Lännen Media: Poliisia voi joutua odottamaan jopa kaksi tuntia – erot poliisien odotusajoissa kasvaneet

Utsjoella poliisia saa odotella yli kaksi tuntia, Pietarsaaressa puolestaan 10 minuuttia.

poliisi
Poliisi ajaa poliisiautoa
136 kunnassa poliisin tulo hälytyksen teon jälkeen kestää vähintään puoli tuntia.Tiina Jutila / Yle

Erot poliisien odotusajoissa ovat kasvaneet entistä suuremmiksi, uutisoi Lännen Media.

Lännen Median Poliisihallitukselta pyytämien alkuvuoden tilastojen mukaan Suomessa on jo seitsemän kuntaa, jossa poliisia saa odotella vähintään tunnin.

Utsjoella poliisia saa odotella yli kaksi tuntia, Pietarsaaressa puolestaan 10 minuuttia.

Poliisin tammi-elokuun tilastoinnin mukaan Suomessa on 136 kuntaa, joissa poliisin tulo hälytyksen teon jälkeen kestää vähintään puoli tuntia.

Hallitus päätti budjettiriihessään 3,3 miljoonan euron määrärahasta poliisin palvelutason parantamiseen haasteellisilla sekä harvaan asutuilla alueilla. Tarkkaa vahvistettua suunnitelmaa poliisivirkojen sijoittamisesta ei ole kuitenkaan vielä olemassa.

Pahin pula ruotsinkielisistä poliiseista helpottaa lähivuosina – kurssin täyttyminen vaati kovaa kampanjointia