"Koska elämä on jatkuvaa kaaosta..." – Kolmen lapsen äiti kertoo, miksi niin moni kaivaa hiekkalaatikon reunalla puhelimen laukusta

Pienten lasten vanhemmat perustelevat Ylelle, miksi kännykkää leikkipuistossa käyttävässä aikuisessa ei pitäisi olla mitään väärää.

vanhemmuus
Kyltti, joka varoittaa "älypuhelinzombeista".
Tämä kyltti varoitti "älypuhelinzombeista" tukholmalaisessa puistossa.Kirsi Teräväinen / Yle

Kun kerroimme iisalmelaisen isoisän Eero Kataisen aloitteesta julistaa kaupungin leikkipuistot "sometusvapaaksi vyöhykkeeksi", saimme tietysti melkoisen ryöpyn kommentteja aiheesta.

Saimme paljon palautteita ihmisiltä, jotka olivat aloitteen tekijän tavoin huolissaan vanhempien ja lasten vuorovaikutuksesta kännykkäaikana. Monella oli kokemuksia tilanteista, joissa lapsi on turhaan yrittänyt saada kontaktia puhelinta näppäilevään aikuiseen.

– Aivan loistava aloite! Olen seurannut vastaavia tilanteita eri julkisissa tilanteissa – sydäntäsärkevää katsella, kun lapsi toistuvasti yrittää saada vanhempansa huomiota kännykästä itseensä, sähköpostilla meitä lähestynyt lukija kertoo.

– Jos jatkatte näin, älkää hankkiko lapsia, vaan noita "tuijottimia" molempiin käsiin! toinen säestää.

Olen isoäiti, joka on netissä ja sosiaalisessa mediassa ja hoidan mobiilisti asioita, mutta en koskaan lasten läsnäollessa.

Huolestuneiden puolueeseen kuuluu varsinkin varttuneempaa väkeä. Kun he olivat pienten lasten vanhempia, älypuhelimia ei ollut. Sen vuoksi heistä voi vaikuttaa siltä, että vanhemman ja lapsen välille on keksitty este, jota ennen vuorovaikutus oli parempaa.

Mutta näin ei ole, argumentoi vähintään yhtä suuri vastapuolue. Ennen älypuhelimia ihmiset lukivat lehtiä ja kirjoja. Yksi kommentoija kirjoittaa tavanneensa istua puiston penkillä lukemassa kirjaa, kun esikoinen leikki muiden kanssa. Kukaan ei silloin moralisoinut.

– Kuitenkin edelleen pidetään jotenkin hyväksyttävämpänä, että tuo mukanaan lehden ja lukee sitä kuin että näprää puhelinta. En ymmärrä tätä logiikkaa, toinen kirjoittaa.

"Ymmärrän, että olisin parempi vanhempi lapsilleni..."

Mannerheimin lastensuojeluliiton mediakasvatuksen suunnittelija Rauna Rahja tähdensi Ylen maanantaisessa jutussa, että vanhemman tulisi muistaa olevansa lapselle esimerkki mediankäytöllään. Hän kuitenkin myös toppuutteli hiukan aiheeseen liittyvää syyllistämistä.

– Joillekin vanhemmille puhelimen kautta avautuvat verkostot voivat olla tärkeä henkireikä, hän sanoi.

Ja juuri tästä näkökulmasta moni pienen lapsen vanhempi halusi erityisesti avautua. Heille hetki leikkipuistossa saattaa tuntua lapsiperheen arkipäivän ainoalta hengähdyshetkeltä ruuanlaiton, pyykkäämisen ja muiden askareiden välissä.

Tietysti nousen keinuttamaan kun pyydetään, mutta jos lapsi pyytää 150. kerran sinä päivänä "äiti kato" niin pari kertaa ohimennen sanottu "joo joo" ei lapsen maailmaa kaada.

Tai, kuten eräs kolmen lapsen äiti eläväisesti kuvaa sähköpostissaan:

"Puistoon pääseminen tuon lauman kanssa ei aina ole ollut ihan helppoa. Kun sinne vihdoin on päässyt, se on ollut leikkiä lapsille (puistossa ei yleensä tapella tauotta, toisin kuin kotona) ja lepoa äidille.

Lasten siinä leikkiessä on ollut aikaa lukea kännykältä uutiset, aamulehti, lähikaupan tarjoukset ja vaihtaa pari viestiä oman äitini kanssa. Silloin voi myös varata ja uusia kirjaston kirjat, tarkistaa ilmoitinko jo lasten hoitopäivät päikyn sovellukseen ja vastasinko jo päikyn syyslomakyselyyn. Samalla voin tarkistaa Wilmasta, moneltako se koulun disco alkoikaan tänään ja kummalla koululla se olikaan. Voin vastata vanhempainyhdistykselle, montako pellillistä mokkapaloja luulee ehtivänsä tekemään vielä illaksi ja mitä muuta on tulossa myyntiin. Selvittää kampaamon nettisivujen ajanvarauksesta, saisinko ehkä tänään tai huomenna lapset parturiin. Googletan vielä, miten molluskoista pääsee eroon.

Uskon olevani niin etevä, että osaan tekstata samaan aikaan kun vastaan lasten kysymyksiin, mihin avaruus loppuu ja miksi me ei voida ampua hirviä. Näpyttelyn kun voi keskeyttää tarvittaessa koska vaan heittämällä puhelin sivuun ja kuulokanava on yhä käytössä. Kun ulkoilu on ohi, raahaan vinkuvan, kiljuvan ja huutavan laumani, josta kukaan ei jaksa enää kävellä, kotiin.

Koska elämä on jatkuvaa kaaosta ja sen selvittelyä, leikkipuisto on ollut se ihana paikka, missä lapset ovat saaneet olla lapsia ja vanhemmat niitä huonoja vanhempia ilman moralisointia. Koska lapseni pälättävät taukoamatta, ja saan olla sosiaalinen töissäkin, en enää vapaapäivänäni jaksa olla sosiaalinen puistossa."

Kotona odottavat sitten ruuanlaitto, pyykit ja muut työt, joten miksi ei hengähtää hetkeksi jos se on mahdollista?

Toinen kolmen lapsen äiti puolestaan kirjoittaa, että jos puhelimen käyttö leikkipuistossa olisi paheksuttavaa, se tarkoittaisi vähemmän leikkipuistoaikaa lapsille.

"Ymmärrän, että olisin parempi vanhempi lapsilleni, jos olisin vähemmän puhelimella. Puhelimella hoidan muutakin asiaa kuin somen (luen uutiset, maksan laskut, seuraan lasten opettajien viestejä ja tuntimerkintöjä, varaan terveydenhoitoon aikoja).

Siitä huolimatta ajattelen minäkin, että olisi hyvä, jos osaisin olla enemmän lasteni kanssa yhdessä touhuamassa. En kuitenkaan usko, että sellaista muutosta saa aikaan pakolla. Valistaa toki voi ja houkutella yhteisiin hetkiin."

"Väitän, että useat nykyiset vanhemmat osallistuvat enemmän"

Kirjoittaja jatkaa muistelevansa, että hänen omakaan äitinsä ei tainnut juuri leikkiä lasten kanssa leikkipuistossa. Hänen muistikuvissaan sitä eivät tehneet juuri muutkaan 1980-luvun vanhemmat. Samaa sanovat nämä kolme Ylen artikkelia netissä kommentoinutta lukijaa:

"Isoisän aikaiset isät ja äidit harvoin leikkivät lastensa kanssa ulkona. Siellä olimme kavereiden tai sisarusten kanssa. Väitän, että useat nykyiset vanhemmat osallistuvat enemmän lastensa leikkeihin ja heidän kanssaan olemiseen kuin aikaisemmat sukupolvet."

"Kun valtaosa ihmisistä sai elantonsa pellosta ja metsästä, ei silloin peräänkuulutettu jatkuvaa läsnäolevaa vuorovaikutusta lasten kanssa vaan toisaalta heidän osallistumistaan maatalon töihin ja toisaalta kysyä olla pois tieltä. Lapset leikkivät paljon enemmän keskenään. Nykypäivän heinäpelto on s-posti."

Se, että omat vanhemmat ovat toimineet toisin, ei tarkoita sitä, että niin pitäisi toimia.

"Ja mikä ratkaiseva ero siinä muka on, että aiemmat sukupolvet tekivät illat pitkät sen aikakauden töitä samalla kun lapset leikkivät – ja nyt ne vanhempien työt ovat tietotyötä, jota hoidetaan älypuhelimella? Aivotonta sometustakin varmasti esiintyy, mutta ei kannata olettaa että aina on siitä kyse."

Onko keskustelusta jäänyt uupumaan jokin tärkeä näkökulma? Kommentoi Yle Tunnuksen avulla artikkelin alle.