Ylivelkaantuneiden eläkeläisten määrä kasvaa – "vapaa-aika ja menot lisääntyvät, mutta tulot putoavat"

Eläkeläisten maksuhäiriöt lisääntyvät, kun kuluttamaan tottunut sukupolvi eläköityy. Maksuhäiriömerkinnän saaneita yli 70-vuotiaita oli viime vuonna noin 11 000. Takuusäätiön ennusteissa velkaongelmaisten eläkeläisten määrä nousee.

ylivelkaantuminen
eläkeläisen kädet laskevat euroja
Eläkeläisten vappusatanen ei toteudu kerralla. Pieniä alle 1 400 euron eläkkeitä nostetaan neljän vuoden aikana. AOP

Eläkkeelle jäädessä tulojen pudotus voi yllättää. Puolestatoista miljoonasta eläkeläisestä joka kymmenes kokee vakavia toimeentulo-ongelmia.

– Tulot pienenevät ja samaan aikaan esimerkiksi ruoka- ja terveydenhoitomenot kasvavat, kuvasi Eläkeläiset ry:n toiminnanjohtaja Jan Koskimies Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Takuusäätiön toimitusjohtajan Juha Pantzarin mukaan maksuhäiriömerkinnät kasvavat myös siksi, että yhä suurempi joukko suomalaisia jää eläkkeelle. Nyt eläköityvät ovat myös tottuneet kuluttamaan.

Kuluttamaan tottunut sukupolvi on jäämässä eläkkeelle.

Juha Pantzar

– Pikkuhiljaa eläkkeelle on jäämässä sukupolvi, joka on tottunut siihen, että rahoitusta on saatavilla ja sitä myös käytetään aktiivisen elämän tueksi, Pantzar totesi.

He muistuttavat, että eläkkeelle jäämiseen ja tulojen rajuunkin putoamiseen pitäisi varautua ajoissa, varsinkin jos on velkaa. Monelle eläkkeen määrä tulee yllätyksenä.

– Vapaa-aika lisääntyy 100 prosenttiin, ja eläkeläiset ovat aktiivisesssa iässä. Halutaan pitää yllä samaa elintasoa kuin ennenkin, Pantzar kuvasi.

"Eläkeläiselläkin voi olla iso asuntolaina"

Jan Koskimiehen mukaan monella asuntolaina on maksettu eläkkeelle jäädessä. Tällöin eläkkeen pienuus ei välttämättä keikuta taloutta. Vuokralla asujat ovat kuitenkin eri tilanteessa.

– Vuokra-asuja voi joutua maksuvaikeuksiin pelkästään korkean vuokran takia, hän sanoi.

Juha Pantzarin mukaan velkaantuneita auttavan Takuusäätiön asiakkaissa on monia, joilla on eläköityessäkin kuusinumeroinen summa asuntolainaa. Kymmenen viime vuoden aikana säätiön asiakaskuntaan on tullut yhä enemmän myös asumisoikeusasukkaita.

– Asumisoikeusasunto on eläkeläiselle aika kallis asumismuoto, Pantzar totesi.

Mies laittaa rahaa lompakkoon
Juha-Pekka Inkinen / Yle

"Vakuudetonta luottoa markkinoidaan kiivaasti"

Tavallisimmin velkavaikeuksiin joutuneella eläkeläisellä on Pantzarin mukaan vakuudetonta luottoa noin 20 000 - 30 000 euroa.

– Vakuudetonta lainaa on ollut saatavilla ja sitä markkinoidaan runsaasti. Luodaan sellaista mielikuvaa, että sillä voi paikata oman talouden tiukkuutta.

Hän muistutti, että parinkymmenen tuhannen euron velkojen järjestelyyn kuluu yleensä viisi vuotta.

– Eläkeläisellä on selvästi vähemmän vaihtoehtoja selvittää velkansa kuin työssä käyvällä. Ensisijaista olisi laskea omat tulot ja menot. Sen jälkeen kannattaa ottaa ammattilainen avuksi siihen, mistä velkoja lähdetään purkamaan, Pantzar neuvoi.