"Kaikki vanhemmat tietävät, millaista on jättää lapsi hoitoon ja pelätä, että sattuu jotain" – Leïla Slimani kirjoitti menestysromaanin murhaavasta lastenhoitajasta

Leïla Slimani työsti pahimmat painajaisensa romaaniksi. Hänestä tuli ranskalaisen kirjallisuuden supertähti.

lastenhoitajat
Marokkolais-ranskalainen kirjailija Leila Slimani helsinkiläisessä leikkipuistossa.
Kirjailija Leïla Slimani kertoo maailmalla reissatessaan kaipaavansa paljon kahta lastaan. – Heille on kuitenkin tärkeätä nähdä, että en ole vain äiti. Olen myös yksilö, joka haluaa oman elämän.Jaani Lampinen / Yle

– En ole eläissäni nähnyt näin paljon vaaleita lapsia, Leïla Slimani sanoo.

Marokkolais-ranskalainen kirjailija seisoo helsinkiläisessä leikkipuistossa ja ihmettelee, miksi paikalla on vain pellavapäitä.

Slimani on Suomessa puhumassa Kehtolaulu-romaanistaan. Sen ensimmäinen lause on shokeeraava: Vauva on kuollut.

Kehtolaulu kertoo kotiäidistä, joka haluaa itselleen uran ja palkkaa lapsilleen kaitsijan. Täydellisenä pidetty lastenhoitaja murhaa perheen pienokaiset.

Slimani on itse äiti, jolla on seitsemän- ja puolitoistavuotiaat lapset. Romaaniinsa hän kirjoitti pahimmat painajaisensa.

– Kaikki vanhemmat tunnistavat pelon. Oli sitten kiinalainen, suomalainen tai amerikkalainen, ymmärtää, millaista on jättää lapsi jonkun toisen hoitoon ja pelätä, että lapselle sattuu jotain.

Täydellinen äiti on myytti

Slimani antaa romaanissaan realistisen kuvan lapsia hoitavasta äidistä: aina ei ole auvoista ja joskus seinät kaatuvat päälle.

– Tietenkään se ei ole pelkkää rakkautta ja hellyyttä. Se on joskus hyvin synkkää ja uuvuttavaa. Sitä yrittää parhaansa, vaikka tietää, ettei voi koskaan olla täydellinen äiti, Slimani sanoo.

Kirjailija kertoo, että kun hän sai poikansa, ensimmäinen tunne, jota hän tunsi ei välttämättä ollut rakkaus.

– Olin hyvin, hyvin ahdistunut ja tunsin pelkoa, jollaista en ollut koskaan aiemmin tuntenut. Ajatus siitä, että jotain voisi tapahtua pojalleni oli niin valtava, että se salpasi hengen.

Kun Slimani antoi lapsensa ensimmäistä kertaa hoitajan huomaan, häntä huimasi. Kirjailija sulki oven takanaan ja mietti, onko hän hullu.

– Olin juuri jättänyt lapseni ihmiselle, jota en oikeasti tuntenut, jonka kanssa olin keskustellut tunnin. Hän vaikutti ihan ookoolta, mutta ei toisesta voi koskaan tietää.

Slimanilla ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoa. Hänen oli pakko mennä töihin.

Leila Slimani
Leïla Slimanilla on työn alla uusi romaani. Sen aihetta hän ei suostu paljastamaan. – Jos kertoisin, en haluaisi enää kirjoittaa. Niin kauan kuin se on salaisuus, kirjoittamiseen säilyy intiimi suhde.Jaani Lampinen / Yle

Miesten pitäisi tuntea enemmän syyllisyyttä

Samojen tunteiden kanssa kamppailee myös Kehtolaulun Myriam. Onko jatkuva syyllisyys ja riittämättömyyden tunne se hinta, joka naisen on maksettava, jos valitsee sekä uran että lapset? Voiko nainen valita molemmat?

– Jos se on mahdollista miehille, en ymmärrä, miksi se ei olisi mahdollista myös naisille. Miksi me kysymme tätä aina vain naisilta? Ehkä miesten pitäisi tuntea enemmän syyllisyyttä siitä, että he menevät töihin ja jättävät lapset hoitoon ja naisten vähemmän, Slimani ajattelee.

Kehtolaulu on käännetty yli 40 kielelle ja kirjailija joutuu kiertämään maailmalla puhumassa tuotannostaan. Suomeen hän tuli Portugalista. Seuraavana vuorossa on Armenia. Slimanin poika käy koulua, joten lapset eivät voi matkustaa äidin mukana.

– Äskettäin poikani sanoi: “Sinä teet aina töitä ja minulla on ikävä sinua”. Kysyin häneltä, olenko huono äiti. Hän vastasi: “Et ole. Olen ylpeä sinusta”. Minusta on tärkeätä, että erityisesti poika voi ajatella, että äidillä on oma elämä ja että äiti yrittää toteuttaa omaa unelmaansa, Slimani sanoo.

Leila Slimani
– Romaanin kirjoittaminen, inspiraation ja voimien löytäminen on aina vaikeata. Kun asetut tietokoneen eteen, se ei välitä menestyksestäsi. Se odottaa, että alat kirjoittaa, kirjailija Leïla Slimani sanoo.Jaani Lampinen / Yle

Lapsenmurhilla on todellinen esikuva

Kehtolaulu kerii shokeeraavan alun jälkeen auki sitä, mikä lastenhoitajan saa tekemään epätoivoisen tekonsa. Louise haluaa kovasti kuulua perheeseen, jonka lapsia hän hoitaa.

– Kirja kertoo siitä, miten mahdotonta läheisyyden luominen on. Hoitaja asuu perheessä, mutta ei kuulu siihen. Halusin puhua tästä väkivaltaisesta ja monimerkityksisestä tilanteesta, Slimani sanoo.

Kirjalla on myös todellinen esikuva. Kun Slimani työsti tekstiä, hän luki newyorkilaisesta lastenhoitajasta (siirryt toiseen palveluun), joka oli tappanut hänelle uskotut pienokaiset.

Kirjoittaesaan Slimani vaelteli pariisilaisissa leikkipuistoissa. Niissä lapsia hoitavat naiset, jotka ovat usein maahanmuuttajia Filippiineiltä tai Ranskan entisistä siirtomaista.

– Heillä on vaikeata ja he ovat hyvin urheita. Monet heistä tulevat maista, joissa on paljon kurjuutta ja sotia. He jättävät omat lapsensa ja tulevat länsimaihin hoitamaan muiden lapsia. Se on surullista ja epäreilua. Tunnen heitä kohtaan paljon myötätuntoa, Slimani sanoo.

Romaanissaan Slimani käänsi asetelman kuitenkin päälaelleen. Perheen lastenhoitaja Louise on valkoinen ranskalainen ja lasten äiti Myriam pohjois-afrikkalainen, juristikoulutuksen saanut nainen.

Rooleja vaihtamalla Slimani korosti kauheisiin tekoihin päätyvän hoitajan yksinäisyyttä. Tämä on ulkopuolinen sekä perheessä että ympäröivässä yhteiskunnassa ja kokee itsensä nöyryytetyksi.

Leila Slimani
Leïla Slimani on tottunut kohauttamaan. – Islamistit ja konservatiivit puhuvat suunsa puhtaaksi ja kertovat, millaisessa maailmassa he haluavat elää. Minun mielestäni minunkin pitää ottaa kantaa.Jaani Lampinen / Yle

Slimanin serkut ovat puoliksi suomalaisia

Slimanin mielestä kirjallisuuden tehtävä on näyttää todellisuudesta monipuolisempi kuva ja saada ihmiset katsomaan asioita uusista kulmista.

– Kun mediassa raportoidaan hoitajista, he ovat aina mustia siirtolaisia. Halusin tuoda kirjaan kompleksisuutta ja ironiaa. Halusin kertoa ranskalaisille, että maahanmuuttajat ja pohjois-afrikkalaiset eivät aina ole köyhiä tai lastenhoitajia. Eivätkä valkoiset ole aina rikkaita ja esimiesasemassa.

Slimani on itse elävä todiste juuri siitä asetelmasta, jota hän kirjassaan alleviivaa. Slimani syntyi Marokon pääkaupungissa Rabatissa perheeseen, jonka äiti on erikoislääkäri. Isä oli pankkiiri ja Marokon entinen talousministeri.

Pariisiin Slimani muutti jo 17-vuotiaana aloittaakseen yliopisto-opinnot. Ennen kirjailijan uraansa hän teki toimittajan töitä.

Yllättäen Slimanilla on yhteyksiä myös Suomeen. Slimanin Marokossa asuva täti on suomalainen.

– Serkkuni ovat puoliksi marokkolaisia ja puoliksi suomalaisia. Se on hassua. Heillä on hyvin vaaleat hiukset, mutta samanlainen iho kuin minulla ja vihreät silmät. He ovat oikein komeita.

Kirjoittaessa ei tarvitse teeskennellä

Kehtolaulu on Slimanin toinen romaani ja se voitti arvostetun ranskalaisen Goncourt-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016. Kirjaa on myyty pelkästään Ranskassa yli 900 000 kappaletta. Nyt 36-vuotiaalla Slimanilla on työn alla kolmas romaani. Odotukset ovat korkealla, mutta Slimani ei ota menestyksestä paineita.

Kirjoittaminen on Slimanille toteen käynyt unelma, ainoa paikka maailmassa, jossa voi olla täydellisen vapaa.

– Jopa kotona lasten ja aviomiehen kanssa on aina tietyllä tapaa teeskenneltävä tai kontrolloitava itseään ja sanomisiaan. Kirjoittaessa voi tehdä mitä haluaa, rakentaa maailman, jossa haluaisi elää, ja sanoa mitä tahansa, sellaistakin, joka shokeeraa ihmisiä, Slimani sanoo.

Slimani on tottunut kohauttamaan. Hänen ensimmäinen romaaninsa Dans le Jardin de l’Orge (2014) kertoi nymfomaanikosta. Hänen tietokirjansa Sexe et Mensonges: La Vie Sexuelle au Maroc (2017) avasi marokkolaisten naisten seksielämää. Slimani on kritisoinut islamisteja ja kertonut vastustavansa burka-huivia.

– Minusta on hienoa keskustella ja yrittää ymmärtää muiden mielipiteitä. En piittaa kritiikistä tai loukkauksista. En ole twitterissä, enkä Facebookissa. En roiku internetissä. Elän tietynlaisessa eristyneisyydessä ja pidän siitä.

Goncourtin lisäksi Slimani on noteerattu myös marokkolaisella La Mamounia -palkinnolla. Hän oli ensimmäinen nainen, joka tunnustuksen sai vuonna 2015. Presidentti Emmanuel Macron nimitti Slimanin ranskalaisen kulttuurin lähettilääksi vuonna 2017.