Uusi valtava huumeliiga paljastui taas Tampereella: 23 epäiltyä, MTV: yksi heistä NHL-pelaaja

Seitsemän epäiltyä on parhaillaan vangittuina.

huumeet
Valkoista pulveria pienessä pakastepussissa.
Kuvituskuva kokaiinista.AOP

Pirkanmaalla on paljastunut jo kolmas valtava huumevyyhti lyhyen ajan sisällä. Sisä-Suomen poliisi tutkii tällä hetkellä kokaiinivyyhtiä, jossa on 23 epäiltyä.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo Ylelle, että seitsemän heistä on yhä vangittuna.

Yksi epäillyistä on asiasta ensin kertoneen MTV:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) suomalainen NHL-pelaaja. Tämä kiistää epäilyt.

Epäiltyjen epäillään myyneen yhteensä kaksi kiloa kokaiinia Tampereen seudulla ja Pirkanmaalla. Huumetta on myyty esimerkiksi ravintoloissa ja yksityiskodeissa.

120–170 euroa grammalta

Kahdesta kilosta kokaiinia riittää valtava määrä annoksia.

– Aloittelijan annos on 0,1 grammaa, joten siitä voi laskea annoksien määrät, Kinnunen sanoo.

Gramma kokaiinia on maksanut katukaupassa 120–170 euroa. Yhdestä grammasta saa ainakin kymmenen annosta.

Poliisilla ei ole vielä laskelmaa rikoshyödystä, mutta annoksien perusteella laskettuna se on arviolta jopa 600 000 euroa, koska vahvoja pitoisuuksia sisältäviä annoksia on voitu "lantrata".

Epäiltyjä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta, huumausainerikoksesta, törkeästä rahanpesusta ja ammattimaisesta kätkemisestä.

Poliisi on takavarikoinut tutkinnan aikana noin 650 000 euron arvosta omaisuutta.

Jo kolmas iso tapaus

Tämä on jo kolmas laaja huumevyyhti Pirkanmaalla. Niiden paljastuminen johtuu Kinnusen mukaan siitä, että paljastava rikostutkinta on tehnyt hyvää työtä.

Syyskuussa poliisi kertoi toisesta isosta kokaiiniliigasta, jossa oli 17 epäiltyä. Juttu on edennyt syyttäjälle.

Tämän organisaation epäillään levittäneen kokaiinia lähes puoli kiloa, 1,5 kiloa marihuanaa sekä subutex-tabletteja. Kokaiinin käyttöannos on keskimäärin 0,1 grammaa, joten käyttöannoksia on levitetty lähes 5 000 kappaletta.

Rikoshyötyä liigan epäillään saaneen yli 70 000 euroa.

– Amfetamiinin ja kokaiinin käyttö on kasvanut räjähdyksenomaisesti Tampereella. Huumeiden myyjät myyvät marihuanan lisäksi kokaiinia, Kinnunen kertoi tuolloin.

Tämä liiga on myynyt poliisin mukaan huumeita myös Pirkanmaan ulkopuolelle.

Isoja tuomioita

Maaliskuussa paljastui puolestaan Pirkanmaan kaikkien aikojen suurin huumejuttu. Huumeita löytyi maastosta Pirkkalasta ja Tampereelta liikekeskuksesta. Takavarikoitujen huumeiden katukauppa-arvo olisi ollut 2,8 miljoonaa.

Pirkanmaan käräjäoikeus langetti syksyllä useita vankeusrangaistuksia tähän rikosvyyhtiin osallistuneille henkilöille.

Pisin tuomio oli 12 vuotta vankeutta. Lisäksi yli kymmenen muuta henkilöä sai vähintään viisi vuotta vankeutta. Jutussa tuli myös lyhyempiä sekä ehdottomia että ehdollisia vankeustuomioita. Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.

Lue lisää:

Kokaiiniliiga jäi kiinni Tampereella, peräti 17 epäiltyä – "Taistelu on hävitty, mutta sotaa ei"

Valtava joukko epäiltyjä - Pirkanmaan kaikkien aikojen suurin huumejuttu paljastui

Huumekätkö purettiin autokorjaamossa, luovutus kesäteatterin parkkipaikalla