossa varoitettiin pakolaisten pakkopalautusten vaaroista.

Syyrian kriisi ei ole ohi

Jordanian pääkaupungissa Ammanissa työskentelevän Gorevanin mukaan on harhaa kuvitella, että tilanne Syyriassa olisi palaamassa normaaliksi.

– Tänä vuonna poikkeuksellisen monet ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. Liike on ollut massiivista. Sisäisten pakolaisten liikehdintä saattaa tänä vuonna olla kaikkein laajinta sitten konfliktin alkamisen.

Viime vuonna avustusjärjestöt arvioivat, että Syyriassa noin 700 000 ihmistä pääsi palaamaan kotiin, mutta samaan aikaan yli 2,4 miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan.

Huda Atassi muistuttaa, että kevään 2011 protesteihin johtaneet syyt eivät ole kadonneet mihinkään. Kaikki se, mitä ihmiset pakenivat, odottaa edelleen rajan takana.

– Al-Assadin hallinto on siellä, armeija on siellä ja ihmisiä pidätetään edelleen täysin mielivaltaisesti. Mikään ei ole muuttunut.

Atassi ei näe loppua omalle pakomatkalleen.

– En voi palata Syyriaan niin kauan kuin tämä hallinto on vallassa, Huda Atassi sanoo.

Lue myös:

Idlibin humanitaarinen katastrofi vältettiin ainakin toistaiseksi – joutuvatko pakolaiset ihmiskilviksi?

Joensuun kokoinen Zaatari on pakolaisleiri, jonka konteissa katsotaan saippuasarjoja ja myydään meikkejä – ja joka särki Angelina Jolien sydämen