Pelloon uusi koulu – hinta ehkä kahdeksan miljoonaa

Pellon uuteen koulukeskukseen tulisivat päiväkoti, peruskoulu ja lukio. Myös Savukoskelle aiotaan rakentaa uusi koulu.

Pello
Koululaisia tunnilla.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Pellossa suunnitellaan uuden koulukeskuksen rakentamista. Kunta aikoo pyytää tarjouksia suunnittele ja rakenna -urakoista avoimella hankintamenettelyllä.

– Pyydämme tarjouksia koko hankkeen suunnittelusta aina rakentamiseen saakka, kunnanjohtaja Eero Ylitalo sanoo.

Ylitalon mukaan hänellä on hyviä kokemuksia suunnittele ja rakenna -urakasta edellisessä työpaikassaan Kyyjärven kunnassa, jossa kunta pyysi vastaavanlaisia tarjouksia uudesta koulusta.

Kunnanjohtaja arvioi, että uusi koulukeskus maksaisi enintään noin 7,5-8 miljoonaa euroa. Rakentaminen alkaisi ensi kesänä ja uusi koulukeskus halutaan valmiiksi kahden vuoden kuluttua, syksyllä 2020.

Pellon nykyisissä kouluissa on sisäilmaongelmia.

Pellon uuteen koulukeskukseen tulisivat päiväkoti, peruskoulu ja lukio. Lapsia ja nuoria talossa olisi noin 350.

Uusi rakennus tulisi todennäköisesti nykyisen koulukeskuksen tontille.

Yrittäjä Armas Kristo on tosin luvannut lahjoittaa koulukeskukselle tontin Kauppatieltä. Paikalliset yritykset ovat ehdottaneet koulun rakentamiseen perustettavaksi kiinteistöyhtiötä, jonka omistaisivat paikalliset yrittäjät, kunta ja joukko kuntalaisia. Kiinteistöyhtiö vuokraisi koulun kunnalle.

Uusi koulu myös Savukoskelle?

Myös Savukoskelle aiotaan rakentaa uusi koulu. Savukosken kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se tekee periaatepäätöksen koulun rakentamisesta. Uusi koulu halutaan valmiiksi kahden vuoden kuluttua.

Savukosken Korvatunturin koulussa on myös sisäilmaongelmia ja osa rakennuksista on huonossa kunnossa.

Savukosken kunnanjohtaja Antti Mulari arvioi, että uuden koulun rakentaminen maksaa miljoonia euroja.

– Tuntuu että perinteinen lainarahoitus on poissuljettu. Elinkaari-leasing -malli kiinnostaa. Siinä koulun rakentanut taho vastaa kiinteistön ylläpidosta ja kunta maksaa vuokraa, Mulari sanoo.

Korvatunturin koulussa on yhteensä noin 90 oppilasta.

KORJATTU: Pellon koulu rakennettaisiin todennäköisesti nykyisen koulukeskuksen tontille. Kauppatien tonttia on tarjonnut yrittäjä Armas Kristo, mutta koulun sijoittamisesta sinne ei ole päätetty.