Sisäministeri Mykkänen Airiston operaatiosta: Poikkeuksellinen tutkinta, toteutettiin suunnitelmien mukaan

Suunnitelmasta keskusteltiin ministeriön kanssa jo kuukausia sitten, Mykkänen kertoo.

Airiston Helmi
Kai Mykkänen
Kai MykkänenJarno Kuusinen / AOP

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) pitää viranomaisten yhteistyötä ja Airiston talousrikosepäilyn yhteydessä tehtyä kotietsintäoperaatiota onnistuneena.

– Operaatio on viikonloppuna toteutettu suunnitelmien mukaan. On tärkeää, että Suomessa oikeusvaltiota laitetaan toimeen kaikissa tapauksissa, kun kynnys esimerkiksi kotietsinnän suorittamiseen ylittyy, Mykkänen kommentoi Espoon keskuspaloasemalla.

Mykkänen perehtyi paloasemalla muun muassa pelastustyöntekijän kuntovaatimuksiin tekemällä kuntotestiin palomiehen varusteissa.

Mykkänen: Kotietsintään riittää talousrikosepäily

Ministeri kertoo kuitenkin saaneensa tiedon sen suunnittelusta hyvissä ajoin. Itse tutkinnan etenemistä kommentoi KRP.

– Sisäministerillä on poliisilakiin liittyvä oikeus, ja poliisihallituksellakin velvollisuus informoida merkittävistä tutkinnoista. Tämä (tutkinta) on luonnollisesti poikkeuksellinen, ja sen takia tästä on keskusteluja käyty.

KRP:n mukaan operaatiota on valmisteltu helmikuusta asti. Massiivisen oloinen operaatio on herättänyt kysymyksiä, liittyykö tutkintaan muutakin kuin talousrikosepäilyjä.

Mykkäsen mukaan on selvä, että kynnys tämäntyyppisiin kotietsintöihin voi ylittyä pelkän talousrikosten perusteella.

– Voi tehdä ja tiedän hyvin, että päätös kotietsinnästä tehtiin nimenomaan siksi, että kynnys ylittyy julkisuudessa ilmoitettujen vakavien talousrikosten takia, Mykkänen kommentoi.

Kiinteistöjen omistus läpinäkyvämmäksi

Hallitus valmistelee parhaillaan lakiesitystä, jonka tavoitteena on varmistaa kansallinen turvallisuus kiinteistökaupoissa. Tarkoitus on täsmentää muun muassa sääntöjä strategisilla alueilla sijaitsevien kiinteistöjen ulkomaalaisomistuksesta.

– On tiettyjä alueita, joiden osalta on käytettävä helpommin etuosto-oikeutta. On pystyttävä pitämään huolta, että me tiedämme keiden omistuksessa alueet ovat, Mykkänen sanoo.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) arvioi maanantaina, että eduskunta saisi ulkomaalaisten maakauppoja koskevan lakiesityksen eteensä marraskuussa.

Lue myös:

KRP: Talousrikosepäilyä Turun saaristossa on selvitetty verottajan kanssa helmikuusta alkaen – pidätetyt ulkomaan kansalaisia

Puolustusministeri Jussi Niinistö: Ulkomaalaisten maakauppoja koskeva lakiesitys eduskunnalle marraskuussa

Läheisen saaren asukas seurasi aitiopaikalta KRP:n operaatiota Rymättylän Säkkiluodossa

Miksi Turun saaristoon iskettiin kommandopipot päässä ja konepistoolit kädessä "normaalissa talousrikosjutussa"? – Näistä 9 asiasta poliisi vaikenee