1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hailuoto

Poromiehet käyvät keräämässä jäkälää jopa satojen kilometrien päästä – jäkälä pelastaa heikkokuntoiset porot

Poronjäkälä on poroille tarpeellista ruokaa vielä tänä päivänäkin, vaikka teollisilla rehuilla ruokitaan varsinkin tarhaporoja.

Hailuoto
Laikkuja jäkälikössä
Niko Mannonen / Yle

Poronjäkälä on poroille tarpeellista ruokaa vielä tänä päivänäkin, vaikka teollisilla rehuilla ruokitaan varsinkin tarhaporoja. Jäkälä on kuitenkin luonnollista ja samalla parasta evästä poroille talviseen aikaan.

Jäkälää kootaan myös poronhoitoalueen ulkopuolelta. Yksi paikka on Hailuoto, jossa jäkälän poiminnalla on jo pitkät perinteet.

– Hailuodossa on hyvät jäkäliköt, poromies Alpo Ikonen kertoo.

Esimerkiksi poromiehet käyvät keräämässä jäkälää jopa satojen kilometrin päästä.

– Sitä annetaan heikkokuntoisille vasoille talvella. Jos niille annetaan pelkkää rehua tai heinää, niin ne meinaavat kuolla. Jäkälä pelastaa, Ikonen tuumaa.

Poronjäkälän kerääminen ei kuitenkaan kuulu jokamiehen oikeuksiin vaan sen keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Aiheesta lisää tämän illan Pohjois-Suomen tv-uutisissa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)