Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ei saanut uuden parlamentin luottamusta

Löfvenin hallitus kaatui porvarien ja ruotsidemokraattien äänin 204-142. Löfven voi kuitenkin olla pääministeriehdokas uuteen hallitukseen.

Ruotsin politiikka
Löfven nousee mustaan autoon tukholmalaisella kadulla. Taustalla seisoo turvamies tummassa puvussa, nappikuuloke korvassaan.
Sosiaalidemokraattien Stefan Löfvén olisi halunnut pitää kiinni pääministerin virasta.Jessica Gow / EPA

Ruotsin pääministeri, sosiaalidemokraattien Stefan Löfven hävisi odotetusti valtiopäivien luottamusäänestyksen. Käytännössä koko hallitus eroaa. Vanha hallitus jatkaa kuitenkin toimitusministeristönä kunnes uusi hallitus on valittu. Löfven voi myös olla ehdolla seuraavaksi pääministeriksi.

Löfvenin hallituksen suoran jatkokauden torjuminen ei vielä selkiyttänyt Ruotsin tavallista mutkikkaampaa hallituksen synnyttämistä.

Maanantaina puhemieheksi valittu maltillisen kokoomuksen Andreas Norlén alkaa nyt etsiä pääministeriehdokasta. Hän keskustelee puoluejohtajien kanssa. Parlamentti äänestää pääministeristä, joka valituksi tultuaan alkaa koota hallitusta. Puhemiehellä on neljä yritystä. Ellei tukea löydy, pidetään uudet vaalit.

Löfvenin luottamuksesta äänestettiin, koska hän ei itse halunnut erota. Hänen mielestään pääministerin paikka kuuluu suurimmalle puolueelle. Sosiaalidemokraatit saivat valtiopäivävaaleissa eniten ääniä vaikka viime vaaleista kannatus putosi tuntuvasti.

Löfvenin mukaan äänestys ei muuta tilannetta valtiopäivillä. Porvarihallitus tarvitsisi tukea ruotsidemokraateilta, eikä sosiaalidemokraattinen puolue aio tukea sellaista hallitusta. Löfven sanoi epäluottamuslauseäänestyksen jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tavoittelevansa pääministerin pestiä ja blokkirajat ylittävää hallitusta.

Porvaripuolueiden mielestä pääministerin paikka kuuluu kuitenkin heidän ryhmittymälleen, koska punavihreät kokivat tappion.

– Äänestäjät ovat osoittaneet, että he haluavat vaihtaa hallituksen. Kokoomus, keskusta, liberaalit ja kristillisdemokraatit äänestävät ei Stefan Löfvenille, sanoi kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson äänestyksen alla valtiopäiville.

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmy Åkesson kertoi puhujapöntössä, että he äänestävät Löfveniä vastaan.

Sosiaalidemokraattien ryhmänjohtaja Anders Ygeman yritti puhua blokkirajan kaatamisen puolesta.

Keskustaa ja liberaaleja kosiskellaan

Kumpikaan Ruotsin politiikan ryhmittymistä - porvariblokki tai punavihreät - eivät saa yksinään enemmistöä hallituksen muodostamiseen. Ruotsidemokraatit nousivat vaa'ankieliasemaan.

Hallituksen muodostamiseen tarvitaan ruotsidemokraattien tukea tai sitten blokkiraja pitää murtaa Ruotsissa ennenkuulumattomalla tavalla. Kaikki puolueet ovat tähän asti kieltäytyneet yhteistyöstä ruotsidemokraattien kanssa.

Porvariryhmittymän sisällä kokoomuksen ja kristillisdemokraattien riveissä olisi kuitenkin halukkuutta tukeutua ruotsidemokraatteihin, jotta valtaannousu onnistuisi. Saman ryhmittymään kuuluvat keskusta ja liberaalit ovat sanoutuneet kaikkein jyrkimmin irti vallasta, joka perustuu ruotsidemokraattien tukeen.

Sosiaalidemokraatit ovat kosiskelleet keskustaa ja liberaaleja puolelleen.

Osa arvelee porvarileirin hajoavan. Näin arvioi esimerkiksi Ruotsidemokraattien Åkesson. Hän näkisi vallassa (siirryt toiseen palveluun) mieluiten kokoomuksen, kristillisdemokraatit ja oman puolueensa.

Åkesson on toisaalta pettynyt maanantain puhemiesäänestykseen. Kokoomuksen ehdokas valittiin puhemieheksi ruotsidemokraattien tuella. Sen jälkeen porvaripuolueet eivät kuitenkaan tukeneet ruotsidemokraattien Björn Söderiä toiseksi puhemieheksi vaan äänestivät tyhjää. Tapana on ollut, että kolmanneksi suurin puolue saa kyseisen paikan.