Presidentti Niinistö: "Olin tietoinen Turun saariston operaatiosta jo pitkään"

Niinistö otti kantaa Turun saariston suuroperaatioon New Yorkin vierailunsa aikana.

Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhuu.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhui Suomen suurlähettiläiden vuosittaisessa kokoontumisessa Helsingissä tiistaina.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Presidentti Sauli Niinistö kertoo olleensa tietoinen Turun saariston suuroperaatiosta jo pitkään.

Niinistö muistutti, että kyseessä oli laajamittainen operaatio, koska tutkittavalla yrityksellä on huomattava määrä kiinteistöjä.

Hän sanoi olleensa jo pitkään huolissaan venäläisten kiinteistöhankinnoista strategisesti tärkeillä alueilla. Niinistön mukaan operaatiolla ei kuitenkaan ole vaikutusta Suomen ja Venäjän suhteisiin.

Niinistöltä kysyttiin asiasta New Yorkissa, jossa hän on parhaillaan osallistumassa YK:n yleiskokoukseen.

Niinistöltä kysyttiin myös, pitäisikö valtion pakkolunastaa Airiston Helmi -yhtiön omistamat maa-alueet.

Niinistö ei halunnut ottaa kantaa kyseiseen tapaukseen, mutta sanoi, ettei Suomen valtiolla ole pakkolunastusperusteita tapauksissa, joissa kaupat on tehty useita vuosia sitten.

Hänen mukaansa lainsäädäntöä tulee päivittää niin, että vastaavat aluehankinnat syynätään tarkemmin vastaisuudessa.

Lue myös:

KRP esittää kahta henkilöä vangittavaksi Turun saariston suuroperaatioon liittyen 24.9.2018

KRP:n ratsaama Säkkiluoto on ollut mysteeri lähialueiden asukkaille jo vuosia: "Siellä on valvontakameroita joka puolella" – katso video kohutusta saaresta 24.9.2018

Jättioperaatio Turun saaristossa näyttää kohdistuneen julkisuudessa aiemminkin olleeseen kiinteistöyhtiöön – tällainen on Airiston Helmen kirjava tausta 23.9.2018