Alle kuusivuotiaat saavat ilmaisen influenssarokotteen

Kantahämäläisiä ryhdytään piikittämään marraskuun puolessavälissä.

Lyhyet
Sairaanhoitaja antaa influenssapiikkiä.
Kalle Niskala / Yle

Influenssarokotuksia ryhdytään jakamaan Kanta-Hämeessä marraskuun puolenvälin tietämillä. Rokotusajoista on jo päätetty, esimerkiksi Hämeenlinnassa käynnistetään neuvoloissa tasatahtia marraskuun 12. päivä alkaen. Forssan seudulla riskiryhmiin kuuluvat ja yli 65-vuotiaat rokotetaan yhden lauantaipäivän aikana.

Tänä vuonna käyttöön otetaan aiempaa kattavampi influenssarokote. Nelivalenttinen influenssarokote parantaa rokotteeseen sisällytettyjen ja kiertävien virusten osuvuutta ja saattaa tehostaa suojaa influenssaa vastaan. Uusi rokote tulee jakoon siksi, että viime talven influenssaepidemia oli hyvin poikkeuksellinen kun B-virusten aiheuttamaa influenssaa esiintyi enemmän kuin normaalisti.

Tänä vuonna ilmaisen rokotteen saavat myös kaikki alle kuusivuotiaat lapset, kun aikaisemmin on rokotettu maksutta vain alle kolmivuotiaat.