1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. poliisitutkinta

Poliisi: 34-vuotiaan naisen epäillään suunnitelleen ja valmistelleen perheensä surmaamista Pohjois-Karjalassa

Poliisin valmistuneen esitutkinnan mukaan naisen tarkoituksena on ollut surmata läheisensä sytyttämällä tulipalo perheen yhteisessä kodissa.

Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Joensuun poliisi epäilee 34-vuotiasta naista törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Poliisi suoritti loppukesän ja alkusyksyn aikana esitutkintaa tapauksessa, jossa naisen epäillään suunnitelleen ja valmistelleen perheensä surmaamista, ilmenee poliisin tiedotteesta.

Perheeseen on kuulunut aviomies ja alle 6-vuotias lapsi. Esitutkinnan perusteella rikoksesta epäillyn tarkoituksena on ollut surmata läheisensä sytyttämällä tulipalo perheen yhteisessä kodissa.

Perheen yhteinen koti on Pohjois-Karjalassa haja-asutusalueella. Poliisi ei kerro tapauksesta tarkempia yksityiskohtia, eikä tarkkaa tapahtumapaikkaa asianosaisten henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Poliisitutkinta käynnistettiin toisen viranomaisen kautta saadun tiedon perusteella elokuun alussa. Jo tätä ennen poliisi teki rikoksen ennalta estämiseksi yhteistyötä lastensuojelu- ja terveydenhuoltoviranomaisten kanssa.

Esitutkinnan mukaan nainen on laatinut teon toteutukseen liittyvän yksityiskohtaisen suunnitelman ja valmistellut toteuttamista erilaisilla käytännön toimilla.

Poliisi arvioi, että viranomaisten yhteistyöllä ja esitutkinnan käynnistämisellä on pystytty ennalta estämään valmistellussa ollut vakava väkivaltarikos.

Tapauksen esitutkinta on nyt valmistunut ja tapaus etenee syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon. Syyte asiassa on nostettava lokakuun alussa.