KRP: Talousrikosepäilyä Turun saaristossa on selvitetty verottajan kanssa helmikuusta alkaen – pidätetyt ulkomaan kansalaisia

Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajan mukaan Turun saaristossa suoritettu kotietsintäoperaatio oli "normaalin" kokoinen.

Airiston Helmi
Airiston Helmen Villa Ybbersnäs nähtynä vastarannalta Paraisilla 23. syyskuuta.
Airiston Helmen Villa Ybbersnäs nähtynä vastarannalta Paraisilla 23. syyskuuta.Ari Welling / Yle

Keskusrikospoliisin (KRP) talousrikostutkinta Turun saaristossa sijaitsevasta yrityksestä jatkunee ensi kesän yli, arvioi tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Tomi Taskila.

Taskilan mukaan kotietsintä on nyt suoritettu ja kotietsinnät saaristossa päättyneet. Aineistoa tutkittavaksi on runsaasti.

– Lauantaina ja sunnuntaina on pidätetty kolme ihmistä, joista yksi on päästetty vapaaksi. Kahden osalta kuulustelu jatkuu, Taskila kertoo.

Nämä kaikki kolme ovat ulkomaan kansalaisia.

Keskusrikospoliisi ei ole kertonut epäillyn yrityksen tai epäiltyjen henkilöiden nimiä, mutta ainakin osa kotietsinnöistä näyttää kohdistuneen Turun saaristossa miljoonakauppoja tehneeseen Airiston Helmi -kiinteistöyhtiöön.

KRP:n mukaan talousrikosepäilyt liittyvät muun muassa pimeän työvoiman käyttöön.

– Tutkintapyynnön on tehnyt Verohallinto. Harmaan talouden tarkastuskeskus on tehnyt esiselvitystyön, ja heillä on tällainen käsitys, että Lounais-Suomessa sijaitsevassa yrityksessä voidaan epäillä pimeän työvoiman käyttöä uudis- ja saneerausrakentamisessa.

Poliisin lisäselvitysten perusteella on ollut syytä epäillä myös törkeää rahanpesurikosta. Lisäksi tutkitaan törkeää veropetosta, työeläkevakuutusmaksupetosta sekä törkeää kirjanpitorikosta.

"Normaalin kokoinen operaatio"

Taskila kertoo, että KRP on selvittänyt yrityksen toimia Verohallinnon kanssa helmikuusta alkaen.

– Julkisuudessa on hieman spekuloitu kotietsintäoperaation kokoa. Kohteet ovat hankalasti saavutettavissa ja siksi rajavartiolaitokselta on pyydetty virka-apua. Poliisilla ei ole sopivaa kalustoa tällaiseen. Koska kohteita oli 17 ja kiinteistöt erittäin suurikokoisia, niin operaatioon oli pakko varata riittävän iso henkilöstömäärä, Taskila kertoo.

– Yhteen kohteista kesti 12 tuntia suorittaa kotietsintä ja toisessa sitä ei saatu valmiiksi 13 tunnissakaan. Nämä ovat poikkeuksellisen isoja kohteita, mikä vaatii suuret henkilöstöresurssit.

Taskilan mukaan myös rajavartiolaitoksen ja merivartioston pääasialliset tehtävät ovat veneilijöiden turvaamisessa, eikä heitä voitu siksi sitoa kovin pitkäksi aikaa kotietsintöihin.

KRP ei edelleenkään ota kantaa siihen, liittyykö tutkinta Venäjään tai venäläisten maakauppoihin Suomessa. Tomi Taskilan mukaan "toiset viranomaiset" arvioivat asiaa tästä näkökulmasta, jos aihetta on.

Suojelupoliisi twiittasi eilen, ettei heillä ole asiasta tiedotettavaa (siirryt toiseen palveluun).

Venäläinen uutistoimisto: Yksi venäläinen pidätetty

Venäläinen uutistoimisto Ria Novosti kertoo (siirryt toiseen palveluun), että Airistolla tehdyissä kotietsinnöissä pidätetyistä yksi on Venäjän kansalainen. Uutistoimiston haastattelema Venäjän suurlähetystön lehdistöneuvos Natalia Vezhlivtseva kertoo, että Suomen poliisi on tiedottanut pidätyksestä suurlähetystölle.

Pidätetyn henkilöllisyyttä ei kerrota, mutta suurlähetystö on yhteydessä poliisiin ja pidätetyllä on oikeus olla yhteydessä suurlähetystöön saadakseen konsuliapua.

Korjaus klo 12:37: Esitutkinta korjattu kotietsinnäksi.

Korjaus klo 13:53: "Työeläkemaksupetos" korjattu muotoon "työeläkevakuutusmaksupetos".

Lisäys klo 14:51: Lisätty tieto pidätettyjen kansalaisuuksista.

Lue lisää:

Jättioperaatio Turun saaristossa – kaksi otettu kiinni, KRP:n johtamissa kotietsinnöissä sata henkilöä mukana

Pääministeri Sipilä jättioperaatiosta: Valtionjohto presidenttiä myöten tiesi operaatiosta etukäteen

Jättioperaatio Turun saaristossa näyttää kohdistuneen julkisuudessa aiemminkin olleeseen kiinteistöyhtiöön – tällainen on Airiston Helmen kirjava tausta

Miksi Turun saaristoon iskettiin kommandopipot päässä ja konepistoolit kädessä "normaalissa talousrikosjutussa"? – Näistä 9 asiasta poliisi vaikenee