Luonnonsuojelupiiri pani pillit pussiin – Pyhtään lintuhoitolan jatko on vaakalaudalla

Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri vetäytyy toiminnan pyörittämisestä vuodenvaihteessa.

Pyhtää
joutsenia ja muita lintuja lammessa
Lintuhoitolassa on hoidossa esimerkiksi siipirikkoja joutsenia.Maija Tuunila / Yle

Pyhtään lintuhoitolan jatko on vaakalaudalla. Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri aikoo lopettaa lintuhoitolan isännöinnin vuoden vaihteessa.

Pyhtään lintuhoitola joutuu etsimään uuden tahon, joka hakee toiminnalle rahoitusta osallistumalla ympäristöministeriön kilpailutukseen. Valtio kilpailuttaa toiminnan kolmen vuoden välein, ja nykyinen sopimus on katkolla vuoden vaihteessa

Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin mukaan lintuhoitolan hallinnointi on vienyt niin paljon aikaa, ettei se ole enää mahdollista luonnonsuojelupiirin toimistossa.

– Meillä on yksi työntekijä, jonka ajasta on mennyt kohtuuttoman suuri osa lintuhoitolan hallinnointiin. Varsinainen ydintehtävä on jäänyt huonolle tolalle, kertoo luonnonsuojelupiirin hallituksen puheenjohtaja Pekka Raukko.

Raukon mielestä lintuhoitolan ylläpitäminen ei ole varsinaisesti luonnonsuojelutoimintaa.

– Tämä on ollut luonnonsuojelupiirille vain tapa hankkia vähän rahoitusta työntekijän ylläpitämiseen.

Uusi työnantaja haussa

Lintutalon hoitaja Arto Hokkanen ei osaa sanoa, miten lintuhoitolalle käy vuodenvaihteessa.

– Jos kukaan ei tule jatkamaan hallinnointia, niin tämä toiminta loppuu, sanoo Arto Hokkanen.

Hokkasen mukaan työntekijöillä ei ole mahdollisuutta pyörittää toimintaa, koska heidän aikansa menee lintujen hoitamiseen. Lintuhoitolassa on kaksi työntekijää. Lisäksi Hokkasen perheenjäsenet hoitavat lintuja tarvittaessa vapaaehtoisina.

Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri on vastannut Pyhtään lintuhoitolan toiminnasta vuodesta 2013 lähtien.

Lintuhoitola vietti kesällä 20-vuotisjuhliaan. Pyhtään lintuhoitola aloitti toimintansa vuonna 1998, jolloin Kaakkois-Suomen ympäristökeskus kunnosti Pyhtään kunnan kanssa Stockforsin vanhalta tehdasalueelta tilat lintuhoitolaa varten.