Meri-Pori kaipaisi vaihteeksi positiivisia talousuutisia – ehkä kiertotaloudesta?

Meri-Poriin etsitään uutta elinvoimaa kiertotaloudesta. Tuhkajalostamon lisäksi alueelle voisi sijoittua muun muassa akkujen kierrätysteollisuutta.

Pori
Mäntyluodon telakka, Fortumin tuhkajalostamo ja tuulivoimaa Meri-Porissa
Jari Pelkonen / Yle

Ilmoitus pigmenttitehtaan lakkauttamisesta on herättänyt keskustelun Meri-Porin elinvoimaisuuden säilyttämisestä. Takavuosina etenkin raskas teollisuus piti yllä alueen palveluita. Lukuisten negatiivisten talousuutisten jälkeen Meri-Porissa asuu enää vajaat 9 000 ihmistä ja ikärakenne vanhenee kovaa vauhtia.

Meri-Porin toiminnallisen keskuksen, Pihlavan kaupunginosan ainoan päivittäistavarakaupan pihalla on jo hieman alistunutkin tunnelma. Alueen asukkaat kaipaisivat vaihteeksi positiivisia talousuutisia Meri-Poriin.

– Toivottavasti telakalle saataisiin töitä ja myös (pigmentti)tehdas saataisiin säilytettyä jollain tavalla, sanoo Johanna Liljegren.

– Jos pankki olisi tulossa takaisin. Sehän olisi hieno uutinen, että palvelut tulisivat lähemmäksi. Muuten täällä on ihan kivaa, kun on luontoa ja muuta kaunista, toteaa puolestaan Ulla Kuumonen.

Täällä on niin tylsää, kun ei ole mitään. Haluaisin muuttaa pois täältä.

Joni-Matti Heino

23-vuotias Joni-Matti Heino taas kaipaisi lisää aktiviteettia Pihlavaan. Hän on asunut koko ikänsä Meri-Porissa, mutta ei löydä juurikaan positiivista sanottavaa kotikulmiltaan.

– Täällä on niin tylsää, kun ei ole mitään. Haluaisin muuttaa pois täältä.

Elinvoimaisuutta jätebisneksestä

Kaupungin elinkeinotoimessa Meri-Porin tilannetta on seurattu huolestuneesti. Pigmenttitehtaalta vapautuvalle työvoimalle pitäisi löytää nopeasti korvaavaa työtä. Meriporilaisten kaipaamia mahdollisia positiivisia uutisia voisi syntyä seuraavaksi vaikkapa jätteenkäsittelyn saralta. Kaupungin visiossa Meri-Poriin voisi muodostua uusi kiertotalouden keskittymä.

Porin elinkeinopäällikkö Janne Vartian mukaan alue soveltuisi satamineen esimerkiksi akkumateriaalien kierrätysbisnekseen. Akkujen kierrätys tulee tulevaisuudessa kasvamaan muun muassa liikenteen sähköistymisen myötä. Synergiaetu alueen muun teollisuuden kesken on olemassa.

– Meillä on tätä värimetallien valmistusta, metallurgista teollisuutta tässä ympäristössä, joka voisi olla tässä liiketoiminnassa mukana. Myös akkujen kierrätys pitää ratkaista. Tämä Meri-Porin alue ja satama tuo hyvää pohjaa tälle liiketoiminnalle.

Keskustelua teollisuuden ja ympäristön yhteensovittamisesta

Vartian mukaan uuden teollisuuden asettumista Meri-Poriin auttaisi muun muassa Mäntyluoto-Tahkoluoto rautatien sähköistäminen. Sähköistämisen kustannus olisi noin 4,4 miljoonaa euroa. Radan sähköistys keskustasta Mäntyluotoon on parhaillaan käynnissä. Vartia nostaa esiin myös valtateiden kehitystarpeet.

– Yleensä kaikki sataman saavutettavuutta parantavat investoinnit ovat tärkeitä.

Myös akkujen kierrätys pitää ratkaista. Tämä Meri-Porin alue ja satama tuovat hyvää pohjaa tälle liiketoiminnalle.

Janne Vartia

Vartia muistuttaa myös, että Meri-Porilla on kiistatta omat vahvuutensa myös luonnossa, mikä luo loistavat puitteet myös matkailun kehittämiselle alueella. Hänen mielestään teollisuus ja ympäristö lyövät kättä hyvin alueella, vaikkakin esimerkiksi tuhkajalostamon jäteveden johtamisesta mereen on käyty tiukkaa vääntöä alueen asukkaiden ja teollisuuden kesken.

– Nykypäivään kuuluu, että tämäntapaisista investoinneista keskustellaan. Hyvä, että keskustellaan. Kyllä nämä eri elinkeinot ovat yhteensovitettavissa.