Tutkijoiden mukaan vaalit näkyvät Ylen maahanmuuttokyselyssä: Ristiriitaisuuksia, äänten kalastelua ja yllätyspehmoilua

Pääministeri Juha Sipilän pehmeät vastaukset ovat ristiriidassa tekojen kanssa, sanoo Ylen haastattelema tutkija.

maahanmuuttajat
Pakolaisia unkarin rajalla.
Ray Tang / AOP

Eduskuntavaalit pidetään huhtikuussa ja se näkyy Ylen puoluejohtajille tekemässä maahanmuuttokyselyssä. Eniten kyselyssä erottuivat siniset ja perussuomalaiset.

Molemmat vastustavat esimerkiksi pakolaiskiintiöiden nostamista, naisten burkan käyttöä ja kehitysavun nostoa.

Yle kysyi kolmelta tutkijalta, mitä puoluejohtajien vastaukset kymmeneen kysymykseen kertovat ja mikä on muuttunut?

Tuija Saresma
Yliopistotutkija Tuija Saresma ihmettelee, miksi siniset perustelevat burkan kieltoa naisten oikeuksilla.Sami Saresma

Yliopistotutkija Tuija Saresma Jyväskylän yliopistosta yllättyi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) vastauksista. Pääministeripuolue keskusta ilmoitti haluavansa lisätä sekä kiintiöpakolaisten että kehitysavun määrää.

Sen lisäksi pääministeri Juha Sipilä vastasi ”ei” kysymykseen, pitäisikö EU:n turvapaikkaprosessi hoitaa ensisijaisesti EU:n rajojen ulkopuolella, esimerkiksi järjestelykeskuksissa.

Sipilä sanoi syyskuun alussa Ylen Ykkösaamussa, että suurin osa Suomeen 2015–2016 tulleista turvapaikanhakijoista "oli liikkeellä taloudellisten syiden takia".

– Olisiko tässä pientä pehmentelyä verrattuna kommentteihin, joissa hän on puhunut haittamaahanmuutosta. Tässä tuli Sipilän pehmeämpi puoli esille, Saresma sanoo.

Erna Bodström
Pääminsiteri Juha Sipilän puheet ja teot ovat väitöskirjatutkija Erna Boströmin mielestä ristiriitaisia.Erna Bodström

Väitöskirjatutkija Erna Bodström puolestaan ihmettelee, miksi Sipilä vastaa näin ja kulkee samaan aikaan EU-kokouksissa pohtimassa vakavasti järjestelykeskusten perustamista. Bodström on aktiivinen Stop Deportation -kansalaisliikkessä. Se vastustaa pakkopalautuksia.

Bodström muistuttaa myös hallituksen päättäneen, että pakolaiskiintiötä ei nosteta. Se pidetään 750:ssä.

– Selitykseksi ei riitä, että siniset ovat hallituksessa. Keskusta ja kokoomus ovat suuria puolueita. Tässä on selvä ristiriita, Bodström sanoo.

Populistien tulo hämmentää

Maahanmuutosta voi tulla seuraavien vaalien keskeinen kysymys. Suurimpien puolueiden puheenjohtajien tuntuu olevan kuitenkin vaikeata, jopa kiusallista puhua siitä.

– Kansalaisilla on oikeus tietää, mitä puolueet ajattelevat maahanmuutosta, Erna Bodström sanoo.

Populismi vie Eurooppaa. Ruotsidemokraatit voitti vaalit ja Italiassa populistit perustivat populistihallituksen. Se hämmentää perinteisiä puolueita.

Populismia tutkineen Tuija Saresman mukaan tämä näkyy puoluejohtajien vastauksissa.

– Vastauksista paistaa se, että muutkin puolueet ovat lähteneet mukaan perusuomalaisten maalaamaan maailmaan, jossa maahanmuutto on se suurin uhka ja tärkein kysymys, vaikka se muiden puolueiden mielestä ei sitä olisikaan.

Eduskuntavaalien lähestyminen siinä, että puoluejohtajat vastaavat kysymyksiin kieli keskellä suuta. Pitää löytää vastauksia, jotka miellyttävät laajaa äänestäjäkuntaa.

Matti Välimäki
Väitöskirjatutkija Matti Välimäki muistuttaa, että työperäinen maahanmuutto on ollut ay-liikkeelle hankala asia.Pasi Leino

Työperäinen maahanmuutto vaivaa vasemmistoa

Ovien avaaminen kaikille maailman työläisille hämmentää vasemmistoa. Vasemmistoliitto ja SDP eivät olleet Ylen kyselyssä valmiit luopumaan EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulavan työvoiman tarveharkinnasta.

Perussuomalaiset ja siniset ovat samoilla linjoilla.

Väitöskirjatutkija Matti Välimäki Turun yliopistosta muistuttaa, että koko Euroopassa maltilliselle vasemmistolle ulkomaiseen työvoimaan liittyvät kysymykset ovat olleet hankalia. Pelkona on, että rakennusmiehiltä viedään työt.

– Taustalla vaikuttaa se, että ay-liike on vastustanut ulkomaisen työvoiman käyttöä 60-70 -luvulta saakka, Välimäki sanoo.

Kuka on naisten asialla?

Ristiriitoja löytyy myös perussuomalaisten ja sinisten ajattelusta. Molemmissa puolueissa on käytetty puheenvuoroja siitä, että pakolaisuuden "juurisyihin" pitäisi puuttua.

– Silti kumpikaan puolue ei halua nostaa kehitysapua., tutkija Erna Bodström sanoo.

Perussuomalaiset ja siniset kannattivat myös kasvot peittävän burkan kieltämistä Suomessa. Perusteluissa Siniset vetoavat naisten tasa-arvoon ja oikeuksiin. Tämä ihmetetyttää yliopistotutkija Tuija Saresmaa.

– Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuksesta äänestettiin perjantaina eduskunnassa, eikä se ollut sinisille mikään ongelma, Saresma sanoo.

Oikeuskansleri antoi Soinille moitteet hänen osallistumisestaan abortinvastaiseen mielenilmaukseen virkamatkallaan Kanadassa. Soini sai eduskunnan luottamuksen äänin 100–60.

Juttuun on lisätty tieto perjantaina 12.35: Erna Bodström on aktiivinen Stop Deportation -kansalaisliikkessä. Se vastustaa pakkopalautuksia.

Lisää aiheesta:

Yle selvitti puolueiden maahanmuuttonäkemykset: Suurin osa lisäisi paperittomien palveluita – vain kaksi puoluetta kieltäisi naisilta burkat

Analyysi: Maahanmuutto on demareille hirvittävän vaikea kysymys – Ylen kyselyssä Halla-aho hehkuttaa linjansa kireyttä