Pelastuslaitoksella Pohjanmaalla kymmeniä tehtäviä myrskyn parissa – laivan paluumatka Uumajasta Vaasaan viivästyi useita tunteja

Pohjanmaan pelastuslaitoksella oli keskiviikkoillan ja torstain vastaisen yön aikana yli 50 tehtävää.

myrskyt
Laituri veden varassa.
M/S Tiira-laiva irtosi Vaasan sisäsatamasta laitureineen päivineen kovan tuulen vuoksi. Laiva saatiin siirrettyä vahingoitta turvallisempaan paikkaan.Johanna Ventus / Yle

Pelastuslaitoksella on ollut kiireinen ilta ja yö myrskyn aiheuttamien tehtävien parissa. Pohjanmaan pelastuslaitoksella on ollut yli 50 tehtävää. Suurimmaksi osaksi ne ovat olleet puiden raivaamista teiltä ja sähkölinjoilta. Suuremmilta vahingoilta ja henkilövahingoilta on vältytty. Kiireisin hetki oli ilta-seitsemän ja -kahdeksan välillä.

Puiden raivaamisen lisäksi pelastuslaitos sai hälytyksiä muun muassa karanneesta veneestä ja irtoamassa olleesta kattopellistä. Päivystävä palomestari Aatu Isotalo kertoo, että henkilöstö riitti hyvin tehtävien hoitoon. Pelastuslaitos sai apua sopimuspalokunnilta.

Myrsky katkoi sähköt tuhansilta ihmisiltä varsinkin rannikolla. Myrsky teki tuhojaan etenkin Vaasassa ja Mustasaaressa sekä Kristiinankaupungissa ja Närpiössä. Rannikon lisäksi sähköt katkesivat sadoilta kotitalouksilta esimerkiksi Kauhavalla.

Wasa Express -laivan paluumatka Uumajasta Vaasaan viivästyi useita tunteja. Normaalisti ilta-seitsemältä takaisin lähtevä laiva pääsi matkaan vasta myöhään aamuyöstä. Sen ennakoitu saapumisaika Vaasaan on noin 7:30. Seuraava lähtö Uumajaan ajetaan normaalisti yhdeksältä aamulla.

Wasalinen mukaan tuuli oli merellä 20–22 metriä sekunnissa ja puuskissa 27 metriä sekunnissa.