Poliisi haastoi valtion oikeuteen syrjinnästä – vaatii 65 000 euron korvausta

Yksikön päällikkönä toiminut poliisi väittää, että hänet alennettiin sairautensa takia. Poliisihallituksen mukaan uudistukset johtuivat organisaatiomuutoksesta.

oikeudenkäynti
Ilkka Piispanen istuu pyörätuolissa. Hän sairastaa etenevää, liikehermoja tuhoavaa sairautta.
Ilkka Piispanen syyttää valtiota syrjinnästä.Kalle Niskala / Yle

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa Kokkolassa käynnistyi perjantaina harvinaislaatuinen oikeuden istunto, jossa poliisimies haastaa valtion syrjinnästä.

Ylivieskassa rikostorjuntayksikön päällikkönä toiminut rikosylikomisario Ilkka Piispanen kokee, että hänet siirrettiin yksikönjohtajan tehtävästä tutkinnanjohtajaksi, koska hän sairastaa etenevää liikehermoja tuhoavaa sairautta, motoneuronitautia (FALS).

Samalla hänen palkkansa laski 600 euroa kuukaudessa. Piispasen mukaan hänen työtehtävänsä pysyivät käytännössä samoina.

Hän vaatii siviilikanteella valtiolta 65 000 euron korvausta syrjinnästä yhdenvertaisuuslain perusteella.

Poliisihallitus kiistää syytteet ja perustelee uusia tehtäviä pitkään valmistellulla organisaatiomuutoksella. Uudistus astui voimaan 2016. Silloin Jokilaaksojen poliisilaitos lakkautettiin ja sen tehtävät siirtyivät Oulun poliisilaitokselle.

Piispasen mukaan Ylivieskassa tehtiin muutoksia syrjivästi hänen sairautensa perusteella.

Valtio muistuttaa, että Lapin syyttäjänvirasto on käsitellyt jo neljään otteeseen Piispasen esittämiä organisaatiomuutokseen liittyviä syrjintäväitteitä, mutta väitteet eivät ylittäneet tutkintakynnystä.

Syrjintäasioita käsittelevä yhdenvertaisuusvaltuutettu on perehtynyt asiaan, mutta ei halunnut jättää asiasta lausuntoa.

Tapauksen käsittely alkoi perjantaina niin sanotulla valmistelevalla istunnolla. Varsinainen käräjäoikeuskäsittely on myöhemmin.

Piispanen on nimennyt henkilötodistajikseen kahdeksan työtoveriaan ja työterveyslääkärin. Poliisihallitus puolestaan marssittaa todistajanaitioon kolme henkilöä.

Juttua korjattu: Piispanen sairastaa motoneuronitautia, ei motonerxonitautia, kuten jutussa aiemmin luki. Familiaalista ALSia (FALS) esiintyy noin 10 prosentissa ALS- eli amyotrofinen lateraaliskleroosi-tapauksista.