OP:lle it-palveluita hoitava yhtiö suunnittelee laajoja lomautuksia – Finanssi-Kontio kiistää yhteyden OP:n jättimäisiin yt-neuvotteluihin

OP Ryhmä aloittaa ensi kuussa peräti 6 000 ihmistä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Lähes samanaikaisesti OP Ryhmälle it-palveluita tuottava, OP:n puoliksi omistama yhteisyritys kertoo mahdollisista lomautuksistaan.

finanssiala
Tietoliikennejohtoja.
Finanssiala digitalisoituu vauhdilla.Jyrki Lyytikkä / Yle

It-yhtiö Finanssi-Kontio on käynnistänyt neuvottelut mahdollisista lomautuksista koko henkilöstön kanssa. Yt-neuvottelujen jälkeen yhtiö saattaa lomauttaa väkeään määräajaksi. Finanssi–Kontion palveluksessa on noin 350 työntekijää.

Finanssi-Kontion mukaan kyse olisi lomautuksista, ei irtisanomisista. Lomautusten maksimipituus olisi 90 päivää.

– Neuvottelut johtuvat taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Niiden taustalla on asiakkaallemme tehtävän sovelluskehitystyön ja sovelluspalvelujen tilauskannan huomattava pienentyminen, Finanssi-Kontio Oy:n toimitusjohtaja Tapani Ojaluoma kertoo.

"Työtilanne on heikentynyt"

OP Palvelut ja CGI-niminen yritys perustivat yhdessä Finanssi-Kontion vuonna 2013. Yhteisyrityksen tehtäväksi määriteltiin tuottaa OP-Pohjola-ryhmän ulkoistamat ICT-palvelut. Yhteisyritys tuottaa palveluja vain OP-Pohjolalle, joten OP Ryhmä ja Finanssi-Kontio ovat täysin kytköksissä toisiinsa.

– Omistajistamme huolimatta lomautustarve ei ole seurausta OP:n eilisistä uutisista, vaan työtilanteen heikkenemisestä kuluvan vuoden aikana yleisemmin. Taloudelliset sopeutustoimet ovat välttämättömiä. Kyse on säästöjen saavuttamisesta siten, että pystymme turvaamaan hyvien osaajiemme työsuhteet, Ojaluoma sanoo.

"Finanssi-Kontio tekee omat päätöksensä"

OP Ryhmä kertoi puolestaan jatkavansa kesällä aloittamaansa uudelleen organisoitumista. Pankkiryhmän tarkoituksena on lisätä toiminnan ketteryyttä ja tuottavuutta.

Osuuspankin pääkonttori Teollisuuskadulla Helsingissä.
OP:n pääkonttori Helsingin Vallilassa.Derrick Frilund / Yle

OP Ryhmän keskusyhteisökonserniin suunnitellaan muutoksia muun muassa työtehtäviin ja toimintatapoihin. Siksi OP aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat OP:n keskusyhteisökonsernin henkilöstöä. Siinä työskentelee noin 6 000 henkilöä.

OP Ryhmästä todetaan, että Finanssi-Kontio Oy on itsenäinen yritys ja tekee omat päätöksensä tällaisissa asioissa.

– Näillä kahdella yt-ilmoituksella ei ole riippuvuutta keskenään, OP Ryhmästä viestitään.

"Finanssialalle tulee suuria muutoksia"

OP aikoo alentaa ryhmän keskusyhteisökonsernin kokonaiskustannuksia vuositasolla 100 miljoonalla eurolla. Pankkiryhmä sanoo tarkentavansa strategian fokusta, keskittyä ydinliiketoimintoihin ja etsiä parhaan suhteen oman ja ulkoa ostetun työn välille.

Finanssi–Kontion toimitusjohtaja Tapani Ojaluoma arvioi, että finanssisektorin digitalisaatio on vasta alkumetreillä.

– Suuria muutoksia ja kehitystarpeita on sekä käynnissä että tulossa jatkossakin. En usko, että finanssiala olisi muuttumassa jotenkin hankalammaksi meille. Oikeastaan päinvastoin, Ojaluoma pohtii.

Lue myös:

OP aloittaa 6 000 hengen yt-neuvottelut: Tavoitteena sadan miljoonan vuosisäästöt

OP:n Ritakallio yt-neuvotteluista: "On väärä johtopäätös tehdä olettamia esimerkiksi siitä, mikä on irtisanottavien määrä"