Yli sadan vuoden tilastot: neljä suomalaiskaupunkia on Euroopan kymmenen eniten lämmenneen paikkakunnan joukossa

Esimerkiksi Lappeenrannassa vuotuinen keskilämpötila on noussut reilun sadan vuoden aikana kolme astetta.

lämpötila
Myllysaari
Kare Lehtonen/Yle

Lappeenrannan keskilämpötila on noussut hitaasti, mutta varmasti ennätyslukemiin. Lappeenrannan vuotuinen keskilämpötila on reilun sadan vuoden aikana noussut kolmella asteella. Asteissa mitattuna muutos on suurin Suomessa ja toiseksi suurin koko Euroopassa.

Lappeenrannan edellä on ainoastaan Ruotsin Kiiruna, missä vuotuinen keskilämpötila on noussut 3,4 astetta. Norjalaisessa Fredrikstadissa lämpötila nousi yhtä paljon kuin Lappeenrannassa.

Euroopassa vuotuiset keskilämpötilat ovat nousseet eniten Pohjoismaissa. Neljä Suomen paikkakuntaa on Euroopan kymmenen eniten lämmenneen paikkakunnan joukossa. Kouvolassa keskilämpötila on noussut 2,9 asteella, Joensuussa 2,8 asteella ja Vaasassa 2,5 asteella.

Lämpötiloja tilastoitu vuodesta 1900

Lämpötilan muutoksista uutisoi Ruotsin radio (siirryt toiseen palveluun). Lämpötilatietoja 558 Euroopan paikkakunnalta on tilastoitu vuodesta 1900. Mittauspisteiden tietoja on koonnut Eurooppalainen datajournalismin verkosto (siirryt toiseen palveluun)(European Data Journalism Network, EDJN).

Pariisin vuoden 2015 sopimuksessa ilmaston lämpeneminen yritetään pysäyttää alle kahteen asteeseen verrattuna teollistumista edeltävään aikaan. Lisäksi maat pyrkivät jopa tiukempaan tavoitteeseen, 1,5 asteeseen, koska se vähentäisi ilmastonmuutoksen aiheuttamia vahinkoja huomattavasti.

Eurooppalaisen datajournalismin verkoston mukaan tiedemiehet ovat kuitenkin jo vuosikymmeniä olettaneet, että napa-alueet lämpenevät enemmän kuin alueet päiväntasaajan lähellä. Lämpötilan nousu Pohjoismaiden kaupungeissa on linjassa tämän ajatuksen kanssa.

Lue myös:

UV-säteilyä kertyi kesällä ennätysmäärä – 14 prosenttia enemmän kuin 20 kesässä keskimäärin

Väitös: Ilmastonmuutos tuo metsiimme Euroopan pelätyimpiä toukkia