1. yle.fi
  2. Uutiset

Satamajohtaja: Uusi kalkkiterminaali on iso kilpailuetu Kokkolalle

Terminaali jalostaa kalkkikiveä teollisuudelle.

satamat
Kokkolan uusi kalkkiterminaali.
Kalle Niskala / Yle

Kokkolan satamassa maanantaina käyttöön vihitty kalkkiterminaali lisää liikennettä satamaan ja tuo myös uusia työpaikkoja.

Kalkkiterminaali murskaa ja varastoi laivojen tuomaa kalkkikiveä. Sieltä kalkki jaetaan Keski- ja Pohjois-Suomen teollisuudelle.

Satamajohtaja Torbjörn Wittingin mukaan oma kalkkiterminaali on iso kilpailuetu muihin satamiin nähden. Sen avulla sataman tavaramäärät voivat kasvaa muutamia prosentteja eli useita kymmeniä tuhansia tonneja.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan kalkkiterminaali parantaa Kokkolaan sataman asetelmia tiukassa kilpailutilanteessa.

Kokkolassa on kolme satamaa, joista Kantasatama on vanhin. Viime vuosina on satsattu Syväsatamaan ja Hopeakiven satamaan, ja nyt oli Kantasataman vuoro. Volyymiltaan suurin on tumman bulkin käsittelyyn erikoistunut Syväsatama. Sen osuus kokonaisliikenteestä on yli 70 prosenttia.

Kalkkiterminaali maksoi satamalle vajaat miljoona euroa. Laitteistosta ja satamaan pystytetystä siiloista vastaa terminaalin toimintaa pyörittävä suuri kansainvälinen kalkkialan yritys Lhoist Group. Lhoistilla on kalkkiterminaali myös Kotkassa.

Lue seuraavaksi