Kuinka vaikeaa pienten lasten diagnosointi on? Lääkärin mukaan yleensä vasta 12-vuotias on kypsä kertomaan itse oireistaan

Lastenlääkärin mukaan mitään tarkkoja ikärajoja ei ole olemassa, mutta käytännön elämässä lapsi on usein kypsä kertomaan itse oireistaan noin 12 vuoden iässä.

lastenlääkärit
lapsi katselee lääkärin välineitä
Lääkäreiden on kuultava lasta itseään tämän kypsyystaso huomioiden.AOP

Keski-Suomen käräjäoikeudessa oli muutama viikko sitten käsiteltävänä paljon huomiota herättänyt tapaus, jossa 43-vuotiasta naista syytettiin poikansa pahoinpitelystä.

Syyttäjän mukaan äiti oli keksinyt reilun kolmen vuoden ajan 3–6-vuotiaalle pojalleen lukuisia oireita ja sairauksia, joiden takia lapsi muun muassa nukutettiin useita kertoja ja häntä ruokittiin nenämahaletkun avulla.

Äidin on epäilty kärsivän välillisestä Münchhausenin-oireyhtymästä. Oireyhtymää potevat kokevat lääketieteellisen tutkimuksen ja mielenkiinnon kohteena olemisen palkitsevana. Nainen on kiistänyt syytteen ja vaatinut sen hylkäämistä. Hän mukaansa havainnot lapsen oireista olivat todellisia.

Potilaan ja lääkärin suhde perustuu luottamukseen

Mitä pienempi lapsi on, sitä vähemmän hän kykenee itse kertomaan lääkäreilleen, mikä häntä vaivaa ja sitä enemmän lääkärin on voitava luottaa lapsen huoltajan sanaan. Kuinka vaikeaa pienen lapsen diagnosointi sitten on?

Lääkäri ei ole poliisi eikä hänen tehtävänä ole kytätä tai kyseenalaistaa potilaan kertomusta

Kati Myllymäki

Pitkään terveyskeskuksen yleislääkärinä työskennellyt Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki korostaa, että potilaan ja lääkärin suhde perustuu aina luottamukseen.

– Lääkäri ei ole poliisi eikä hänen tehtävänsä ole kytätä tai kyseenalaistaa potilaan kertomusta, Myllymäki huomauttaa.

Myllymäen mukaan lääkärin tutkimuksen lähtökohtana on pienen lapsen ollessa potilaana hänen saattajansa kertomus. Myllymäki korostaa, että useimmiten tämä kertomus on paikkansapitävä.

Joskus asioita peitellään. Jos lasta on esimerkiksi kaltoinkohdeltu tai laiminlyöty, saattajat saattavat kaunistella kertomusta tai salata tietoja.

– Jos lasta on pidetty nälässä eikä hänelle ole annettu kunnon ruokaa tai hänen vaippojaan ei ole vaihdettu ja on kauheat ihottumat, Myllymäki kuvailee esimerkkitilanteita.

Joskus lääkärit taas törmäävät ylihuolehtiviin vanhempiin, jotka liioittelevat lapsen oireita.

– He pelkäävät, että jos nyt kuitenkin pienikin päänsärky on aivokalvontulehdus tai jos lapsella kuitenkin on aivokasvain. Mutta se on ylihuolehtimista eikä mitään tarkoituksellista valehtelemista, Myllymäki sanoo.

Diagnooseja ei tehdä vanhempien kertomusten perusteella

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja Jari Petäjä korostaa, että lääkärit eivät tee diagnooseja pelkästään vanhempien kertomusten perusteella.

– Sen sijaan vanhempien kertomus aina ohjaa siihen, mitä ensin epäillään ja sitten lähdetään tutkimaan. Diagnoosithan varmistuvat vasta sitten tutkimusten jälkeen, Petäjä selittää.

Petäjä muistuttaa, että lääkäreillä on käytettävissään kliinisen tutkimuksen lisäksi paljon erilaisia tutkimuksia, kuten esimerkiksi laboratoriokokeet, kuvantamistutkimukset, röntgenkuva- ja magneettitutkimukset. Lisäksi lääkäri voi myös seurata ja havainnoida lasta, selvittäessään, mistä voisi olla kyse.

Käytännön elämässä usein noin 12 vuoden iässä asiat alkavat muuttua siihen suuntaan, että lapsen sana on tässä mielessä enemmän kuultava.

Jari Petäjä

– Mitä vakavammasta taudin epäilystä on kyse, sitä enemmän on käytettävissä objektiivisia tutkimuksia, joilla asioita selvitetään, hän selittää.

Lääkäreiden on kuultava lasta itseään tämän kypsyystaso huomioiden. Mitään tarkkoja ikärajoja tähän ei ole olemassa.

– Käytännön elämässä usein noin 12 vuoden iässä asiat alkavat muuttua siihen suuntaan, että lapsen sana on tässä mielessä enemmän kuultava. Mutta mitään täsmällisiä ikärajoja ei lainsäädännössä ole, Petäjä kertoo.

lääkäri kuuntelee lapsen keuhkoja
AOP

Kuinka vaikeaa lääkäreiden on suodattaa kertomuksista oleellinen?

Lastenlääkärinä vuosikaudet työskennelleen Petäjän mukaan potilaan kuuntelu on erittäin tärkeä osa lääkärin työtä. Siinä kokemuksella on suuri merkitys. On tärkeää osata suodattaa oleellinen informaatio potilaan tai tämän vanhemman puheesta.

– Lastenlääkäreillä se on oleellinen osa ammattitaitoa, Petäjä sanoo.

Terveyskeskuslääkärit joutuvat painimaan tämän kanssa myös esimerkiksi muistisairaiden vanhusten tai muiden kommunikaatiokyvyiltään rajallisten potilaiden kanssa.

Jos kyse on siitä että vanhempi on ylihuolestunut, se vanhempien huoli pitää kuulla, ja pyrkiä vastaamaan siihen.

Kati Myllymäki

Myllymäki korostaa, että lääkärillä täytyy olla aikaa vuorovaikutukselle ja keskustelulle potilaan kanssa.

– Lasta pitää kuunnella ja katsella. Jos kyse on siitä että vanhempi on ylihuolestunut, se vanhempien huoli pitää kuulla, ja pyrkiä vastaamaan siihen, Myllymäki selittää.

Hän huomauttaa, että potilaat ovat hyvin erilaisia.

– Jotkut meistä ovat rempseämpiä ja reippaampia, jotkut huolestuvat pienestäkin itikan pistosta. Se on varmaan persoonallisuuskysymys, Myllymäki pohtii.

Hänen mukaansa sairauden, kivun ja oireen kokemus on myös sosiaalinen ja kulttuurinen asia.

Ei tarvitse arpoa jokaisesta potilaasta, onko tämä sellainen, joka liioittelee vai sellainen, joka vähättelee oireita.

Kati Myllymäki

Myllymäen mielestä pysyvät potilas-lääkäri-suhteet helpottavat lääkärin työtä.

– Ei tarvitse arpoa jokaisesta potilaasta, onko tämä sellainen, joka liioittelee vai sellainen, joka vähättelee oireita. Silloin osaa käydä dialogia ja tunnistaa ne asiat, jotka oikeasti ovat merkityksellisiä.

Lapsia viedään usein lääkäriin "turhan takia"

Sekä Myllymäen että Petäjän mukaan Keski-Suomen oikeudenkäynnissä kuvatun kaltainen lapsen oireiden sepittäminen tai liioittelu on hyvin harvinaista.

Sen sijaan on hyvin tavallista, että lapsia viedään lääkäriin "turhan takia". Usein lapsen lääkärikäynti päättyykin siihen, että lapsesta ei löydy mitään vikaa tai lääkäri toteaa, että tilannetta ei pidä yrittääkään diagnosoida pidemmälle, koska merkit viittaavat siihen, että kyseessä on parissa päivässä itsestään ohimenevä tila.

Normaalisti käyttäytyvä vanhempi saattaa mennä kysymään mielipidettä seuraavalta lääkäriltä, mutta hän ei mene kymmenelle lääkärille tai seuraavaan sairaanhoitopiiriin.

Jari Petäjä

Jari Petäjän mukaan tämä johtuu usein siitä, että vanhemmat ovat huolissaan ja tulkitsevat oireeksi jotain, joka ei oikeastaan ole oire sairaudesta, kuten väsymys, ruokahaluttomuus tai lapsen käytöksen muuttuminen.

Petäjä huomauttaa, että normaalitilanteessa vanhemmat tyytyvät siihen, että lääkäri totea, että kyse ei ole mistään vakavammasta sairaudesta ja kokevat tiedon helpottavana.

– Normaalisti käyttäytyvä vanhempi saattaa mennä kysymään mielipidettä seuraavalta lääkäriltä, mutta hän ei mene kymmenelle lääkärille tai seuraavaan sairaanhoitopiiriin tai muuta paikkakuntaa sen vuoksi, että lapsi saisi diagnoosin, Petäjä sanoo.