Turun parkkirahavarkaat saivat kovat tuomiot vuosikymmeniä jatkuneesta kavalluksesta: päätekijöille kaksi vuotta vankeutta

Oikeus määräsi kaupungille maksettavaksi vahingonkorvauksia yhteensä noin 400 000 euroa. Kaupungin arvion mukaan rahaa vietiin yli puolitoista miljoonaa euroa. Kaikkiaan tuomion sai kahdeksan henkilöä.

kavallus
Kolikkoautomaatti
Viivi Sihvonen / Yle

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut kolme päätekijää ehdottomiin vankeusrangaistuksiin Turun parkkirahakavalluksesta.

Kaksi parkkimittarien tyhjentäjinä toiminutta miestä sai törkeästä kavalluksesta kahden vuoden tuomion. Heitä avustanut kolmas mies tuomittiin törkeästä varkaudesta ja kätkemisrikoksesta 11 kuukauden vankeusrangaistukseen. Syyttäjä vaati heille noin vuoden pitempiä rangaistuksia.

Kaikki kolme ovat Turun kaupungin entisiä työntekijöitä.

Syytetyt myönsivät syyllisyyden

Jutun päätekijät eli Turun kaupungin parkkimittareiden tyhjennyksestä vastaavat miehet myönsivät syyllisyytensä jo poliisikuulusteluissa. Kiistaa oli ainoastaan siitä, paljonko pysäköintiautomaateista rahaa vuosien saatossa varastettiin.

Turun kaupunki päätyi laskelmissaan noin puoleentoista miljoonaan. Tuomittujen mukaan summat olivat huomattavasti pienempiä.

Käräjäoikeus määräsi kahden päätekijän, 55- ja 51-vuotiaat miehet, korvaamaan Turun kaupungille vahingonkorvauksena yhteisvastuullisesti 316 000 euroa viivästyskorkoineen.

51- ja 54-vuotiaat miehet määrättiin korvaamaan yhteisvastuullisesti 80 000 euroa.

Oikeuden mielestä vahingonkorvauksia lievensi se, että anastettujen kolikkojen määrästä ei ole kyetty antamaan riittävän luotettavaa tietoa.

Poliisin selvityksen mukaan parkkimittareista alettiin kähveltää rahaa jo 1990-luvun puolivälissä. Niiden osalta rikokset olivat vanhentuneet, joten syyte koski vain kavalluksia vuosina 2007-2017.

Parkkimittareista anastetut rahat käytettiin etupäässä leveämpään elämään. Yksi tuomituista hankki rahoilla asunnon.

Ystävät ja sukulaiset auttoivat

Rahoja parkkimittareista varastaneet miehet olivat tekoaikana Turun kaupungin palveluksessa. Kolmas päätekijä oli entinen kaupungin työntekijä. Hänen autoliikkeensä oli keskeisessä osassa, kun parkkimittareista anastettuja kolikoita alettiin jakaa eteenpäin.

Jutussa oli syytettynä myös seitsemän muuta henkilöä. He olivat ystäviä ja sukulaisia, jotka osallistuivat rahojen alkuperän häivyttämiseen.

Kahden syytteet hylättiin. Muiden tuomiot vaihtelivat 50 päiväsakosta kuuteen kuukauteen ehdollista vankeutta. Kaikkiaan tuomion sai siis kahdeksan henkilöä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi tuomionsa parkkirahakavalluksesta tiistaina. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Siitä voi valittaa kuukauden ajan.

Lue lisää:

Turun parkkirahavarkaiden tie pikkuhilujen pihistäjistä miljoonakavaltajiksi – duunarit eivät voineet vastustaa houkutusta

Turun pysäköintimittareista kavalletuilla rahoilla hankittiin muun muassa talo meren rannalta

Syyttäjä vaatii Turun kolikkokavallusjutun epäillyille päätekijöille ehdottomia vankeusrangaistuksia